Ruth Rendell
Rukoile, sinä viaton
WSOY 1983 - Sapo 281
The Lake of Darkness 1980
”Lontoolainen Martin Urban on keskiluokkainen, hyvätuloinen, säntillisesti elävä nuori mies. Hän aikoo jatkaakin tuttua ja turvallista rataansa elämänsä loppuun saakka. Sattuma puuttuu peliin, kun Martin voittaa veikkauksessa yli 100 000 puntaa vanhan tuttavansa avustamana. Kaikki muuttuu kertaheitolla, eikä vähiten siksi, että kuvaan astuu kaunis ja petollinen nainen. Martinin puhtaat ihanteet törmäävät nyt ensi kertaa karuun todellisuuteen ja edessä on monta yllättävää käännettä.”
"Sinä päivänä kun Martin Urban voittaa veikkauksessa 100 000 puntaa,
hänen turvallinen elämänsä muuttuu kertaheitolla. Hänen ylevä
ajatuksensa auttaa pulassa olevia kääntyy notkeasti häntä itseään
vastaan, ja tapahtumat alkavat syöksyä hallitsemattomasti kohti karmeaa
loppuaan. Kaunis salaperäinen nainen pelaa Martinin rahoilla vaarallista
rulettia."
Lupaava asetelma ja mielenkiintoiset päähenkilöt. Kuitenkin näissä Rendellin kirjoissa on jotain sairasta, joskus perverssiäkin, joka vie pohjan mukavalta tarinalta. Tarinan outo heppu on albiino Finn, joka kuitenkin on sympaattisempi hulluudessaan kuin sairaasti käyttäytyvät ’normaalit.’
Teosarvio Arvostelevassa kirjaluettelossa 9/1983: "WSOY:n viettäessä elokuussa Sapo-sarjansa 30-vuotisjuhlaa puhuivat niin sarjan kirjojen valitsijat kuin arvostelijatkin hiukan haikeantuntuisen neuvottomasti siitä, miten uuden salapoliisiromaanin lukijakuntaa on vaikeaa täsmentää. Rajat rikosromaanin ja muun kirjallisuuden välillä hälvenevät hälvenemistään. Englantilaisen Ruth Rendellin (s. 1930), jolta on aikaisemmin suomennettu teokset Vain lasta pirunkuva pelottaa ja Kuoleman pitkä varjo, kolmas suomennos on malliesimerkki kirjasta johon viihteellisten arvojen etsijän on turha kajota. Se on kylläkin rakennettu kaikkien taiteen sääntöjen mukaan ja myös erittäin jännittävä sanan missä tahansa mielessä, mutta olennaisesti se on myös romaani rikoksesta ja romaani ihmisistä, luonteista, heidän pyrkimystensä toivottomuudesta, heidän suhteidensa mahdottomuudesta, sattumien luomasta kuviosta jossa he pyristelevät. Rendellillä on myös toisentyyppisiä, perinteisempiä kirjoja joiden keskushahmona on komisario; Rukoile, sinä viaton -romaanin maailmassa ei poliisilla ole järjestävää, lukijan mielenrauhaa tyynnyttävää merkitystä. Poliisin tehtävä alkaa korkeintaan kirjan viimeisen sivun jälkeen."
Rex Stout
Murha makuuhuoneessa
WSOY 1983 – Sapo 282
Death Of A Doxy 1966
”Eivät
lopu riesat rakkaalta ystävältämme Nero Wolfelta. Raha tekee tiukkaa ja
kilot karttuvat, sehän nyt on selvää. Mutta että vielä tuttu mies ja
apulainen Orrie Cather on pantu putkaan syytettynä nuoren sulottaren
murhasta... Tyttönen on kuulunut erään vaikutusvaltaisen finanssimiehen
viihdyttäjiin, eikä miekkonen, eipä tietysti, halua nimeään sotkettavan
moiseen pyykkiin. Kohtalaisesta rahasummasta Nero lupautuu pitämään
pampun maineen niin puhtoisena kuin maineen tuleekin olla. Mutta miten
on? Saako Orrie-parka sen edestä lähtöpassit hirsipuuhun? Piristävä,
jännitteissään hallittu Nero Wolfe –juttu uusille ja vanhoille
ystäville.”
Salapoliisiromaaneissa jää usein henkilöiden kuvaus
puolitiehen. Tässä kirjassa Stout onnistuu Wolfen ja Goodwinin lisäksi
kuvaamaan Julie Jaquetten persoonaa onnistuneesti. Näpsäkkä neiti auttaa
Archieta tutkimuksissa ja joutuu sen tähden murhayrityksen kohteeksi.
Niinpä Wolfe majoittaa Julien oman kattonsa alle turvaan.
Tarkastaja
Cramerin tutkimukset polkevat paikoillaan ja Wolfe onnistuu
ratkaisemaan jutun niin, että pohatan nimi ei tule julkisuuteen ja saa
näin mojovan summan palkkioksi. Myös Julielle järjestetään mukava summa,
jonka hän käyttää opintojensa jatkamiseen. Mukava kirja.
Teosarvio Arvostelevassa kirjaluettelossa 10/1983:
”Rex Stout (1886-1975) kirjoitti nyt suomennetun dekkarinsa
80-vuotiaana, kohta mestariteoksensa Ovikello soi jälkeen. 60-luku oli
30-luvun ohella hänen vireintä aikaansa, ja myös Murha makuuhuoneessa on
luotettavaa, irtonaista työtä - ja hyvin suomennettukin. Yllätyksiä
Stout tarjoaa harvoin, ja hänen romaaniensa viehätys perustuukin
paljolti itse asetelman tuttuuteen. Nero Wolfe istuu, syö, lukee ja
hoitaa orkideoitaan, Archie ja avuksi pestatut yksityisetsivät ravaavat
kentällä. Tällä kertaa murhasta epäiltynä on nimenomaan yksi noista
avustavista etsivistä, Orrie Cather, joka ei tästä keskeisestä
roolistaan huolimatta kuitenkaan kohoa päähenkilön asemaan. Nero Wolfe
-sarja alkaa olla kielellämme siksi hyvin edusteilla, että mielestäni
kannattaisi suomennuttaa myös sen viimeiseksi jäänyt romaani A Family
Affair (1975), jossa Stout keskittyy nimenomaan tuon Wolfen perhepiirin
keskinäisten suhteiden tutkimiseen yllättävällä ja katkerallakin
tavalla.”
Robert van Gulik
Runoilijat ja kuolema
WSOY 1984 - Sapo 283
Poets and murder 1968
”Poo-yangin piirituomari Dee seikkailee jälleen. Tällä kertaa virkaveljensä Lon luona, joka Deen kunniaksi on kutsunut koolle joukon kirjallisesti sivistyneitä herroja – ja yhden naisen. Nainen on kauneudestaan kuuluisa entinen kurtisaani, nykyinen runoilijatar Yoo-lan, jota kuljetetaan pääkaupunkiin syytettynä palvelustyttönsä kuoliaaksi ruoskimisesta. Mutta kuolema vierailee jo ennen illanistujaisia, synkkä viikatemies tempaisee mukaansa nuoren opiskelijapojan ja sievän tanssitytön. Dee ja Lo saavat yhdessä tietoonsa merkillisiä seikkoja, joihin liittyy paikkakunnalla palvotun Mustan Ketun tuhonenteinen mysteeri.”
Totuttuun tapaan tämäkin Dee-kirja on viihdytävä ja mielenkiintoinen. Lukija saa mukavan katsauksen vanhan Kiinan kulttuuriin. Tällä kertaa tutustutaan Sydänsyksyn juhlaan ja kettu-kulttiin.
Teosarvio Arvostelevassa kirjaluettelossa 4/1984: "Jälkikirjoituksen mukaan tuomari Dee, tekijän runsaasti suomennetun rikosromaanituotannon keskushahmo, oli historiallinen henkilö Tangin dynastian kaudella Kiinassa. Tällä kertaa tämä etevä salapoliisi ja valtiomies on kutsuttu virkaveljen taloon illalliskutsuille ja seuraavan päivän Sydänsyksyn juhlaan näköalapaikalle. Muina vieraina on muutama arvostettu runoilija-virkamies sekä kuuluisa naisrunoilija, jota ollaan kuljettamassa tuomiolle pääkaupunkiin. Juhlat alkavat kuitenkin huonoin entein: talosta löytyy ennen pitkää kaksi ruumista. Loistavalla päättelytaidollaan tuomari Dee pikaisesti ja ennen juhlasarjan päättymistä selvittää kauan sitten tapahtuneiden rikosten syy-yhteydet nyt sattuneisiin murhiin ja osoittaa myös syyllisen. Taidokkaammin punottuja rikosarvoituksia ja tuomari Deen ratkaisuja tekijän tuotannosta on varhemmin suomennettu. Oman charminsa näille rikosromaaneille antaa tietenkin vanhan kiinalaisen elämänmuodon ja tapojen kuvaus."
Agatha Christie
Seikkaileva jälkiruoka
WSOY 1984 - Sapo 284
The adventure of the Christmas pudding 1960
“Viisi
ennen suomentamatonta jännityskertomusta. Nimikertomuksessa Seikkaileva
jälkiruoka Hercule Poirot selvittää historiallisesti arvokkaan rubiinin
katoamisen. Hercule Poirot on pääosassa myös tarinoissa Rakkina toisten
jaloissa, Uni ja Espanjalaisen kirstun arvoitus, jossa hän omasta
mielestään on parhaimmillaan. Neiti Marplea puolestaan on miellyttänyt
aina hänen oma tarkkanäköisyytensä tarinassa Greenshawin hassahdus,
jossa ovelasti suunnitellun murhan uhriksi joutuu merkillisen
talokummajaisen erakkomainen omistajatar. Agatha Christie itse on tehnyt
kirjan esipuheen.”
Seikkaileva jälkiruoka vie lukijan
joulutunnelmiin. Esipuheessa Agatha muistelee lapsuutensa jouluja
Pohjois-Englannissa. ”Jouluruokaa oli suunnattomasti. Osterikeitto ja
piikkikampela menivät kurkusta alas ilman suurempaa intoa, mutta sitten
saapuivat paistettu kalkkuna, keitetty kalkkuna ja valtava häränpaisti.
Sitten söimme luumuvanukasta, joulutorttuja, sokerikakkua ja jokaista
muuta lajia jälkiruokaa. Iltapäivällä söimme herkeämättä suklaamakeisia.
Voi että se oli riemun päivä: aamulla ’sukat’ sängyn päädyssä, sitten
kirkko ja kaikki jouluvirret, jouluillallinen, lahjat ja lopulta kuusen
kynttilöiden sytyttäminen!”
Rakkina
toisten jaloissa sijoittuu Mon Reposiin – ei kuitenkaan Viipuriin, vaan
lady Astwellin kartanoon. Tämän novellikokoelman tarinat ovat siis:
Seikkaileva jälkiruoka (Poirot), Espanjalaisen kirstun arvoitus
(Poirot), Rakkina toisten jaloissa (Poirot), Uni (Poirot), Greenshawin
hassahdus (Marple). Kyseessä on viisi mukavaa salapoliisitarinaa,
keskinkertaisia Agatha Christien tasoa.
Teosarvio Arvostelevassa kirjaluettelossa 6/1984:
"En kuulu niihin Agatha Christien palvojiin, joiden mielestä on ollut
tarpeen, että kohta lähes jokainen tämän "kuningattaren" henkäys ja
hönkäily on suomennettu, sillä paremmat ja huonommat hetkensä on
huipuillakin, ja itse olisin suonut vaihteeksi muidenkin kukkien kukkia
myös tällä salapoliisikirjallisuuden saralla. Tämä viiden kertomuksen
sarja on mielestäni varsin epätasainen ja täti Agathan esipuhe
väkinäinen ja sitelijäksi jouluisen makeileva. Kolme viimeistä jutelmaa
unohtui jo lukemalta, ja hitaasti eteneviä olivat tässä
Poirot-ratkaisutkin, vaikkei tekijän rautaista ammattitaitoa sinänsä
moittisikaan."
Catherine Aird
Kuolema on kaunopuheinen
WSOY 1984 - Sapo 285
Some Die Eloquent 1979
"Sympaattinen komisario C. D. Sloan jälleen keskellä monimutkaista rikoslabyrinttia joutuessaan selvittämään Miss Beatrice Gwendoline Wandsdyken elämään liittyvää arvoitusta. Sitä, että tämän Bereburyn tyttökoulun vaatimattoman kemianopettajan pankkitilillä oli neljännesmiljoona puntaa hetkellä jolloin kuolema hänet korjasi.
Catherine Airdin, perinteistä englantialista linjaa noudattavan suositun kirjailijan viides suomennettu dekkari, joka kysyy lukijalta ihmistuntemusta ja päättelytaitoa."
"Patologin kylmällä metallisella pöydällä on ikäneito Beatrice Gwendoline Wansdyken ruumis. Hän on kuollut aivan luonnollisista syistä 59 -vuotiaana. Ongelma ei ole niinkään siinä, mihin hän kuoli, vaan siinä minkä kanssa hän kuoli. Neljännes miljoonaa puntaa on summa, jota ei hänen kaltaisellaan neidolla luulisi olevan. Etsivä C.D.Sloan tunsi luissaan että kyseessä on murha. Hän oli arvaillut motiivia ja saisi varmaan selville keinonkin. Mutta miksei hän saanut selville mihin neidon pikku koira oli joutunut? Ja miksi etsiminen melkein maksoi hänelle hänen henkensä? Tässä tarinassa Sloane saa pojan. Kirjailijan oikea nimi on Kinn Hamilton McIntosh."
Teosarvio Arvostelevassa kirjaluettelossa 7-8/1984: "Airdin komisario C.D. Sloan on samaan tapaan verkkaan, mutta johdonmukaisesti etenevä poliisimies kuin Josephine Teyn kirjan komisario Grant, ja yhteistä Airdille ja Teylle on myös kerronnan täyteläisyys ja silloin tällöin pilkistävä kuivahko huumori. Myös Airdin dekkarissa uhri on sangen epätodennäköinen murhan kohde, ja tyttökoulun yksinäisen kemianopettajan kuolemaan kiintyy huomiokin vasta sitten, kun hänen pankkitilillään osoittautuu olevan epätavallinen määrä puntia, Aird sallii itsensä liukuvan pitkiin rupatteleviin sivupoikkeamiinkin, mutta sillä tavoin myös englantilainen kylämiljöö alkaa elää samaan tapaan kuin Christien parhaissa dekkareissa konsanaan."
Josephine Tey
Murha lippuluukulla
WSOY 1984 - Sapo 286
The man in the queue 1929
"Maaliskuisena iltana Lontoon Woffington -teatterin ulkopuolella vellovan ihmisjoukon muodostama jono näyttää luikertelevan äärettömyyksiin. Musikaalia 'Etkös sitä tiennyt' esitetään viimeistä viikkoa. Kaikki haluavat vielä kerran nähdä jumalaisen tähden Ray Marcablen, joka on lähdössä Amerikkaan - kuten kaikki hyvä, ja Lontoo ilman häntä olisi kuin lohduton autiomaa. Vihdoin ovet avataan, lippujen myynti alkaa, jono liikkuu hitaasti eteenpäin, ja silloin jonosta lysähtää katuun miehen ruumis. Selässä kiiltelee pieni hopeanvärinen tikari. Kuka murhattu mies on? Mistä hän tulee? Miksi kukaan ei kaipaa häntä? Ja kuitenkin joku vaivautuu lähettämään kirjekuoressa 25 puntaa hautajaiskuluihin. Siinä päänvaivaa Scotland Yardin komisario Grantille."
Tässäpä on tyylipuhdas salapoliisiromaani! Tämän voi asettaa Freeman Croftsin teoksien rinnalle. Ja se on paljon se. Kirja etenee loogisesti ilman takautumia tai sivuhyppyjä. Tarina kerrotaan sujuvasti ja mielenkiintoisesti. Ensin nuuhkitaan minimaalisen johtolangan perässä Lontoossa. Komisario Grant toimii järjestelmällisesti ja saakin vainun murhatun ja mahdollisen murhaajan henkilöllisyydestä. Tutkimukset jatkuvat Skotlannin syrjäkylässä ja siellä hän nappaa epäillyn. Epäilty tietysti kiistää kaiken ja osaa selittää käytöksensä uskottavasti. Grant ei kuitenkaan ole tyytyväinen. Lopulta totuus valkenee - ei kuitenkaan Grantin ansiosta. Tämä on jännittävä ja viihdyttävä kirja. Skottilaisen korjailijattaren oikea nimi on Elizabeth Mackintosh.
Teosarvio Arvostelevassa kirjaluettelossa 7-8/1984: "Josephine Teyllä on mainio kyky kehitellä lähes olemattomista lähtökohdista pitävä rikosselvittelykuvio. Tässä poliisilla on alkuvaiheessa vain tuntematon mies, joka löydetään surmattuna teatterin lippujonosta, mutta osanen osaselta komisario Grantin - Teyn poliisisankarin - onnistuu selvittää ensin miehen henkilöllisyys ja aikanaan koko rikosvyyhti. Mikään räjähtävän toiminnan dekkari tämä ei ole, koska kuvio täyttyy toisaalta poliisin arkirutiinien, toisaalta älyllisten johtopäätösten tietä. Kertojana Tey sen sijaan on nautittavan moni-ilmeinen anglosaksisen dekkarityylin taitaja."
Boileau & Narcejac
Rahan varjo
WSOY 1984 - Sapo 287
Carte Vermeil 1979
"Herra Herboise on ikäisekseen varsin hyvässä kunnossa. Hänen 75-vuotias uljas vartensa erottuu komeasti, kun hän viipottaa Etelä-Ranskassa sijaitsevan Hibiscusin täysihoitolan käytävillä. Päivät matavat tuskastuttavan yllätyksettöminä kuin lauma talvikohmeisia kilpikonnia. Mutta sitten saapuu täysihoitolaan merkillinen pariskunta: mies on vanha ja raihnainen, vaimo paljon nuorempi, verevä ja aistillinen. Nainen käyttäytyy ikään kuin hänellä olisi entuudestaan salaisia siteitä erääseen täysihoitolan mieheen. Taivaalle kasautuu lisää epäilyksen synkeitä pilviä, kun tämän miehen ruumis löytyy terassin alta. Hän on pudonnut. Vai onko joku työntänyt hänet alas? Herra Herboisen päivät täyttyvät nyt yhtäkkiä yllätyksellisillä käänteillä."
Kirjan hepun päivät ovat verkkaiset ja verkkaista on tarinan kerrontakin. Lopussa odottaa yllätys.
Teosarvio Arvostelevassa kirjaluettelossa 7-8/1984: "75-vuotias vanha herra, kirjan kertojaminä, viettää eläkeläisvuosiaan eteläranskalaisessa ylellisessä vanhainkodissa yksinäisenä ja kuollakseen ikävystyneenä jopa itsemurha-aikeita kehitellen, kunnes vanhainkotiin sijoittuva uusi aviopari tempaisee hänet vielä kerran elämään mukaan ja kokemaan pian leskeksi jäävän rouvan kanssa jopa viimeisen rakkauden hehkun. Ranskalaiset dekkarintekijät ovat meillä ennestäänkin tuttuja taitavina juonen punojina ja yllätysratkaisujen laatijoina. Niinpä tässäkin kertojaminän luonnostelema rikosteema romahtaa korttitalon tavoin, kun kertojapari tarjoilee päätteeksi oman versionsa vanhainkodissa tapahtuneista kuolemantapauksista."
Stuart Kaminsky
Ei lyijyä valkokankaalle
WSOY 1984 - Sapo 288
Bullet for a star 1977
"Toby Peters, Warner Brothers - yhtiön entinen turvallisuusmies, saapuu autonrämällään keskelle omalaatuista säpinää. Valkokankaan suuri hurmuri Erroll Flynn on joutunut häikäilemättömän kiristäjän kynsiin. Peters ottaa jutun selvittääkseen, mutta ei arvaa päätyvänsä hurjaan murharalliin. Stuart kaminsky, amerikkalaisen Northwestern Universityn professori on julkaissut monta teosta historiasta. Tässä kuuluisassa esikoisdekkarissaan hän tarjoaa kuumaa jännitystä 40-luvun Hollywoodin kimaltelevista kulisseista."
Teosarvio Arvostelevassa kirjaluettelossa 11/1984: "Takakannen mukaan tekijä on amerikkalainen professori ja elokuvahistorian tutkija. Sijoittamalla esikoisdekkarinsa tapahtumat Hollywoodin 1940-luvun kultakaudelle ja häväistysjuttuihin alttiin Errol Flynnin tuntumiin saa hän chandlertyyppiseen juoneen aidon ajankuvan uskottavuutta. Yksityisetsivässä on vahvoja Philip Marlowe -muistumia ja nimeltä mainituissa vanhojen amerikkalaisten elokuvien tahdissa nostalgian aihetta vanhemmille dekkarien ystäville. Kirjan loppu enteilee jatkomahdollisuutta, jossa käynnistäjänä on Judy Garland."
Dorothy Sayers
Myrkkyä
WSOY 1984 - Sapo 289
Strong poison 1930
"Crownin juttu vaikutti täysin vedenpitävältä: poliisi uskoi, että oikea henkilö oli tuotu oikeuden eteen. Yhtä vankkumaton oli tuomarin yhteenveto: syytetyllä oli hallussaan tappavaa myrkkyä - arsenikkia, ja syytetyllä oli ollut tilaisuus käyttää sitä. Harriet Vane oli syyllinen, hänet oli hirtettävä. Mutta jury oli epävarma. Kun lordi Peter Wimsey ilmaantuu paikalle, hän on mahdottomalta näyttävän tehtävän edessä. Miten todistaa, ettei Harriet Vane murhannut rakastajaansa? Ja kuka oli sitten oikea murhaaja?"
Tämä on se tarina, jossa Wimsey tutustuu ja rakastuu Harriet Vaneen. Hirttotuomiota odotellessa tämä ei oikein syty Wimseyn kosiskeluun. Seuraavaksi he tapaavat kirjassa Kas tässä teille ruumis (Sapo 370). Suhde kehittyy edelleen 500-sivuisessa pitkästyttävässä kirjassa Juhlailta (WSOY 1994), kunnes he menevät naimisiin kirjassa Kuolema häämatkalla (WSOY 1995). Käsillä oleva kirja Myrkkyä on niitä harvoja kirjoja, joissa minä arvaan murhaajan ja tavan, jolla murha tehtiin.
Teosarvio Arvostelevassa kirjaluettelossa 2/1985: "Dorothy L. Sayers (1893-1957) oli Englannin dekkarikuningattarista toinen, mutta ei meillä parhaimpina suomennosaikoinaankaan yltänyt kollegansa Agatha Christien suosiolukemiin. Uusia Sayers-suomennoksia tai painoksia on kuitenkin kaivattu, ja tätä teosta en muista ennen suomeksi lukeneeni. Omaperäisellä huumorintajulla varustettu herrasmiessalapoliisi lordi Peter Wimsey kohtaa tässä tulevan puolisonsa, salapoliisiromaaneja kirjoittavan Harriet Vanen, oikeussalissa syytettynä rakastajansa myrkyttämisestä. Teoksella on ikää jo yli viisikymmentä vuotta, mutta ihmeen modernisti Sayers suhtautuu mm. sarjasankarinsa lordi Wimseyn avioliittohankkeisiin myrkytysmurhasta epäillyn ja avoliitossa eläneen naisen kanssa. Juoni rakentuu taitavasti, mutta nykymaun mukaan vähän hitaanlaisesti eikä huumorikaan tässä Wimsey-kirjassa velmuile irtonaisimmillaan. Tervetullutta vaihtelua kuitenkin tyhjiin suomennetun Christien kumppaniksi."
Elizabeth Ferrars
Norsunluusammakon arvoitus
WSOY 1985 - Sapo 290
Frog In The Throat 1980
“Virginia Freer lähtee viettämään viikonloppua ystäviensä Boscottien luokse. Viimeinen ihminen jonka hän olettaa tapaavansa on Felix, hänen ex-miehensä, valehteleva ja arasteleva hurmuri. Ja viimeinen asia jota Virginia osaa odottaa tapahtuvaksi, on murha. On kulunut muutama tunti paikallisen runoilijan ja historiallisten menestysromaanien kirjoittajan kihlajaisjuhlasta, kun kirjailijan sisar ilmestyy Boscottien ovelle ja sanoo löytäneensä kirjailijan ammuttuna. Näin alkaa tämä taitavasti punottu arvoitus, johon sekaantuneiden ihmisten keskinäiset suhteet johtavat kauas menneisyyteen.”
Takakannen teksti väittää tämän olevan taitavasti punottu. En ole samaa mieltä. Ärsyttäviä ihmisiä ja jaarittelua. Meinasin jättää kesken. Burmassa syntyneen brittikirjailijattaren oikea nimi on Morna Doris MacTaggart Brown.
Nicolas Freeling
Leski
WSOY 1985 - Sapo 291
The Widow 1979
"Dekkarinystävien murhe oli yhteinen, kun sympaattinen hollantilainen poliisimies van der Valk sai surmansa. Muistamme Freelingin kirjan Pitkä hiljaisuus, missä Valk uransa lakipisteessä ammuttiin kuoliaaksi. Muistamme myös Arletten, Valkin rakastettavan vaimon. Pitkän leskeyden jälkeen Arlette on avioitunut uudestaan ja perustanut neuvontatoimiston entisen miehensä jalanjälkiä seuraten. Ensimmäinen asiakas on nuori ja onneton kolmen lapsen äiti, joka haluaa eroon väkivaltaisesta aviomiehestään. Ilmaantuu kaksi muutakin asiakasta. Neljäntenä astuu peliin kuolema - ja äkkiä Arlette joutuu panemaan kaikki voimansa liikkeelle."
Teosarvio Arvostelevassa kirjaluettelossa 7-8/1985: "Sapo-sarjan kirjassa Pitkä hiljaisuus Freeling erehtyi tappamaan dekkariongelmia selvittelevän sympaattisen poliisimies-sankarinsa van der Valkin, kuten pitkiä sarjoja vetäneet tekijät kyllästyksissään joskus tekevät aina Sherlock Holmesin tekijää myöten. Ja vain harvoin erehdyksen korjaaminen luontevasti onnistuu. Freeling on nyt rakentanut van der Valkin lesken ja tämän uuden aviomiehen varaan ilmeisen uuden sarjan alun, mutta jotenkin väkinäiseltä ja sekavalta ainakin tämä ensimmäinen keitos vaikuttaa. Parasta siinä on miljöökuvaus ja uuden avioparin melko absurdi yhdessäolo, heikointa juonen punonta vastaperustetun neuvontatoimiston moninaisten ja vinksahtaneiden asiakkaiden tempausten tuntumista."
Agatha Christie
Golfkentän murha
WSOY 1985 - Sapo 292
Myös Otava 1943
The murder on the links 1923
“Salaperäinen
eteläamerikkalainen liikemiesmiljonääri P.T. Renauld lähettää Ranskasta
hätäisen avunpyynnön, mutta tikarikätinen kuolema on nopeampi kuin
mannermaan pikajuna, joka kiidättää Hercule Poirotin Lontoosta
Merlinvillen pikkukaupunkiin, Renauldin suureen huvilaan meren rannalla.
Miljonäärin arvoituksellinen murha laukaisee yllätyksellisen
tapahtumien sarjan, jossa murha johtaa murhaan, petos petokseen ja
häikäilemättömään kiristykseen. Mutta jo alusta pitäen Poirot kiinnittää
huomiota kahteen seikkaan: kelloon, joka edistää aivan liikaa, ja
merkillisen pitkään päällystakkiin murhatun miehen yllä.”
Tämä
hauska kirja on järjestyksessä toinen Agatha Christien Poirot -tarina.
Kertojana on Poirotin ystävä, kapteeni Hastings ja hän kuvaa pappa
Poirotia näin: ”Varsin omalaatuinen pieni mies! Pituus metri
kuusikymmentä senttiä, munanmuotoinen pää hiukan kallellaan, silmät
jotka loistivat vihreinä hänen kiihottuessaan, ja sotaisen jäykät
viikset – suunnattoman arvokkuuden vaikutelma! Hänen ulkoasunsa oli
siisti ja keikarimainen. Kaikenlainen siisteys oli hänen ehdoton
intohimonsa. Järjestys ja järjestelmällisyys olivat hänen jumalansa. Hän
ei antanut paljoakaan arvoa jalanjälkien ja sikarintuhkan kaltaisille
ulkonaisille johtolangoille, vaan väitti, etteivät ne sinänsä koskaan
auttaisi salapoliisia ratkaisemaan ongelmaa. Sitten hän koputti
järjettömän itsetyytyväisenä munanmuotoista päätään ja huomautti
äärimmäisen tyytyväisesti: - Todellinen työ, se tapahtuu täällä. Pienet
harmaat solut – muista aina pienet harmaat solut, mon ami.”
Ranskalainen,
uuden koulukunnan mestarietsivä Giraud tutkii murhaa ja konttaa pitkin
lattioita nuuskien johtolankoja. Hän ja Poirot käyvät eräänlaista
kaksintaistelua tutkiessaan rikosta. Lopulta ylimielinen Giraud kärsii
tappion ja saa hermokohtauksen. Hastings puolestaan rakastuu Tuhkimoon
ja kirja päättyy Hastingsin ja Cinderellan suudelmaan.
Dominic Devine
Kuoleman päiväkirja
WSOY 1985 - Sapo 293
This is your death 1981
"Tohtori Maurice Slater on kutsuttu viettämään lomaa kasvukumppaninsa, kuuluisan kirjailijan Geoffrey Wallisin, vauraaseen taloon, joka sijaitsee pienessä kylässä Lontoon lähistöllä. Maurice ja Geoffrey eivät ole koskaan tulleet erityisen hyvin toimeen keskenään. Maurice aavistaakin, että yllättävän kutsun takana on Geoffreyn vaimo, joka yrittää saada hänet puolelleen vastustamaan Mauricen pojan ja Geoffreyn tyttären kihlausaikomusta.
Maurice järkyttyy nähdessään Geoffreyn. Edellisestä tapaamisesta kuluneiden kahdeksan kuukauden aikana tämä on vanhentunut kymmenen vuotta. Talossa vallitsee kireä tunnelma, joka johtaa murhaan."
David McDonald Devine käytti kirjailijanimiä Dominic Devine ja David Munro.
Teosarvio Arvostelevassa kirjaluettelossa 7-8 / 1985: "Perinteinen salapoliisiromaani tutkimusta suorittavine poliiseineen ja
laskettuine aikatauluineen on Devinen teoksessa saanut syvempiä sävyjä.
Se lähenee psykologista thrilleriä, kysyy: miksi murhattiin juuri tämä
henkilö ja kenellä mahdollisista epäillyistä olisi ollut tämän teon
suorittamiseen tarvittavaa häikäilemättömyyttä? Murhattu on parilla
ensimmäisellä teoksellaan menestystä saanut kirjailija, joka on
suunnitellut suurta elämänmuutosta loukatusta turhamaisuudesta ja
kertojana toimii hänen kasvinkumppaninsa, englannin kirjallisuuden
lehtori. Tukevat henkilökuvat, kirjallinen ympäristö ja hyvin perusteltu
loppuratkaisu tekevät Kuoleman päiväkirjasta elegantin, klassisen
dekkarin edustajan."
Elisabet Kågerman
Vesikauhu
WSOY 1985 - Sapo 294
Rabies... 1978
"Eräänä päivänä saapuu skoonelaiseen pikkukaupunkiin nainen Puolan lautalla. Hän keinottelee itsensä ohi tullimuodollisuuksien kädessään kori, jossa on kultahamsteri. Vasta jonkin ajan kuluttua heräävät epäilyt: hamsteri saattaa levittää vaarallista vesikauhua. Mutta nainen on kadonnut. Minne? Kukan hän on? Ja ennen kaikkea, miksi koko sotku?
Toimeen tarttuu rikospoliisin päivystäjäksi osunut Anja Kullnäs. Hänen rauhallinen ja huumorintajuinen persoonallisuutensa tuo salapoliisikirjallisuuteen aivan uudenlaisen poliisityypin. Hän on yhtä aikaa pehmeä ja kova, tehokas ja inhimillinen, ja luottaa työssään naisten intuitioon - jopa silloin kun hän hamsterijahdissa yllättäen törmää murhaan."
Teosarvio Arvostelevassa kirjaluettelossa 7-8/1985: "Puolan lautalla koti-Ruotsiin palaava salaperäinen nainen katoaa heti satamassa tietymättömään olinpaikkaan. Rikospoliisin päivystäjänä toimiva naispoliisi saa tehtäväkseen löytää kadonneen, koska tällä on mukanaan mahdollista vesikauhutartuntaa levittävä hamsteri. Juonen kuljetus on juohevan kotoista ja kiireetöntä. Joskus uppoudutaan pitkiksi ajoiksi jopa kadonneen naisen kirjallisiin muistelmakatkelmiin, mutta kohtalaisen mukavan jännitteen tämä ruotsalaisella Sherlock-palkinnolla palkittu tekijä onnistuu pitämään yllä. Leppoisa kesädekkari."
Dorothy Sayers
Yksi kuudesta
WSOY 1985 - Sapo 295
Five red herrings 1931
“Campbell oli sopuisan skottilaisen taiteilijayhteisön kauhukakara, ikuinen riitapukari, joka vokotteli toisten vaimoja. Kun hänet sitten löydettiin hukkuneena joesta rotkon pohjalla, monet arvelivat, että hänen elämänsä paras teko oli siitä lähtö, ja ainkain kuusi paikkakuntalaista taiteilijaa janosi tunnetusti hänen vertaan. Oliko Campbellin kuolema tapaturma vai murha? Jos se oli murha, kuka oli murhaaja? Oliko hän yksi kuudesta? Uskomattoman jännittävä Peter Wimsey –tarina, yksi niistä jotka
korottivat Dorothy L. Sayersin englantilaisen dekkarikirjallisuuden
kuolemattomaan aateliin.”
Peter Wimsey tutkii poliisin kanssa tapahtumia. Kirjassa käydään pikkutarkasti läpi kuuden epäillyn tekemiset ja esitellään junien aikatauluja jne. Tapahtumapaikan karttakin löytyy etusivuilta. Tämä on sitä lajia jännityskirjallisuutta, jossa lukijalle annetaan pieniä vinkkejä jotta hän voisi oman päättelykykynsä avulla ratkaista jutun. Luultavasti tämä on asiaan vihkiytyneille nautinnollista luettavaa. Sellaiselle kärsivälliselle tyypille joka vertailee aikatauluja, punnitsee eri mahdollisuuksia, miettii tapahtumien järjestystä ja niin edelleen. Minä en ole sellainen tyyppi, enkä jaksanut lukea sataa viittäkymmentä sivua pitemmälle. Loppuratkaisun kuitenkin luin.
Teosarvio Arvostelevassa kirjaluettelossa 2/1986: "Taiteilijasiirtolaksi muodostuneessa englantilaiskylässä murhataan taiteilija, joka on ollut koko kylän epäsuosiossa. Paikalle sattunut lordi Peter Wimsey - Sayersin tuotannon yläluokkainen rikosten selvittäjä - ryhtyy paikallisen poliisin rinnalla seulomaan esiin syyllistä. Moninaisten aikataulujen ja haastattelujen tuloksena joukosta erottuu kuusi epäiltyä, mutta paljon työtä ja päättelytaitoa tarvitaan, ennen kuin lordikaan kykenee esittelemään syyllisen. Sayers ja Agatha Christie kilpailivat aikoinaan Englannin dekkarikuningattaren asemasta, vaikka viimemainittu meillä on aina ollut suositumpi. Tämä Sayersin toinen dekkari (1926) miellyttänee erityisesti niitä, joista on mukavaa yrittää itse päästä ratkaisuun kirjailijan antamien viitteiden varassa."
Hansjörg Martin
Murha Jumalan armosta
WSOY 1985 - Sapo 296
Dein Mord In Gottes Ohr 1979
"Dekkarikirjailija Philipp Gohlis elää tyyntä mukavaa pikkuporvarin elämää reilun vaimon keralla. Parturireissullaan Gohlis näkee sattumoisin lehtikuvassa tutun miehen naaman. Mies on se, jota hän on vihannut elämässään enemmän kuin mitään muuta, natsivääpeli, jolla muutama vuosikymmen aiemmin oli ollut valta tuhota hänen nuori rakkautensa, onnensa ja ilonsa. Gohlis päättää tehdä täydellisen rikoksen.
Murha Jumalan armosta on saksalaisen nykydekkarin kiintoisa edustaja.
Jännitysjuonen ohessa se piirtää osuvaa ja humorististakin kuvaa tämän
päivän eurooppalaisesta elämäntavasta."
Dekkarikirja kertoo dekkarikirjailijasta joka kirjoittaa dekkaria. Omaperäistä! Eikö kirjailija pysty eläytymään minkään muun ammatin harjoittajaan? Aivan kuin ne monet elokuvat elokuvantekijöistä.
Ei ihan huono tarina vaikka jouduin loikkimaan jaarituksien ylitse. Kirjassa muistellaan sodan aikaisia tapahtumia rinnan nykyhetken kanssa. Molempina aikoina kirjailija on tekemisissä öykkärimäisen äijän kanssa joka oli ennen natsivääpeli ja nyt moraaliton liikemies. Ei snapsia Tamaralle oli parempi.
Teosarvio Arvostelevassa kirjaluettelossa 12/1985: "Hansjörg Martin (s. 1920) on Saksan liittotasavallan arvostetuimpia ja myös luetuimpia dekkarikirjailijoita. Häneltä on vuonna 1971 suomennettu Sapo-sarjaan romaani Ei snapsia Tamaralle, josta – häpeä tunnustaa – en muista juuri mitään muuta kuin että ei se aivan mahdoton ollut. Jokseenkin varma kuitenkin olen siitä että tulokas, Murha Jumalan armosta (alkuteos 1979), on paljon kunnianhimoisempi yritys ja sitä paitsi varsin pitkälle onnistunutkin. Asetelma sinänsä on vaikkapa Dürrenmattin arvoinen kysymys nykyhetkeen sijoitetusta välienselvittelystä sodanaikaisen natsisoturin kanssa - mutta hiukan osoitteleva hilpeily murtaa terää tuolta sinänsä vahvalta aiheelta. Rakennelma on huolellinen, loppu tarjoaa kunnollisen yllätyksenkin, ja siinä sivussa on hauskaa lukea minä-kertojan mietteitä dekkarin kirjoittamisen tekniikasta, mutta ihan tasapainossa Martin ei aineistoaan saa pysymään. Eloisa tuttavuus kumminkin, sarjansa myönteisiä yllätyksiä."
P.D. James
Dalgliesh ja kuolema
WSOY 1986 - Sapo 297
The Black Tower 1975
"Poliisitarkastaja Adam Dalgliesh, joka on toipumassa vakavasta sairaudesta, matkustaa tapaamaan vanhaa ystäväänsä isä Baddeleytä, joka on kappalaisena invalidien hoitokodissa. Kunnianarvoisa isä on ilmoittanut tarvitsevansa apua. Mutta kun Dalgliesh saapuu paikalle, hänen ystävänsä on kuollut. Myös eräs potilaista on saanut surmansa - itsemurhako? Dalgliesh ryhtyy selvittelemään juttua ja tuntee ympärillään vihamielisyyden ja pelon ilmapiirin. Toipilaalla on edessään raskas urakka, ennen kuin salaperäisten rikosten sarja on selvitetty."
Myös lukijalla on edessään raskas urakka. Lupaavasti alkanut tarina vaihtuu tympäisevään jaaritteluun ja minä lannistuin neljänneksen luettuani.
Teosarvio Arvostelevassa kirjaluettelossa 4/1986: "P.D. James on melko lyhyessä ajassa luonut näkyvän uran sekä jännitys romaani- että videomarkkinoilla. Vain muutama viikko sittenhän saimme lauantai-iltaisin seurata tekijän suosiman rikosten selvittäjän, komentaja Dalglieshin päättäväistä ja hillittyä työskentelyä sairaalamurhien kiemuroissa televisiossa. Tässä teoksessa vaaralliseksi pelätystä sairaudesta toipuva Dalgliesh erehtyy vanhan pappiystävänsä pyynnöstä yksityisesti ylläpidettyyn invalidien hoitokotiin lomalle ja tuota pikaa selvittämään, miksi yllättävä kuolemantapaus seuraa toistaan hoitokodin piirissä. Perinteiseen englantilaiseen dekkarityyliin verkkaisesti ja havainnollisesti kuvaileva tapahtumasarja vauhdittuu loppuaan kohden melkoiseksi mylläkäksi, missä inhrealistisia yksityiskohtiakaan ei kaihdeta."
Agatha Christie
Rikos yhdistää
WSOY 1986 – Sapo 298
Partners in Crime 1929
“Tommy
ja Tuppence ovat menneet naimisiin ja elävät onnellisina elämänsä
loppuun asti. – Kunpa jotakin tapahtuisi, Tuppence huokaa ja
haukottelee. Kuule, Tommy, eikö sinuakin haluttaisi lähteä ajamaan takaa
saksalaisia vakoilijoita? Kuin vastaukseksi ovikello soi ja sisään
astuva Tommyn pomo tarjoaa heidän hoitoonsa konkurssin partaalla olevaa
lafkaa nimeltä Kansainvälinen Etsivätoimisto. Aluksi näyttää siltä, että
lihava vanha mies, jolla on huikentelevainen vaimo, jää heidän ainoaksi
asiakkaakseen. Mutta sitten kun alkaa tapahtua, alkaa todella tapahtua.
Ensin tulee rasvatukkainen keikari, joka on hukannut morsiamensa, sen
jälkeen heti perään vaaleanpunaisen helmen tapaus, sitten sanomalehteen
pukeutunut mies…”
15 rikoskertomusta, joita ei oikein uskoisi
Agatha Christien kirjoittamiksi. Jotenkin lapsellisen tuntuisia
tarinoita joissa pariskunta jäljittelee erilaisia tunnettuja
salapoliiseja. Kirja on höyhenen kevyttä viihdettä. Agatha kirjoitti
tästä pariskunnasta parempiakin tarinoita.
Vuosina
1983-1984 brittiläinen ITV esitti 10-osaisen Tommy ja Tuppence - sarjan
"Partners in Crime" jota ilmeisesti esitettiin Suomessakin. Yle esitti
vuonna 2017 saman nimisen korkeatasoisen ja jännittävän BBC:n sarjan.
Sen jaksot eivät kuitenkaan perustuneet tämän kirjan tarinoihin, vaan
kahteen muuhun T&T - kirjaan.
Teosarvio Arvostelevassa kirjaluettelossa 5/1986:
"Vuonna 1929 ilmestyneeseen rikoskertomuskokoelmaan sai Suomessa
tutustua pari vuotta sitten televisiosarjan avulla. Etsivinä toimivat
Tommy ja Tuppence, 20-lukulainen aviopari. Tuppence on kuin Hilja
Valtosen sankarittaret, Tommy jää vielä kapeammaksi. Toisena yhteen
sitovana tekijänä toimivat viittaukset salapoliisikirjallisuuden sen
ajan suuriin nimiin ja heidän työtapoihinsa. Muutamat tarinoista ovat
salapoliisikirjallisuuden klassikkoja ja kiehtovat Agatha-faneja. Mutta
vanhan rouvan asenne rikoksiin ja niitten selvittelijöihin herättää
nykyisin lähinnä hämmennystä. Miljöö ja tavat ovat totta, mikään muu
ei."
Dorothy Sayers
Kuka ja mistä?
WSOY 1986 - Sapo 299
Whose Body 1923
Ilmestynyt aiemmin Tammen kustantamana
"Lordi Peter Wimsey asetti monokkelin silmäänsä ja tarkasteli ammeessa lojuvaa miestä. Ruumiin kultaiset nenälasit pilkkasivat kuolemaa groteskilla tavalla, ja hieno kultaketju roikkui alastomalla rinnalla. Lordi Peter kohotti miehen toista kättä ja katsoi sitä kulmat kurtussa. "Melkoinen keikari", hän mutisi. "Parman orvokkeja ja manikyyri." - Kaikkia kiusasi pitkään hankala kysymys: Kuka ja mistä, kenen ruumis? Romaani on dekkarikirjallisuuden klassikko, jossa salapoliisi, lordi Peter Wimsey ensi kerran astuu julkisuuteen omalaatuisen palvelijansa Mervyn Bunterin kanssa. Molemmat kuolemattomat hahmot esittäytyvät heti loppuun asti kehitettyinä, ironisen älykkäinä, huumorintajuisina ja elämänkokemusten rikastuttamina."
Ensimmäinen Lord Peter Wimsey kirja. Viattoman miehen kylpyammeesta löytyy alaston ruumis. Kuka ja mistä ovat kysymyksiä, joihin Wimsey etsii vastaukset. Jäljet johtavat läheisen sairaalan ruumishuoneelle. Melko lennokasta sanailua Wimseyllä toisinaan.
Teosarvio Arvostelevassa kirjaluettelossa 6/1986: "Tämä Sayersin dekkari ilmestyi 1940-luvulla Niilo Lavion suomennoksena ja peräti kahdessa Tammen sarjassakin, mutta on jo kauan ollut antikvariaateistakin tavoittamattomissa. Uusi suomennos on Kristiina Rikmanin osaavaa ja irtonaista tekstiä, johon on tarkoin poimittu dialogin vähäisetkin huumorin pilkahdukset. Lordi Peter Wimsey on tässä v. 1923 ilmestyneessä ja sangen anglosaksisperinteisessä dekkarissa selvittämässä tapausta, missä aluksi on tuntematon ruumis kylpyammeessa ja toisaalla kadonnut juutalainen rahamies. Yhteyttä heidän välillään ei tunnu olevan ennen kuin ylen älykäs lordisalapoliisi on saanut kuvion valmiiksi ja syyllisen oikeuden eteen. Laatuluettavaa englantilaisen dekkaritaidon ja huumorin ystäville."
Julian Symons
Murha! Murha!
WSOY 1986 - Sapo 300
Boody murder 1984
"Rikoskirjallisuuden ylipapiksi sanotun englantilaisen kirjailijan ja kriitikon maailmankuulu arviointi dekkarin aikakausista ja vaikuttajista 1800-luvulta näihin päiviin."
Tämä ei siis ole salapoliisiromaani, vaan katsaus salapoliisikirjallisuuden historiaan.
Dashiell Hammett
Kymmenes johtolanka - 7 rikoskertomusta
WSOY 1986 - Sapo 301
The Continental Op 1974
"Kansi oli autio. Raskas sumu, märkä kuin sade - San Franciscon lahden sumu - lepäsi laivan ja veden yllä, ja oli karkottanut kaikki muut sisään. Se leijui ympärillämme sakeana ja läpitunkemattomana, enkä pystynyt näkemään edes laivan perää yllämme hehkuvista valoista huolimatta. Seisahduin. Schmith tuuppasi minua eteenpäin. 'Kauemmas missä voimme jutella', hän murahti korvaani. Astelin eteenpäin, kunnes törmäsin kaiteeseen. Koko takaraivoni leimahti äkkiä tuleen...pienen pieniä valopisteitä kimmelsi edessäni...kasvoi isommaksi...syöksyi vastaan...". Sapo-klassikko Dashiell Hammett, kielen ja muodon uudistaja, lyö pöytään seitsemän valttia, seitsemän loisteliasta rikoskertomusta."
"Alkuteos The Continental Op (1974) sisältää seuraavat novellit, mutta ne on otettu aikaisemmin ilmestyneistä kokoelmista: Kymmenes
johtolanka (The Tenth Clew), Kultainen hevosenkenkä (The Golden
Horseshoe), Turk Streetintalo (The House in Turk Street), Tyttö,jolla
oli hopeanhohtoiset silmät (The Girl with the Silver Eyes), Orpopoika
(The Whosis Kid), Mainen kuolema (The Main Death), Jäähyväismurha (The
Farewell Murder)."
Teosarvio Arvostelevssa kirjaluettelossa 11/1986: "Dashiell Hammettin 20-luvulla aikakauslehtiin kirjoittamien novellien ensimmäinen suomennosvalikoima on aikamoinen pettymys. Kuusi ensimmäistä tarinaa tuntuvat kaikki toistavan samaa asetelmaa: melko anonyymi yksityisetsiväkertoja kohtaa toimistonsa saamaa tehtävää selvittäessään konnakoplan. joka viimein sortuu lähinnä omiin keskinäisiin ristiriitoihinsa ja raadollisuuteensa mutta joka tuntuu elävän ansarissa, kaukana Hammettin romaaneissaan niin hienosti kuvaamasta yhteiskunnasta ja sen vaikutussuhteista, Vasta viimeisessä kertomuksessa Jäähyväismurha tunnistan kunnioittamani romaanikirjailijan, vasta siinä kyllä kautta linjankin havaittava lakoninen tyylitaito alkaa todella purra. Tarkistus osoittaa, että se olikin Hammettin viimeistä edellinen lehtinovelli - edessä oli romaanien aika, mestaruus."
Elizabeth Ferrars
Tutkimuskohteena kuolema
WSOY 1986 - Sapo 302
Experiment With Death 1981
"King's Welthamin Hedelmäinstituutin kilpailun ja kateuden kyllästämä ilmapiiri järkkyy, kun yhdestä työhuoneesta löytyy mies kurkku auki viillettynä. Ruumiin vierellä seisoo tuttu työntekijä, käytävässä kirkuu tuntematon nainen. Mutta kaikki ei ole niin kuin näyttää. Rikostarkastaja Walter Day ryhtyy selvittämään vyyhtiä. Tohtori Emma Ritchie pohtii hänkin ongelmaa apunaan looginen päättelykykynsä ja naisenvaistonsa."
Vähän piti harppoa, kun juttua väännetään rautalangasta. Hedelmäinstituutin johtajan ruumiin vieressä seisoo eräs tutkijoista verinen veitsi kädessä. Tohtori Emma Richie selvittää totuuden. Burmassa syntyneen brittikirjailijattaren oikea nimi on Morna Doris MacTaggart Brown.
Teosarvio Arvostelevassa kirjaluettelossa 7-8/1986: "Orivedellä 1984 pidetyssä dekkariseminaarissa Timo Kukkola arvosteli kovin sanoin Sapo-sarjan toimituspolitiikkaa tai sen puuttumista. Hänen mukaansa sarjaan on tullut käsittämättömän huonoja valintoja. Kieltämättä näin on. Freelingin Leski (Sapo 291) oli erehdys. Samoin mielestäni Ferrarsin arvosteltava teos. Kyseessä on tekijän neljäs suomennos. Edellinen on Norsunluusammakon arvoitus vuodelta 1985 (Sapo 290). Mielestäni Tutkimuskohteena kuolema edustaa klassisen brittiläisen perinteen ikävystyttävintä suuntaa loputtomine dialogeineen, yllätyksettömine käänteineen ja teennäisyyksineen. Enemmän esim. Janwillem van de Weteringiä, uusia ruotsalaisia, tms."
Stuart Kaminsky
Joku on murhannut maiskisen
WSOY 1986 - Sapo 303
Murder on the Yellow Brick Road 1977
"Otsin velho-filmin kulisseissa viruu maiskisten satukaupungin pikkusotilas räikeässä rooliasussaan. Hänen rinnassaan törröttää veitsi. Toby Peters pestataan pitämään murhaskandaali salassa julkisuudelta ja samalla toimimaan filmin päätähden Judy Garlandin henkivartijana. Homma osoittautuu mutkikkaaksi ja vaaralliseksi. Vauhdikas dekkari täynnä salaperäisyyttä ja Hollywoodin kullankimalteisen päivien nostalgiaa."
Tarina noudattaa tavanomaista amerikkalaisten yksityisetsiväjuttujen kaavaa. Päähenkilö saa monta kertaa turpiinsa, mutta lähtee sairaalasta heti tajuttomuudesta herättyään konnien perään. Poliisit kuvataan tyhmiksi ja ovat tyytyväisiä saatuaan kenet tahansa pidätetyksi. Sankariammekin syytetään murhasta mutta hän selvittää lopulta oikean syyllisen.
Tarinan myötä lukija tapaa ihan oikeitakin henkilöitä. Mukana ovat Judy Garland, Mickey Rooner, Clark Gable sekä MGM:n pomo Louis B. Mayer. Kirjailija Raymond Chandler esittäytyy sankarillemme ja haluaa tutustua etsivän työhön. Kyllästyttävän tavanomainen tarina.
Teosarvio Arvostelevassa kirjaluettelossa 11/1986: "Stuart Kaminskyn dekkari liittyy Hollywood-dekkareiden tai dekkaripastissien sarjaan, joita esim. Sapossa Andrew Bergman on Hollywoodin hirsipuissa (Sapo 253) ja Presidenttipelissä (Sapo 274) esittänyt. Missä Bergman onnistui mielestäni kiinnostavasti, Kaminskyn jälki on todella pastissinomaista. Etenkin kohta, jossa Raymond Chandler astuu romaaniin mukaan on teennäinen. Sinänsä kekseliästä yhdistää Ozin velhon lavasteet dekkariteemaan. Ajankuva syntyy silti väkisin tekemällä, lehtiuutisten ja tunnettujen nimien kautta."
Nils Hövenmark
Rimppalinja
WSOY 1986 - Sapo 304
Ringlinjen 1982
"Rimppalinjaksi ukkoa kutsutaan, Alfred Abraham Andersson on hänen oikea nimensä. Pienessä lappilaisessa kylässä häntä pidetään harmittomana hulluna. Mutta Rimppalinjan elämän myrkyttää hänen lähinaapurinsa eläkeläisten talossa, sietämättömän koppava entinen kansakoulunopettaja Hartvig Ekström. Rimppalinja ei salaile sitä, että hänen hartain toiveensa on saada naapuri hengiltä.
Ruotsalaisen dekkarikirjailijan teos on paitsi jännitysromaani, myös taitava kuvaus siitä miten vihan ja kaunan tunne voi tulehduttaa pikkukylän ihmisten väliset suhteet."
Teosarvio Arvostelvassa kirjaluettelossa 12/1986: "Nils Hövenmarkin dekkari käsittelee varsin erikoista aihepiiriä, jota jännityskirjallisuudessa ei ole kuvattu, vanhusten keskistä vihanpitoa. Pienessä lappilaisessa kylässä vanhainkodissa asustaa liuta eläkeläisiä, joilla on enemmän tai vähemmän hampaankolossa toisiaan vastaan. Tuloksena on murha ja sen selvittäminen. Jälki on hieman tasapaksua ja epädramaattista, mutta aihepiirinsä vuoksi viehättävää."
Reginald Hill
Ken vartijaksi prinssin valitaan
WSOY 1987 - Sapo 305
Who Guards a Prince 1982
“Kansainvälinen läpimurtoteos, joka vei Reginald Hillin kertaheitolla rikoskirjallisuuden maailmaneliittiin. Prinssi Arthurilla on rakkaushuolia: tytön perhe inhoaa kaikkea brittiläistä. Huolia on myös etsiväkomisario McHargilla, prinssin entisellä henkivartijalla: vaimo on kuollut, tytär karttelee, ura laskussa. Rannalta löytynyt kieli johdattaa McHargin vapaamuurarien ja kansainvälisten salajuonien sokkeloihin. Hän näyttää jälleen päätyvän varjelemaan prinssin henkeä. Vastassa on vahva organisaatio, joka havittelee pääsevänsä hallitsemaan taloudellisesti koko yhdysvaltoja. Prinssin avioliitto rakastettunsa kanssa vaarantaisi tuon päämäärän. McHargia jahdataan armotta. Hänen ainoa liittolaisensa on pyörätuoliin sidottu nuori nainen.”
Tarina on jännittävä, mutta asetelma on hyvin tyypillinen: itsenäisesti ajatteleva poliisi joutuu napit vastakkain järjestelmän kanssa ja tutkii juttua omin päin. Hänellä on myös perheongelmia. Muuten kirja on hyvä, mutta tappelun nujakkaa, ampumista ja tappamista on liiankin kanssa.
Teosarvio Arvostelevassa kirjaluettelossa 3/1987: "Englantilaisen Reginald Hillin (s. 1936) ensimmäinen Sapo-sarjaan
suomennettu romaani Opin kirot on jäänyt mieleen hyvänä kirjana, joka
persoonallisella tavalla jatkoi englantilaisen dekkarin perinnettä.
Perinteisen salapoliisiromaanin tunnuksella on kustantaja varustanut
myös tämän toisen Hill-suomennoksen, mikä mielestäni on harhaanjohtavaa:
kysymyksessä on itse asiassa aika hurja erilaisten ainesten yhdistelmä,
varsinainen ryöväriromaani. Luettavuuden kannalta tulos on kieltämättä
onnistunut - Hill ei kunnioita mitään dekkarin sovinnaissääntöjä, ja
hänen kaavanrikkomisensa ovat todella yllättäviä - mutta jossakin
puolenvälin paikkeilla kaiken ylenpalttisuus alkaa ensin huvittaa,
sitten kiusata ja viimein raivostuttaa. Lopulta Hill tuntuu itsekin
pelästyvän taloudellisen ja poliittisen rikollisuuden kuvioitaan ja
pakenee turvalliseen fantasiamaailmaan. Kertalukemiseen riittää
ällisteltävää, mutta enpä usko palaavani tämän kirjan pariin"
Sayers, Christie, Crofts jne
Murha yksinoikeudella
WSOY 1987 - Sapo 306
The Scoop (1931) ja Behind The Screen (1939)
"Kaksi erikoista salapoliisikertomusta. Nyt ensi kertaa kirjana kaksi jännitysjuttua, jotka kahdeksan englantilaista rikoskirjailijaa teki radiolle 30-luvulla."
"Dorothy Sayersin jälkisanat: 'Murha yksinoikeudella' -jutun juonen luonnostelivat kaikki kirjailijat yhdessä ennen ensimmäisen luvun radiointia. Tämän jälkeen jokainen kirjailija teki summittaisen luonnoksen siitä, mitä hänen osuutensa sisältäisi, ja kaikista yksityiskohdista, joita tuli esiin lukua kirjoittaessa, neuvoteltiin minun ja muiden kirjoittajien kanssa. Varsinaisen kirjoittamisen osalta jokaiselle kirjailijalle jätettiin vapaus kehittää oma tyylinsä ja menetelmänsä. Yleisesti ottaen se, joka tuo mukaan uuden henkilön, on vastuussa tuon henkilön ulkonäöstä, puhetavasta jne, ja toisten tulee sitten noudattaa samoja suuntaviivoja.
Kuunnelmasarjassa 'Ruumis varjostimen takana' käytettiin hieman erilaista työtapaa. Siinä kolme ensimmäistä kirjailijaa kuljetti tarinaa omien mieltymystensä mukaan, ja loput kolme löivät viisaat päänsä yhteen ratkaistakseen toisten esittämät johtolangat."
Ensimmäisen tarinan 'Murha yksinoikeudella' kirjoittivat BBC:lle Detection Clubin jäsenet Dorothy Sayers, Agatha Christie, Clemence Dane, E.C.Bentley, Anthony Berkeley ja Freeman Wills Crofts. Tarina on keskinkertainen murhajännäri, jossa lehtimiehet selvittelevät murhaa poliisin kanssa kilpaa. Tarinassa on hieman hajanaisuutta, koska juonta kuljettaa monta kirjoittajaa. Freeman Wills Crofts kunnostautuu kertomalla poliisin työskentelystä. Hän myös murtaa murhaajan alibin. Juuri alibin murtaminen on keskeisellä sijalla hänen omissa kirjoissaankin.
Toisen tarinan 'Ruumis varjostimen takana' kirjoittivat BBC:lle Detection Clubin jäsenet Hugh Walpole, Agatha Christie, Dorothy Sayers, Anthony Berkeley, E.C.Bentley ja Ronald Knox. Perheen vuokralainen löydetään olohuoneen sermin takaa ja poliisi tutkii kuka perheenjäsenistä iski häntä. Tarina loppuu hieman kesken ja loppuratkaisua jäävät pohtimaan utelias naapuri ja perheen tyttären sulhanen. Samantapainen yhteisyritys on Sapo 338 (Kaksi kertaa kuolema).
Teosarvio Arvostelevassa kirjaluettelossa 6/1987: "Kun nyt lopultakin pohja ilmeisesti paistaa sekä Agatha Christien että Dorothy Sayersin jäämistöissä, on äkkiä muistettu, että dekkariklubi, johon e.m. daamitkin kuuluivat, laati 1930-luvun alkupuolella yhteistoimin radiolle muutaman rikosjutun. Kaksi näistä jutuista on nyt 1980-luvulla pantu yksiin kansiin ja lähinnä myös Christien ja Sayersin nimiin - ja luultavasti he suunnittelun ja rakenteen pääarkkitehtejä niissä olivatkin. Klubilaisille yhteistyö on saattanut olla hupaisa kokeilu, ja se osoittaa, kuinka tekninen laji perinteinen dekkari itse asiassa on ja kuinka loogisesti ammattitaitoiset tekijät yhteisen suunnitelman ja tavoitteen välillä juonta juoksuttavat. Itse puolestani luen silti mieluummin kutakin tekijää yksitellen heidän omissa teoksissaan."
Marton Taiga
Komisario Kairalan tutkimuksia
WSOY 1987 - Sapo 307
"Suomalaisella jännityskirjallisuudella on perinteensä, mutta kovin lukukelpoisia eivät useimmat ole. Marton Taiga on harvinainen poikkeus, ja hänen valtavassa, monenkirjavassa tuotannossaan on aivan oma sijansa komisario Kairalasta kertovilla tarinoilla. 30-luvun Helsinki näyttäytyy Taigan näkökulmasta peräti kansainvälisenä kaupunkina."
Kirja sisältää 34 rikosnovellia. Kirjailijan oikea nimi on Martti Erik Hjalmar Löfberg.
Teosarvio Arvostelevassa kirjaluettelossa 9/1987: "Suomalaisella jännityskirjallisuudella on perinteensä, mutta kovin lukukelpoisia eivät useimmat sen edustajat ole. Marton Taiga eli Martti Löfberg (1907-69) on harvinainen poikkeus, ja hänen valtavassa, monenkirjavassa tuotannossaan on aivan oma sijansa komisario William J. Kairalasta kertovilla tarinoilla. Niitä on tätä ennen koottu kirjaksi kahdesti, 1938 ja 1944, ja varsinkin ensimmäisestä kokoelmasta on tullut antikvariaattien kallis aarre. Nyt Kalevi Haiko on uutterien tutkimustensa pohjalta kerännyt yksiin kansiin 34 kertomusta vuosilta 1932-40, ja eteemme aukeaa kuva toisaalta aikakaudelleen tyypillisestä, toisaalta yhä lukukelpoisesta pikkuklassikosta. Asenteet saattavat hirvittää - ajateltakoon vaikka erään joulukertomuksen käsitystä oikeudesta ja sen toteutumisesta - mutta kuten lajin ulkomaisetkin mestarit myös Taiga saa puhtaalla kertomisen ilollaan, rakentamisen taidollaan ja ajankuvallaan nykyisenkin lukijan mukaansa. 30-luvun Helsinki näyttäytyy Taigan näkökulmasta peräti kansainvälisenä kaupunkina, jossa jo ensimmäisestä tarinasta lähtien ukkokotiin haikaileva Kairala liikkuu suvereenisti. Viehätys voittaa kaiken, ja oikein annosteltuna - ei niinkään yhteen menoon luettuna – tämä kokoelma on löytö. Aineistoa riittää vielä yhteen niteeseen - tulkoon se ja tulkoot vanhat uusina painoksina."
Catherine Arley
Olkinainen
WSOY 1987 - Sapo 308
La femme de paille 1959
"Nuori saksatar on menettänyt Hampurin pommituksessa perheensä, ystävänsä, omaisuutensa ja yhteiskunnallisen asemansa. Hildegardella on kuitenkin jäljellä kunnianhimo, ja hän on valmis ottamaan suuriakin riskejä päästäkseen irti elämänsä mitättömyydestä. Hildegardea kiehtoo seikkailu. Mutta kaikki seikkailut eivät ole romanttisia, eikä mitään anneta ilmaiseksi. Tulee paholaismainen mies, joka vielä kerran, kylmäävästi, muuttaa hänen kohtalonsa.
Ranskalaisen Catherine Arleyn kirjoittama Olkinainen ilmestyi kuuluisassa Korppi-sarjassa 1959. Teoksen surullinen, vangitseva ilmapiiri on jäänyt unohtumattomana lukijoiden mieliin."
Saksatar vastaa lehti-ilmoitukseen ja joutuu elämänsä seikkailuun. Tie vie upporikkaan, äksyn vanhuksen hoitajasta tämän vaimoksi. Pian hän huomaa olleensa vain häikäilemättömän juonen uhri.
Julian Symons
Solomon Grundyn loppu
WSOY 1987 - Sapo 309
The End of Solomon Grundy 1964
”Notko oli pieni asumalähiö Lontoon liepeillä, hyvin toimeentulevien, sovinnaisten ihmisten ikioma pikku juppila. Solomon Grundy oli kiusallinen poikkeus. Kaikki tiesivät, että hän oli lahjakas mainosmies ja naimisissa viehättävän naisen kanssa. Mutta muutoin hän oli arvoitus, outo veikko, joka käveli rystysillään sanattomasti sovittujen käyttäytymissääntöjen ylitse. Kun Solomon Grundy joutui syytettyjen penkille kauniin prostituoidun murhasta, hänellä ei ollut montaakaan puolestapuhujaa. Mutta oliko hän syyllinen, ja miksi? Äärimmäisen nerokkaasti rakennettu psykologinen rikosromaani, kaiken jännityksen huippu. Huippusaavutuksia myös Julian Symonsin, rikoskirjallisuuden kirjailijan ja kriitikon tuotannossa.”
Hieman verkkaisesti alkava kirja – meinasin jo jättää kesken. Loppupuoli on kuitenkin parempi. Ei mikään takakannen lupaama huippukirja.
Teosarvio Arvostelevassa kirjaluettelossa 7-8/1987: "Julian Symonsin alkuteoksena jo 1964 ilmestynyt Solomon Grundyn loppu kuuluu hänen dekkarituotannossaan siihen osaan, jossa olennaista on kiinnostavan ihmiskuvauksen varaan rakentuva jännitys. Englantilaisittain lastenloruun kiedottu romaani alkaa terävänä yhteisökuvauksena. Ympäristönä on Lontoon lähiö, jonka sosiaalisista suhteista Symons vähitellen etenee kaikki kliseemäiset odotukset pettävään suuntaan. Symons hahmottaa skeptikonsilmällään raadollista maailmaa ja tutkii vastuun ja syyllisyyden vivahteita tavalla, joka saattaa hätkähdyttää "perinteisen salapoliisiromaanin" (näin kirja on takakannessa luokiteltu) lukijaa nimenomaan kokonaisnäkemyksen vuoksi, ei niinkään yksityiskohtien voimalla. Siitä, riittääkö Symonsin kehittelemä aineisto moisen näkemyksen kannattelijaksi, voidaan olla monta mieltä; omasta puolestani ehdotan, että alan harrastaja perehtyy itse tämän pulman ratkaisemiseen ja lukee tämän varsin omalaatuisen dekkarin."
John Wainwright
Umpikuja
WSOY 1987 - Sapo 310
Cul-de-sac 1984
"Maude Duxbury oli melkoinen oikkupussi, muttei mikään silti ollut todella hullusti Mauden ja Johnin pitkässä avioliitossa. Siksi oli kuin kohtalon ivaa, että vaimon piti kuolla juuri kun John oli varannut heille yhteisen loman viihtyisässä merenrantahotellissa. Sanottiin että Maude liukastui ja taittoi selkänsä. Mutta ketään ei ollut paikalla silloin, kun onnettomuus tapahtui. Sivu sivulta kiristyy jännitys tässä omaperäisessä dekkarissa, jota Georges Simenon on sanonut yhdeksi parhaimmista Wainwrightin laajassa tuotannossa. Entinen käytännön poliisimies on kirjoittanut yli 60 kirjaa, josta Huhtikuun murhat on ilmestynyt Sapo-sarjassa 1968."
Kuolema julistettiin tapaturmaksi, mutta hermoromahduksen partaalla oleva miekkonen väittää nähneensä Johnin työntäneen vaimonsa jyrkänteeltä. Johtolankojen ja konkreettisten lähtökohtien puuttuessa tapausta tutkiva sinnikäs etsivä koettaa tutustua Johnin elinpiiriin. Kautta rantain haastatellen hän saa kuvan tilanteesta. Ilman mitään kouriintuntuvaa todistetta hän lopulta murtaa syytetyn ja totuus tulee ilmi.
Teosarvio Arvostelevassa kirjaluettelossa 9/1987: "John Wainwright (s. 1921) on tuottelias ja etevä englantilainen poliisiromaanien tekijä, jonka tuotantoa on suomennettu yllättävän vähän: ensin Sapo-sarjassa 1968 Huhtikuun murhat ja sitten Viihdeviikarien Top Crime -sarjassa 1986 Kurja päivä kuolla. Nuo molemmat olivat itsekin pitkään poliisina toimineen kirjailijan kiinnostavia työnäytteitä, jotka eivät kuitenkaan vielä viitanneet Umpikujan (alkuteos 1984) mestaruuteen. Tässä myöhäistuotantonsa helmessä Wainwright yhdistää jonkun Francis Ilesin sisältäpäin nähdyn psykologisen ihmiskuvauksen poliisiromaanin perinteeseen tavalla, jolle en ainakaan minä muista edeltäjää. Tekniikkoja yhdistelemällä hän yltää rikoksen, tutkimisen, syyllisyyden ja vastuun ongelmien erittelijänä harvinaisen vivahteikkaaseen tulokseen, oikean kirjailijan saavutukseen."
