Kohtaus metsästysretkellä
WSOY 1980 - Sapo 255
Venäjänkielinen alkuteos 1888
”Kerran huhtikuussa 1880 erään kustantajan työhuoneeseen astuu virkaheitto tutkintatuomari, leveäharteinen komea mies ja tarjoaa käsikirjoitusta julkaistavaksi. Hän itse on yksi tarinansa päähenkilöistä, kantavieras rappeutuneessa kreivillisessä kartanossa, jossa draama kahdeksan vuotta sitten näyteltiin. Elämä kartanossa on yhtä juhlaa. Entisen loiston raunioilla paikkakunnan hienosto viettää joutilaita päiviään ylellisissä kemuissa ja juomingeissa isäntänään herra kreivi, viinan turmelema naistenliehittelijä. Hehkeän kaunottaren omalaatuinen naimiskauppa tihentää ennestäänkin painostavaa ilmapiiriä. Salama iskee metsästysretkellä, juhlat on juhlittu, ja tutkintotuomari – yksi juhlijoista – joutuu tutkimaan murhajuttua. Uusia piirteitä nuoren Tsehovin kirjailijakuvaan. Rikoskertomuksen muotoon saatettu klassinen romaani, hänen ainoa romaaninsa.”
Alun pitkäveteisyyden jälkeen tarina pääsee vauhtiin ja on mukavan erilainen niin tapainkuvauksena, rakkauskertomuksena kuin rikosromaaninakin.
Teosarvio Arvostelevassa kirjaluettelossa 2/1981: "Anton Tšehovin ainoa romaani ei ole mikään kuriositeetti eikä sen sijoittaminen Sapo-sarjaan oikku. Se on tietoisesti kirjoitettu dekkariksi - Venäjällä tunnettiin hyvin Gaboriau ja omastakin takaa oli Tšehoville tarjolla edeltäjiä kuten itse teoksesta sekä suomentajan laatimasta esittelystä ja selityksistä ilmenee -, ja lajinsa varhaisena edustajana se on päässyt Saksassa 1978 ilmestyneen Reclams Kriminalromanführerin sadan lukemisenarvoisen dekkarin valioluetteloon. Epäilemättä se onkin koko dekkarikirjallisuuden alkuaikojen korkeatasoisimpia tuotteita, ja rakennelma puolestaan viitoittaa tietä monelle tulevalle mestarille. Aivan ei Tšehov ole lukijaan luottanut vaan tarjoaa liiaksikin loppuratkaisuun osoittavia vihjeitä. Sinänsä tuo loppuratkaisu tiivistää hyvin koko sen loppuaan lähestyvän maailman asenteisiin ja arvostuksiin kohdistuvan kritiikin, joka on tuttu Tšehovin muustakin tuotannosta - siitä jota hän itse ei hylännyt niin kuin tämän 24-vuotiaana kirjoittamansa dekkarin. Lukijan ei ole syytä torjua romaania, ei Tšehovin sen enempää kuin dekkarinkaan ystävän"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti