36. Berkeley, Anthony Minä olen syyllinen

Anthony Berkeley
Minä olen syyllinen 
WSOY 1958 - Sapo 36
Trial and error 1937

"Lääkäri antaa herra Todhunterille vain muutaman kuukauden elinaikaa. Miten hänestä tulee murhaaja, sen kertoo tämä veijarimaisen hilpeä dekkari, jossa kirjailija leikittelee sekä henkilöidensä että lukijan kanssa niin, että jokainen on ymmällä ennen loppuratkaisua."

Eräs seurue keskustelee teoreettisesta kysymyksestä, olisiko murha oikeutettu, jos murhattava on ihmiskunnan pahantekijä? Entä mitä pitäisi ihmisen tehdä, jos hän saa lääkäriltään kuulla, että elinaikaa on vain kuukausia? Tehdäkö itse jotain oiken hyvää, vai estääkö joku muu tekemästä jotain suunnatonta pahaa? Vaikkapa murhaamalla tämä?
"Herra Todhunter antoi keskustelunaiheen jäädä. Joka tapauksessa hän oli saanut tietää mitä oli halunnutkin. Sillä herra Todhunterin lääkäri oli kertonut hänelle viikkoa aikaisemmin, ettei hänen ollut mahdollista elää enempää kuin muutamia kuukausia, ja hän oli kutsunut luokseen tämän huolellisesti erilaisista ihmisistä kootun seurueen aivan tietämättään neuvomaan häntä, mitä tehdä sinä aikana joka hänellä oli jäljellä.
Ja herra Todhunterin suureksi hämmästykseksi häntä oli huomattavan yksimielisesti neuvottu tekemään murha."

Hänen ensimmäinen kandidaattinsa kuolee, ennen kuin hän ethtii murhata tämän. Etsittyään toisen kiusankappaleen, Todhunter on joutua tämän valheellisen viehätysvoiman uhriksi. Hän kuitenkin näkee tämän todellisen amoraalisen luonteen ja päättää surmata hänet. Hiipiessään uhrin puutarhaan ase kourassa, Todhunter löytää tämän vastikään ammuttuna. Hän päättää kuitenkin ottaa syyn niskoilleen tästä murhasta. Poliisit eivät kuitenkaan usko häntä ja Todhunterilla on täysi työ todistaa itsensä syylliseksi.
Kirja on jonkin verran pitkäveteinen ja raskas lukea, mutta aihe on melkoisen erikoislaatuinen. 
Todhunterin lääkäri lausuu hänelle näin: "Yleisesti katsotaan, että kuolevia on sääliteltävä - niin, huolimatta uskonnosta, joka opettaa meille, että jokaisella, joka ei ole roisto, tulee olemaan aika paljon mukavampaa kuoleman jälkeen - ja niin ajattelet että minun pitäisi säälitellä sinua; ja kun sen sijasta kerronkin kadehtivani sinua, niin sinä nimität minua pahaksihengeksi."
 
En tiedä, mitä uskontoa lääkäri edellä tarkoittaa, mutta Raamattu ei opeta näin. Tässä siis väitetään että roistoilla ei ole "kuoleman jälkeen mukavaa", mutta kaikilla muilla on. Raamatun mukaan kaikilla niillä, jotka uskovat Jeesukseen ja elävät hänen yhteydessään on "kuoleman jälkeen mukavampaa." Lääkärin väärä käsitys on kuitenkin valitettavan yleinen Suomessakin. Voit tarkistaa asian vaikka Johanneksen evankeliumin kolmannesta luvusta.

315. Berkeley, Anthony: Mrs Strattonin tapaus

Anthony Berkeley
Mrs Strattonin tapaus 
WSOY 1988 - Sapo 315
Dead Mrs Stratton 1933

"Herraskartanossa Lontoon laitamilla on vauhdikkaat naamiaiset. Murhaajiksi ja uhreiksi pukeutuneet vieraat tanssivat, juovat, seurustelevat ja juoruavat. Juhlien koristeena on hirsipuu, josta killuu kolme olkinukkea. Sitten yhden olkinuken tilalla roikkuu kuristunut juhlavieras. Mysteeriä alkaa selvitellä paikalla oleva rikoskirjailija ja harrastelijapoliisi Roger Sheringham, jonka suurimpia intohimoja ovat kriminologia, ihmisluonteen tutkiminen ja hyvä olut. Mutta kohta hän huomaa olevansa itsekin vahvasti epäiltyjen listalla. Maineikkaan englantilaisen rikoskirjailijan jännittävimpiä ja viihdyttävimpiä teoksia, jonka äkkiyllätykset säilyvät viimeiselle riville saakka."

Naamiaisissa hirtettyjen olkinukkien tilalle ilmestyykin Mrs. Stratton. Lukijaa johdetaan ovelasti harhaan ja vasta viimeisellä sivulla paljastuu oikea murhaaja. Liian pitkäveteisesti kerrottu. Piti ihan harppoa välillä. Brittiläinen Anthony Berkeley Cox kirjoitti myös pseudonyymeillä Francis Iles ja Anthony Berkeley.

Teosarvio Arvostelevassa kirjaluettelossa 6/1988: "A.B. Cox (1893-1971) oli englantilainen 20- ja 30-luvun ahkera jännityskirjailija, joka julkaistuaan vähintään kolme mestariteosta (Anthony Berkeleyn nimellä Minä olen syyllinen sekä Francis Ilesin nimellä Rakkaani, paholainen ja Vakain tuumin ja harkiten) yllättäen vaikeni ja tyytyi alan kriitikoksi. Nyt suomennettu Mrs Strattonin tapaus (alkuteos 1933) on käänteinen ja epäsovinnainen romaani siinä kuin nuo mestariteoksetkin. Sen lukija joutuu sitä paitsi nielemään harvinaisen hankalan säädyllisyysongelman: murhattavasta naisesta tehdään alusta alkaen niin kertakaikkisen epämiellyttävä, että hänen tappamisensa tuntuu likimain oikeutetulta teolta. Kun tämän peruspulman unohtaa, on edessä jälleen yksi muunnelma käänteisestä dekkarista, romaani, jossa perinteinen harrastelijasalapoliisi omistautuu koko tarmollaan sotkemaan kuviota eikä suinkaan selvittämään sitä. Tulos on nautittava, elleikään ihan yhtä nerokas kuin alussa mainitut kolme lajissaan ylittämätöntä teosta. Sapo-sarjan ansioita on nimenomaan tällaisten menneen ajan löytöjen jäljittäminen, jatkukoon se myös Berkeley/Ilesin parissa."

329. Berkeley, Anthony: Myrkytetyn suklaarasian arvoitus

Anthony Berkeley
Myrkytetyn suklaarasian arvoitus 
WSOY 1989 - Sapo 329
The Poisoned Chocolates Case 1929

”Kun Joan Bendix löi vetoa miehensä kanssa suklaarasiasta, hän ei voinut aavistaa, että tuon vedon voitto koituisi hänen kuolemakseen. Ja kun salapoliisi Roger Sherringhamin rikoskerho alkoi ratkoa monimutkaista tapausta, he päätyivät hyvin kummalliseen lopputulokseen. Myrkytetyn suklaarasian arvoitus on piikikäs, brittiläiseen dekkariperinteeseen nojautuva tarina, joka sijoittuu 1930-luvun englantilaisen yläluokan maailmaan. Pulmallisia murhia selvittävän rikoskerhon puheenjohtajana toimii tyylikäs salapoliisi Roger Sherringham, muita kerhon jäseniä ovat kolme kirjailijaa, asianajaja ja joutilas herrasmies. Anthony Berkeley (1893-1970) on arvostettu englantilainen dekkarikirjailija, jolta on aiemmin suomennettu Sapo -sarjassa Minä olen syyllinen. Hän on kirjoittanut lisäksi Francis Ilesin nimellä julkaistut kirjat Rakkaani, paholainen ja Vakain tuumin ja harkiten.”

Jokainen rikoskerhon jäsen esittää oman ratkaisunsa rikokseen. Hyvin perusteltuja ratkaisuja todisteineen on yhtä monta kuin on jäseniäkin. Tämä havainnollistaa sen, kuinka helposti voidaan ’todistaa’ täysin viattomien henkilöiden ’syyllisyys’ rikokseen. Toivottavasti näin ei oikeasti tapahdu. Tarina alkaa välillä kyllästyttää – samaa rikosta vatvotaan monta kertaa teoreettisesti. Itse henkilöt jäävät liian etäisiksi.

365. Berkeley, Anthony: Silkkisukkamurhat

Anthony Berkeley
Silkkisukkamurhat 
WSOY 1993 - Sapo 365
The Silk Stocking Murders 1928

"Kirjailija ja rikostoimittaja Roger Sheringham, joka on myös innokas harrastelijaetsivä, on tuttu useista Anthony Berkeleyn kirjoista. Hän saa kirjeen leskimieheltä, jota huolettaa tyttärensä Janetin katoaminen. Sheringham ryhtyy etsimään tyttöä, joka on ollut tanssijattarena lontoolaisessa revyyteatterissa, ja löytääkin tämän murheellisella tavalla: tyttö on tehnyt itsemurhan hirttäytymällä omaan silkkisukkaansa. Moni asia alkaa kuitenkin epäilyttää etsivää, ja hän alkaa tutkia tapausta lähemmin. Vaikuttaa yhä epätodennäköisemmältä, että järkeväksi tiedetty Janet olisi tehnyt itsemurhan - ja pian Sheringham pääseekin oudon pakkomielteen riivaaman murhaajan jäljille. Anthony Berkeley Cox (1893-1971) on vanha tuttu Sapo-sarjasta. Hän on kirjoittanut dekkareita paitsi Anthony Berkeleyn myös Francis Ilesin nimellä." 

Tämä on perinteinen salapoliisiromaani. Tarinassa on kuitenkin ylilyöntejä. Nuori nainen roikkuu hirressä kuolemaisillaan ja tointuu saman tien illalliselle hienoon ravintolaan. Suostuupa vielä toisenkin kerran hirtettäväksi! Sinänsä hyvää tarinaa vaivaa kuitenkin päähenkilöiden pitkäveteinen pohdiskelu siitä, kuka mahtaa olla syyllinen.