Väärän vänkyrä talo
WSOY 1977 – Sapo 212
myös: Murhaaja kujeilee, Nide Oy 1951
Crooked House 1949
”Niin hullua taloa ei olisi pystyttänyt kukaan muu kuin Aristides Leonidas, väärän vänkyrä kreikkalaisukko. Aristides ei erehtynyt koskaan – paitsi silloin kun tuli sanelleeksi oman kuolintapansa… Agathan oma lempidekkari on huolellisesti kehitetty sukujännäri vuodelta 1949. Klassikon maineen se on saavuttanut myös ainutlaatuisen loppuratkaisunsa ansiosta. ”
"Olipa ihana pieni pirulainen miehekseen tuo ukko Aristides, kreikkalainen jonka silmät tuikkivat hilpeyttä ja maailman syvintä viisautta. Itse asiassa Aristides ei erehtynyt ikinä - paitsi kun tuli sanelleeksi oman kuolintapansa. Eipä ollut aivan tavallinen Aristidesin perhekään, kaikki omalla omituisella tavallaan kummallisia, kaikki tukahduttavasti toisiinsa kiintyneitä. Yrittää siinä tunteiden verkossa sitten tutkia murhaa kun sattuu itsekin olemaan hiustupsua myöten pihkassa yhteen epäiltyyn... Väärän vänkyrä talo oli Agathamamman oma lempilapsi, huolellisesti kehitelty perhetragedia vuodelta 1949. Klassikon maineen kirja on saavuttanut myös ainutlaatuisen loppuratkaisunsa takia."
Kirjan kertojana on Charles, joka tapaa ulkomailla Sophian ja tutustuu kotimaahan tultuaan tämän perheeseen. Suvun päämies murhataan ja Charles osallistuu tutkimuksiin. Tarina tutustuttaa lukijan erilaisiin ihmistyyppeihin.
Teosarvio arvostelevassa kirjaluettelossa 2/1978: "Iäkäs kreikkalaissyntyinen rahamies, jonka käsissä kaikki muuttuu kullaksi kuolee myrkkyyn, ja kyllin pian selviää, ettei kyseessä ole vahinko vaan murha. Ja jälleen on asukkaina läsnä tuo Christielle niin otollinen aikamiespoikien, heidän omalaatuisten vaimojensa ja vielä omalaatuisempien lastensa joukko. Ja etukäteissyylliseksi osoitetaan tietenkin miljonäärin kuolemaa liian kauan odottamaan joutunut nuori vaimo, jolla on jo uusi mies kiikarissa - ja paikan päällä tietty hänkin. Onneksi heille mukana on myös viileä nuoripari, joka ennen kihlautumistaan omistautuu yksinomaan murhan selvittämiseen. Olen tainnut lukea pari Christietä liian pienin väliajoin, koska rakenne maistui liian tutulta. Ratkaisu oli kylläkin lukijan saatavilla tiettyjen viitteiden ansiosta, ja se on plussaa. Teos vuosikertaa 1949."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti