Mrs Strattonin tapaus
WSOY 1988 - Sapo 315
Dead Mrs Stratton 1933
"Herraskartanossa Lontoon laitamilla on vauhdikkaat naamiaiset. Murhaajiksi ja uhreiksi pukeutuneet vieraat tanssivat, juovat, seurustelevat ja juoruavat. Juhlien koristeena on hirsipuu, josta killuu kolme olkinukkea. Sitten yhden olkinuken tilalla roikkuu kuristunut juhlavieras. Mysteeriä alkaa selvitellä paikalla oleva rikoskirjailija ja harrastelijapoliisi Roger Sheringham, jonka suurimpia intohimoja ovat kriminologia, ihmisluonteen tutkiminen ja hyvä olut. Mutta kohta hän huomaa olevansa itsekin vahvasti epäiltyjen listalla. Maineikkaan englantilaisen rikoskirjailijan jännittävimpiä ja viihdyttävimpiä teoksia, jonka äkkiyllätykset säilyvät viimeiselle riville saakka."
Naamiaisissa hirtettyjen olkinukkien tilalle ilmestyykin Mrs. Stratton. Lukijaa johdetaan ovelasti harhaan ja vasta viimeisellä sivulla paljastuu oikea murhaaja. Liian pitkäveteisesti kerrottu. Piti ihan harppoa välillä. Brittiläinen Anthony Berkeley Cox kirjoitti myös pseudonyymeillä Francis Iles ja Anthony Berkeley.
Teosarvio Arvostelevassa kirjaluettelossa 6/1988: "A.B. Cox (1893-1971) oli englantilainen 20- ja 30-luvun ahkera jännityskirjailija, joka julkaistuaan vähintään kolme mestariteosta (Anthony Berkeleyn nimellä Minä olen syyllinen sekä Francis Ilesin nimellä Rakkaani, paholainen ja Vakain tuumin ja harkiten) yllättäen vaikeni ja tyytyi alan kriitikoksi. Nyt suomennettu Mrs Strattonin tapaus (alkuteos 1933) on käänteinen ja epäsovinnainen romaani siinä kuin nuo mestariteoksetkin. Sen lukija joutuu sitä paitsi nielemään harvinaisen hankalan säädyllisyysongelman: murhattavasta naisesta tehdään alusta alkaen niin kertakaikkisen epämiellyttävä, että hänen tappamisensa tuntuu likimain oikeutetulta teolta. Kun tämän peruspulman unohtaa, on edessä jälleen yksi muunnelma käänteisestä dekkarista, romaani, jossa perinteinen harrastelijasalapoliisi omistautuu koko tarmollaan sotkemaan kuviota eikä suinkaan selvittämään sitä. Tulos on nautittava, elleikään ihan yhtä nerokas kuin alussa mainitut kolme lajissaan ylittämätöntä teosta. Sapo-sarjan ansioita on nimenomaan tällaisten menneen ajan löytöjen jäljittäminen, jatkukoon se myös Berkeley/Ilesin parissa."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti