Murha makuuhuoneessa
WSOY 1983 – Sapo 282
Death Of A Doxy 1966
”Eivät lopu riesat rakkaalta ystävältämme Nero Wolfelta. Raha tekee tiukkaa ja kilot karttuvat, sehän nyt on selvää. Mutta että vielä tuttu mies ja apulainen Orrie Cather on pantu putkaan syytettynä nuoren sulottaren murhasta... Tyttönen on kuulunut erään vaikutusvaltaisen finanssimiehen viihdyttäjiin, eikä miekkonen, eipä tietysti, halua nimeään sotkettavan moiseen pyykkiin. Kohtalaisesta rahasummasta Nero lupautuu pitämään pampun maineen niin puhtoisena kuin maineen tuleekin olla. Mutta miten on? Saako Orrie-parka sen edestä lähtöpassit hirsipuuhun? Piristävä, jännitteissään hallittu Nero Wolfe –juttu uusille ja vanhoille ystäville.”
Salapoliisiromaaneissa jää usein henkilöiden kuvaus puolitiehen. Tässä kirjassa Stout onnistuu Wolfen ja Goodwinin lisäksi kuvaamaan Julie Jaquetten persoonaa onnistuneesti. Näpsäkkä neiti auttaa Archieta tutkimuksissa ja joutuu sen tähden murhayrityksen kohteeksi. Niinpä Wolfe majoittaa Julien oman kattonsa alle turvaan.
Tarkastaja Cramerin tutkimukset polkevat paikoillaan ja Wolfe onnistuu ratkaisemaan jutun niin, että pohatan nimi ei tule julkisuuteen ja saa näin mojovan summan palkkioksi. Myös Julielle järjestetään mukava summa, jonka hän käyttää opintojensa jatkamiseen. Mukava kirja.
Teosarvio Arvostelevassa kirjaluettelossa 10/1983: ”Rex Stout (1886-1975) kirjoitti nyt suomennetun dekkarinsa 80-vuotiaana, kohta mestariteoksensa Ovikello soi jälkeen. 60-luku oli 30-luvun ohella hänen vireintä aikaansa, ja myös Murha makuuhuoneessa on luotettavaa, irtonaista työtä - ja hyvin suomennettukin. Yllätyksiä Stout tarjoaa harvoin, ja hänen romaaniensa viehätys perustuukin paljolti itse asetelman tuttuuteen. Nero Wolfe istuu, syö, lukee ja hoitaa orkideoitaan, Archie ja avuksi pestatut yksityisetsivät ravaavat kentällä. Tällä kertaa murhasta epäiltynä on nimenomaan yksi noista avustavista etsivistä, Orrie Cather, joka ei tästä keskeisestä roolistaan huolimatta kuitenkaan kohoa päähenkilön asemaan. Nero Wolfe -sarja alkaa olla kielellämme siksi hyvin edusteilla, että mielestäni kannattaisi suomennuttaa myös sen viimeiseksi jäänyt romaani A Family Affair (1975), jossa Stout keskittyy nimenomaan tuon Wolfen perhepiirin keskinäisten suhteiden tutkimiseen yllättävällä ja katkerallakin tavalla.”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti