Agatha Christie
Lordin kuolema
WSOY 1953 - Sapo 1
Lord Edgware Dies 1933
”Omalaatuinen
lordi Edgware murhataan kirjastossaan. Syylliseksi epäillään hänen
vaimoaan, kuuluisaa näyttelijätärtä Jane Wilkinsonia. Vain hetkeä
aikaisemmin Jane oli pyytänyt apua itseltään Hercule Poirotilta
päästäkseen eroon miehestään. Poirot panee pienet harmaat aivosolut
liikkeelle. Juttu osoittautuu erittäin mutkikkaaksi. Tapahtuu kaksi
uutta murhaa. Sitten sattuma puuttuu peliin. Poirot kuulee erään
tuntemattoman ohikulkijan huomautuksen ja oivaltaa kuin salaman iskusta
johdonmukaisen ratkaisun. Siihen tarvitaan vain kolme seikkaa:
pincenez-lasit, puhelinsoitto ja nainen joka nouti kultarahan
Pariisista. Tässä jutussa Poirot joutuu kohtaamaan murhaajan, joka on
tavallista häikäilemättömämpää lajia.”
Muuten sujuva tarina menee
välillä liian mutkikkaaksi. Soudetaan ja huovataan. Kannattaa kuitenkin
lukea. Kirjassa on muutama oivallinen henkilöhahmo. Tällä kirjalla WSOY
aloitti maineikkaan Sapo – sarjansa vuonna 1953. Sapoja julkaistiin
vuoteen 2012 asti kaikkiaan 459 kirjaa. Monista sarjan kirjoista on
otettu useita uusintapainoksia.
Dorothy Sayers
Kuolema vierailee kerhossa
WSOY 1953 - Sapo 2
The unpleasantness at the Bellona Club 1928
"Kunniakkaan Bellona-kerhon rauha rikkoontuu eräänä iltana, kun takan ääressä istuva vanha kenraali Fentiman havaitaan kuolleeksi. Maineikas salapoliisi lordi Peter Wimsey saa ajattelemisen aihetta ruumista tutkineen lääkärin huomautuksesta. Pian paljastuu perintösäädös, jonka myötä kenraalin kuolinhetki saa ennalta arvaamattoman merkityksen. Äkkiä kuolinajan selvitys muuttuukin murhatutkimukseksi. Tämä klassinen salapoliisiromaani aloitti SaPo -sarjan vuonna 1953 yhdessä Agatha Christien kanssa."
Kerhon nojatuoliin on kuollut vanha jäsen ja kuoleman ajankohta on selvitettävä testamentin vuoksi. Lordi Peter Wimsey laukoo herjoja ja alkaa tutkia tapausta. Hyvää keskitasoa, oli ihan mukava lukea.
Agatha Christie
Askel tyhjyyteen
WSOY 1953 – Sapo 3
Why didn't they ask Evans? 1934
”Papinpoika
Bobby löytää rotkoon pudonneen, kuolemaisillaan olevan miehen. Bobby
ryhtyy selvittämään tapausta yhdessä tyttöystävänsä, rikkaan
lordintyttären Frankien kanssa. Jäljet johtavat aristokraattiperheeseen,
joka tuntuu olevan suorastaan erikoistunut merkillisiin ”tapahtumiin.”
Agatha on tässä kirjassa säkenöivimmillään: hirtehishuumoria,
jännittävän juonen äkkikäänteitä, nuorta rakkautta ja tietysti
taiturimainen loppuratkaisu.”
Kirjan sankarina ei ole Poirot eikä
Marple, vaan ihan tavallinen heppu. Hän löytää jyrkänteeltä pudonneen
miehen ja kuulee tämän viimeiset sanat: ”Miksi he eivät pyytäneet
Evansia?” Tämän kaltaiset tarinat ovat Agathan parhaimpia. Tällaisten
vanhan ajan seikkailukirjojen mukana on hauska irtautua arjen
yksitoikkoisuudesta ja lähteä jännittävälle matkalle mukavien sankarien
kanssa. Hyvä kirja.
Agatha Christie
Simeon Leen testamentti
WSOY 1953 - Sapo 4
Hercule Poirot's Christmas 1938
“Äreä
ja oikukas miljonääri Simeon Lee on kutsunut perheensä luokseen
joulunviettoon. Kaikki yllättyvät saadessaan kuulla, että mukaan
perhejuhlaan saapuu myös kaksi vierasta. Juhla katkeaa odottamatta, kun
talon isäntä löydetään raa’asti murhattuna. Niin on Hercule Poirotinkin
joulurauha mennyttä.”
Odotin, että kirjassa olisi kuvattu edes
jonkin verran perinteistä brittiläistä joulunviettoa, mutta siihen ei
viitata sanallakaan. Tarina on kyllä ketterästi kulkeva lukitun huoneen
mysteeri. Tapahtumapaikkana on perinteinen kartano palvelijoineen.