Howard Engel
Palaneen käryä
WSOY 1987 - Sapo 311
The Suicide Murders 1980
"Kanadanjuutalainen yksityisetsivä Benny Cooperman epäilee, että maineikkaan urakoitsijan Chester Yatesin itsemurha onkin murha. Sitten kuolee Yatesin psykiatri, ja Cooperman joutuu itse hengenvaaraan juttua penkoessaan. Kovapäinen ja helläsydäminen Cooperman kestää loukkaantuneiden poliisiupseereiden ja palkkamurhaajien hyökkäykset ratkoessaan kiperää ongelmaa - ja voittaa puolelleen jännärifanien sympatiat. Taitavan kanadalaisen rikoskirjailijan kansainvälinen menestysteos."
Kanadalainen yksityisetsivä on paljon yhdysvaltalaista kollegaansa siedettävämpi. Tässäkin tosin on pakollinen kiista typeriksi kuvattujen poliisien ja yksityisetsiväsankarimme välillä.
Teosarvio Arvostelevassa kirjaluettelossa 1/1988: "Kanadalainen Howard Engel on niin tuore tekijä, ettei häntä ole vielä noteerattu esim. Twentieth Century Crime and Mystery Writers -hakuteoksessa (1985). Suomeksi häneltä ei Sjöblomin bibliografian mukaan ole ilmestynyt mitään. Vaikka SaPo-sarjaa on tullut moitituksi mitäänsanomattomuuksista, Engelin teos edustaa parhaimpia jenkkidekkareiden perinteitä notkeine dialogeineen, yhteiskuntakuvauksineen, rappeutuneine etsivineen. Jos SaPon valinnat alkavat olla tätä luokkaa, lukijoita alkaa taatusti löytyä. Harry Forsblomin kaltainen sanaseppo ja vanha Fleming-kääntäjä on tällaisiin kielikuvioihin omiaan. Ainoastaan sivulla 81 pistää silmään eräs kömpelyys, liekö se sellainenkaan. Tarjoilija kysyy päähenkilöitä: - Superjuutalaisia ja sen jälkeen tarkentaa: - Soppaa vai juissia? Alkukielessä vitsi menee varmasti näin: Superjews? .. Soup or juice? Suomeksi se pitäisi kääntää vastaavalla idiomilla, esim: Päivän pannu? .. Eikun koko yön ryypänny -lauseparilla. Mutta mikäpä minä olen kääntäjiä neuvomaan."
Ella Griffiths
Tappava särky
WSOY 1987 - Sapo 312
Vann-enken 1977
"Gjert Brårudin hammasta särkee. Hammaslääkärin oven avaa surupukuinen hahmo. Gjert jäykistyy pelosta; muuta hän ei ehdikään... Tästä alkaa Oslon rikospoliisin murharyhmää pitkään askarruttava tapahtumaketju murhineen, kiristyksineen ja huumeineen. Mikä on hammaslääkäri Brennerin todellinen tausta, miksi kaikki murhat liittyvät tavalla tai toisella veteen, kuka tai mikä on kaiken takana? Norjalainen Ella Griffiths on maansa tuotteliaimpia nykykirjailijoita. Hän on julkaissut romaaneja, lastenkirjoja ja rikosromaaneja liki 30 vuoden ajan, ja hänen teoksiaan on ilmestynyt Pohjoismaiden lisäksi myös Englannissa."
Tavanomainen poliisiromaani, jossa työlleen antautunut poliisi selvittelee rikosta perhe-elämänsä kustannuksella.
Teosarvio Arvostelevassa kirjaluettelossa 1/1988: "Kelpo yksineläjän ankara hammassärky ja salaperäinen kuolema hammaslääkärin vastaanottotiloissa käynnistää tapahtumien vyöryn, johon Oslon rikospoliisin murharyhmä on läkähtyä sitä mukaa, kun yhä uusia nimekkäitä kaupunkilaisia ilmaantuu vyyhtiä sekoittamaan ja kaunis tyttö toisensa jälkeen kohtaa kuolemansa. Lopulta päästään sentään siihen, että Norjan oloissa suurisuuntaisesta tyttövälityksestä ja huumekaupasta on kysymys. Ihan hyvä, että Sapo-sarja on alkanut hakuammunnan myös Pohjoismaihin päin anglosaksisen Christie-perinteen lomassa, mutta pakko on samalla myöntää, ettei ainakaan tämä norjalainen kilpaile edukseen alan todellisten ammattilaisten kanssa. Juoni kiemurtelee löysästi ja päämäärättömästi, ja poliisiveljesten työtä ei juurikaan talonpoikaisjärki säätele, kunhan soittelevat yhä uusia ovikelloja, jotta lukija ei ihmiskatraan paljoudelta erottaisi juonen hataruutta."
Patricia Moyes
Yölautta tuonelaan
WSOY 1988 – Sapo 313
Night Ferry To Death 1985
“Komisario
Henry Tibbettillä ja hänen vaimollaan on takanaan rentouttava loma
Amsterdamissa ja edessä paluu Lontooseen yölautalla. Pahaksi onneksi
kaikki hyttipaikat ovat varatut, joten Tibbettit joutuvat viettämään
yönsä lepotuoleissa. Yöstä tulee epämukava – kaikkein epämukavin sille
matkustajalle, joka löydetään aamulla kuolleena Tibbettien vierestä.
Hänet on murhattu, mutta kuka sen on tehnyt ja miksi? Moyesin suosittu
dekkarihahmo on taas visaisen ongelman edessä.”
Kirjassa on monta
mukavaa puolta: siinä matkustetaan, tutustutaan hieman hollantil…
anteeksi alankomaalaisiin ja seurataan johtolankoja Scotland Yardin
komisarion kanssa. Tibbettin vaimo Emmy on mukana tarinassa ja joutuu
houkutuslinnuksi. Henkilöt kuvataan uskottavasti ja tarina etenee
sujuvasti. Mainio kirja siis.
Teosarvio Arvostelevassa kirjaluettelossa 4/1988:
”Runsaahkosti suomennetun Moyesin dekkari tuotannon rikosten
selvittäjänä ansioitunut komisario Tibbett on miehensä työtä mukavasti
myötäilevän vaimonsa kanssa palaamassa yölautalla Hollannista
koti-Lontooseen, kun laivan lepohytissä tapahtuu murha, ja aviopari
joutuu lisäksi tietämättään kuljettamaan maihin ja kotiinsa melkoisen
jalokivierän. Leppoisista lomamatkan tunnelmista juonen kulku vauhdittuu
melkoiseksi ihmisten ja tapahtumien mylläkäksi ja selviää oikeastaan
vasta perinteisten dekkarien tyyliin järjestetyssä yhteisessä
istunnossa, jossa tapausten kulku ruoditaan yksityiskohtiaan myöten
asiaan kuuluvilla yllätystekijöillä maustettuna. Lukijalla ei liene
sanottavia ratkaisijan edellytyksiä tässä jalokivi-, suku- ja
kiristysdraamassa.”
Agatha Christie
Herra Quin esittäytyy
WSOY 1988 - Sapo 314
The mysterious Mr. Quin 1930
“Kaksitoista
kovakuorista rikospähkinää Agatha Christien parhaalta luomiskaudelta.
Sankareina salaperäinen herra Quin, jonka miltei yliluonnollisen terävät
aivot ovat apuna mysteereitä selvitettäessä, sekä herra Satterthwaite,
joka liikkuu sulavasti hienoissa seurapiireissä. Herra Satterthwaite on
sivistynyt poikamies ja suosittu kutsuvieras. Useimmiten juuri
isäntiensä kodeissa hän törmääkin kiperiin ongelmiin – murhia,
varkauksia, rakkausdraamoja joissa on kysymys elämästä ja kuolemasta…
Vaikka hän taitavasti kerää tosiasiat ja johtolangat, lopullinen
ratkaisu karttelee häntä, kunnes paikalle – aina yhtä yllättäen –
ilmestyy herra Quin. Herra Quin-jutut olivat Agatha Christien omia
suosikkeja hänen yli sadan lyhyen rikostarinansa joukossa.”
Kirja
sisältää novellit: Herra Quin esittäytyy, Varjo ikkunassa, Majatalossa,
Merkki taivaalla, Krupieerin sielu, Merestä noussut mies, Ääni
pimeässä, Helenin kasvot, Kuollut Harlekiini, Siipirikko lintu, Maailman
loppu, Harlekiinikuja.
Satterthwaite on joutilas, ikääntyvä
heppu joka viettää suurimman osan ajastaan vieraana toisten joutilaiden
kartanoissa, Rivieralla tai muissa lomaparatiiseissa. Erityisesti hän
pitää herttuattarien seurasta. Hän ei ole mikään
harrastelijasalapoliisi, vaan katsoo asioita ulkopuolisen
ennakkoluulottomasti ja keksii selityksen vuosien takaisille
mysteereille. Kaksi asiaa minua näissä novelleissa närästää:
Satterthwaiten ja muidenkin henkilöiden elämäntapa joka tuntuu
vieraalta, sekä Harley Quin, joka esitetään mystisenä hahmona. Jos tämä
harlekiini olisi tavallinen kuolevainen, hänet voisi paremmin hyväksyä.
Muuten tarinat kyllä menettelevät, lukuun ottamatta spiritismikohtausta.
Teosarvio Arvostelevassa kirjaluettelossa 6/1988:
"Kaksitoista Agatha Christien rikoskertomusta 1930-luvulta, jota on
luonnihdittu hänen luovaksi kultakaudekseen. Kertomuksia yhdistää
toisiinsa kahden vanhan herran läsnäolo ja lähes paranormaaliksi
katsottava yhteys heidän välillään. Tilanteiden taustat ja henkilöt
luonnehtiva herra Satterthwaite on hienostopiirien suosima kuuntelija ja
sivustakatsoja, eräänlainen Agatha Christien tohtori Watson, joka
selostaa ja tekee johtopäätöksiä, kun taas arvoituksellinen herra Quin
kriisitilanteissa paikalle saapuessaan on kuin itse kohtalo, jolla jo
ennalta on kaikkien ratkaisujen avaimet hallussaan eli tavallaan kuin
Sherlock Holmes ikään. Taitaaasti punottuja seurapiiririkoksia,
rakkautta, yllätyksiä ja kuolemaa sisältäviä kertomuksia toki, mutta
peräkkäin luettuna kertomusten teknisen rakennustavan samankaltaiksuus
alkaa jo hieman kyllästyttääkin."
