Agatha Christie
Lordin kuolema
WSOY 1953 - Sapo 1
Lord Edgware Dies 1933
”Omalaatuinen
lordi Edgware murhataan kirjastossaan. Syylliseksi epäillään hänen
vaimoaan, kuuluisaa näyttelijätärtä Jane Wilkinsonia. Vain hetkeä
aikaisemmin Jane oli pyytänyt apua itseltään Hercule Poirotilta
päästäkseen eroon miehestään. Poirot panee pienet harmaat aivosolut
liikkeelle. Juttu osoittautuu erittäin mutkikkaaksi. Tapahtuu kaksi
uutta murhaa. Sitten sattuma puuttuu peliin. Poirot kuulee erään
tuntemattoman ohikulkijan huomautuksen ja oivaltaa kuin salaman iskusta
johdonmukaisen ratkaisun. Siihen tarvitaan vain kolme seikkaa:
pincenez-lasit, puhelinsoitto ja nainen joka nouti kultarahan
Pariisista. Tässä jutussa Poirot joutuu kohtaamaan murhaajan, joka on
tavallista häikäilemättömämpää lajia.”
Muuten sujuva tarina menee
välillä liian mutkikkaaksi. Soudetaan ja huovataan. Kannattaa kuitenkin
lukea. Kirjassa on muutama oivallinen henkilöhahmo. Tällä kirjalla WSOY
aloitti maineikkaan Sapo – sarjansa vuonna 1953. Sapoja julkaistiin
vuoteen 2012 asti kaikkiaan 459 kirjaa. Monista sarjan kirjoista on
otettu useita uusintapainoksia.
Dorothy Sayers
Kuolema vierailee kerhossa
WSOY 1953 - Sapo 2
The unpleasantness at the Bellona Club 1928
"Kunniakkaan Bellona-kerhon rauha rikkoontuu eräänä iltana, kun takan ääressä istuva vanha kenraali Fentiman havaitaan kuolleeksi. Maineikas salapoliisi lordi Peter Wimsey saa ajattelemisen aihetta ruumista tutkineen lääkärin huomautuksesta. Pian paljastuu perintösäädös, jonka myötä kenraalin kuolinhetki saa ennalta arvaamattoman merkityksen. Äkkiä kuolinajan selvitys muuttuukin murhatutkimukseksi. Tämä klassinen salapoliisiromaani aloitti SaPo -sarjan vuonna 1953 yhdessä Agatha Christien kanssa."
Kerhon nojatuoliin on kuollut vanha jäsen ja kuoleman ajankohta on selvitettävä testamentin vuoksi. Lordi Peter Wimsey laukoo herjoja ja alkaa tutkia tapausta. Hyvää keskitasoa, oli ihan mukava lukea.
Agatha Christie
Askel tyhjyyteen
WSOY 1953 – Sapo 3
Why didn't they ask Evans? 1934
”Papinpoika
Bobby löytää rotkoon pudonneen, kuolemaisillaan olevan miehen. Bobby
ryhtyy selvittämään tapausta yhdessä tyttöystävänsä, rikkaan
lordintyttären Frankien kanssa. Jäljet johtavat aristokraattiperheeseen,
joka tuntuu olevan suorastaan erikoistunut merkillisiin ”tapahtumiin.”
Agatha on tässä kirjassa säkenöivimmillään: hirtehishuumoria,
jännittävän juonen äkkikäänteitä, nuorta rakkautta ja tietysti
taiturimainen loppuratkaisu.”
Kirjan sankarina ei ole Poirot eikä
Marple, vaan ihan tavallinen heppu. Hän löytää jyrkänteeltä pudonneen
miehen ja kuulee tämän viimeiset sanat: ”Miksi he eivät pyytäneet
Evansia?” Tämän kaltaiset tarinat ovat Agathan parhaimpia. Tällaisten
vanhan ajan seikkailukirjojen mukana on hauska irtautua arjen
yksitoikkoisuudesta ja lähteä jännittävälle matkalle mukavien sankarien
kanssa. Hyvä kirja.
Agatha Christie
Simeon Leen testamentti
WSOY 1953 - Sapo 4
Hercule Poirot's Christmas 1938
“Äreä
ja oikukas miljonääri Simeon Lee on kutsunut perheensä luokseen
joulunviettoon. Kaikki yllättyvät saadessaan kuulla, että mukaan
perhejuhlaan saapuu myös kaksi vierasta. Juhla katkeaa odottamatta, kun
talon isäntä löydetään raa’asti murhattuna. Niin on Hercule Poirotinkin
joulurauha mennyttä.”
Odotin, että kirjassa olisi kuvattu edes
jonkin verran perinteistä brittiläistä joulunviettoa, mutta siihen ei
viitata sanallakaan. Tarina on kyllä ketterästi kulkeva lukitun huoneen
mysteeri. Tapahtumapaikkana on perinteinen kartano palvelijoineen.
Henkilöistä annetaan riittävä kuvaus ja lukija miettii ratkaisua
viimeisille sivuille asti. Agatha on taas keksinyt pienoisen yllätyksen
lukijalle! Hyvä kirja.