Henkilöistä annetaan riittävä kuvaus ja lukija miettii ratkaisua
viimeisille sivuille asti. Agatha on taas keksinyt pienoisen yllätyksen
lukijalle! Hyvä kirja.
Carter Dickson
Kymmenen teekuppia
WSOY 1953 - Sapo 5
The Peacock Feather Murders 1937
"Scotland Yard saa nimettömän kirjeen jossa poliisi kutsutaan teelle Berwick Terraceen. Kirjettä ei tietenkään oteta vakavasti. Myöhemmin paikalta löydetään kuitenkin murhattu mies sekä kymmenen teekuppia ympyrän muotoon asetettuna. Rikos jää sillä kertaa selvittämättä. kaksi vuotta poliisi saa samanlaisen ilmoituksen. Nyt siihen suhtaudutaan vakavammin, mutta vahvasta vartioinnista huolimatta historia toistaa itseään. Asiaan tarttuu äkeä ja omapäinen Sir Henry Merrivale ja murhatutkimukset saavat vihdoin vauhtia."
Henkilöt ovat melko etäisiä. Tapahtumat kerrotaan sujuvasti mutta niitä vatkataan ja kerrataan poliisien pohtiessa ratkaisua. Toimisi paremmin puolet ohuempana.
Agatha Christie
Mykkä todistaja
WSOY 1953 – Sapo 6
Dumb witness 1937
”Miss
Arundellin, rikkaan ikäneidon kuolema ei yllättänyt ketään hiljaisen
pikkukaupungin asukkaista. Yllätyksen teki hänen testamenttinsa, josta
Miss Arundell oli visusti vaiennut. Kirja, jonka hän ennen kuolemaansa
oli lähettänyt Hercule Poirotille, antaa vauhtia tapahtumille.
Avainasemassa on koira, mykkä todistaja, joka johdattaa Poirotin
ratkaisun jäljille.”
Poirot ratkoo yleensä rikoksia
nojatuolissaan, antaen harmaiden aivosolujensa tehdä työn. Tällä kertaa
hän kuljeskelee rikospaikalla ja epäiltyjen luona salaten
henkilöllisyytensä ja tekeytyen milloin kirjailijaksi, milloin talon
ostajaksi jne. Poirotin kumppani Hastings on närkästynyt moisesta
valehtelusta. Poirotin mielestä murha on kuitenkin niin vakava asia,
että sitä tutkiessa tällainen käytös on puolusteltavissa. Varmistuttuaan
murhaajasta Poirot antaa tälle tilaisuuden paeta hirsipuuta.
Traditionaaliseen tapaan epäillyt kootaan murhataloon viiksekkään
salapoliisimme ympärille tämän selostaessa tutkimuksiaan. Lukijakin
yllättyy kun Poirot selostuksensa päätteeksi paljastaa murhaajan.
Nokkela kirja olisi voinut olla hieman lyhyempi ja tiivistetympi. Nyt se
oli hieman raskas luettava.
Carter Dickson
Punainen leski
WSOY 1954 - Sapo 7
The Red Widow murders 1935
"Mantling Houseen on kokoontunut joukko vieraita, päivällinen on päättynyt, tuli takassa hiipunut. Lordi Mantling, illan isäntä, seisoo kynttelikön takana ja silmäilee levollisesti hymyillen ympärilleen. Juuri silloin ilmaantuu palvelija paikalle ja ojentaa sinetöidyn korttipakan. Kohtalonnäytelmä alkaa. Mantling Housen sata vuotta suljettuna ollut kummitushuone joutuu samana iltana luovuttamaan salaisuutensa. Mutta uhreitta se ei tapahdu.
Yhdysvaltalainen John Dickson Carr (1906-77), joka käytti salanimeä Carter Dickson, oli sikäli ainutkertainen rikoskirjailija, että hän omistautui lukitun huoneen arvoitukselle ja käytti kymmenissä kirjoissaan vaihtelumahdollisuuksia hämmästyttävän taitavasti. Vielä vuonna 1980 kirjailijoiden, toimittajien, arvostelijoiden ja asianharrastajien paneeli valitsi Carterin tarinoista neljä tästä aiheesta kirjoitettujen kymmenen parhaan joukkoon."
Tämä 347-sivuinen jaarittelu lannisti minut jo sivulla 100. Loppuratkaisun kuitenkin katsoin ja siihenkin oli tuhlattu kohtuuttomasti lavertelua ja jahkailua. Jos vasta aiot tutustua salapoliisikirjallisuuteen, älä aloita tästä. Tämä sopii vain kaikkein paatuneimmille asian harrastajille.