Carter Dickson
Kymmenen teekuppia
WSOY 1953 - Sapo 5
The Peacock Feather Murders 1937
"Scotland Yard saa nimettömän kirjeen jossa poliisi kutsutaan teelle Berwick Terraceen. Kirjettä ei tietenkään oteta vakavasti. Myöhemmin paikalta löydetään kuitenkin murhattu mies sekä kymmenen teekuppia ympyrän muotoon asetettuna. Rikos jää sillä kertaa selvittämättä. kaksi vuotta poliisi saa samanlaisen ilmoituksen. Nyt siihen suhtaudutaan vakavammin, mutta vahvasta vartioinnista huolimatta historia toistaa itseään. Asiaan tarttuu äkeä ja omapäinen Sir Henry Merrivale ja murhatutkimukset saavat vihdoin vauhtia."
Henkilöt ovat melko etäisiä. Tapahtumat kerrotaan sujuvasti mutta niitä vatkataan ja kerrataan poliisien pohtiessa ratkaisua. Toimisi paremmin puolet ohuempana.
Agatha Christie
Mykkä todistaja
WSOY 1953 – Sapo 6
Dumb witness 1937
”Miss
Arundellin, rikkaan ikäneidon kuolema ei yllättänyt ketään hiljaisen
pikkukaupungin asukkaista. Yllätyksen teki hänen testamenttinsa, josta
Miss Arundell oli visusti vaiennut. Kirja, jonka hän ennen kuolemaansa
oli lähettänyt Hercule Poirotille, antaa vauhtia tapahtumille.
Avainasemassa on koira, mykkä todistaja, joka johdattaa Poirotin
ratkaisun jäljille.”
Poirot ratkoo yleensä rikoksia
nojatuolissaan, antaen harmaiden aivosolujensa tehdä työn. Tällä kertaa
hän kuljeskelee rikospaikalla ja epäiltyjen luona salaten
henkilöllisyytensä ja tekeytyen milloin kirjailijaksi, milloin talon
ostajaksi jne. Poirotin kumppani Hastings on närkästynyt moisesta
valehtelusta. Poirotin mielestä murha on kuitenkin niin vakava asia,
että sitä tutkiessa tällainen käytös on puolusteltavissa. Varmistuttuaan
murhaajasta Poirot antaa tälle tilaisuuden paeta hirsipuuta.
Traditionaaliseen tapaan epäillyt kootaan murhataloon viiksekkään
salapoliisimme ympärille tämän selostaessa tutkimuksiaan. Lukijakin
yllättyy kun Poirot selostuksensa päätteeksi paljastaa murhaajan.
Nokkela kirja olisi voinut olla hieman lyhyempi ja tiivistetympi. Nyt se
oli hieman raskas luettava.
Carter Dickson
Punainen leski
WSOY 1954 - Sapo 7
The Red Widow murders 1935
"Mantling Houseen on kokoontunut joukko vieraita, päivällinen on päättynyt, tuli takassa hiipunut. Lordi Mantling, illan isäntä, seisoo kynttelikön takana ja silmäilee levollisesti hymyillen ympärilleen. Juuri silloin ilmaantuu palvelija paikalle ja ojentaa sinetöidyn korttipakan. Kohtalonnäytelmä alkaa. Mantling Housen sata vuotta suljettuna ollut kummitushuone joutuu samana iltana luovuttamaan salaisuutensa. Mutta uhreitta se ei tapahdu.
Yhdysvaltalainen John Dickson Carr (1906-77), joka käytti salanimeä Carter Dickson, oli sikäli ainutkertainen rikoskirjailija, että hän omistautui lukitun huoneen arvoitukselle ja käytti kymmenissä kirjoissaan vaihtelumahdollisuuksia hämmästyttävän taitavasti. Vielä vuonna 1980 kirjailijoiden, toimittajien, arvostelijoiden ja asianharrastajien paneeli valitsi Carterin tarinoista neljä tästä aiheesta kirjoitettujen kymmenen parhaan joukkoon."
Tämä 347-sivuinen jaarittelu lannisti minut jo sivulla 100. Loppuratkaisun kuitenkin katsoin ja siihenkin oli tuhlattu kohtuuttomasti lavertelua ja jahkailua. Jos vasta aiot tutustua salapoliisikirjallisuuteen, älä aloita tästä. Tämä sopii vain kaikkein paatuneimmille asian harrastajille.
Agatha Christie
Murha maalaiskylässä
WSOY 1954 - Sapo 8
Murder at the vicarage 1930
“St.
Mary Meadin kylän uneliaan rauhan rikkoo pahansisuisen eversti
Protheroen murha. Miehen kuolema ei tule kenellekään yllätyksenä, sillä
sitä tuntuu toivovan yksi jos toinenkin aina kirkkoherrasta
paikkakunnalla majailevaan taidemaalariin. Jopa everstin kauniilla
vaimolla ja tyttärellä näyttäisi olevan syytä hankkiutua kiusanhengestä
eroon. Neiti Marple pitää virkeät silmänsä auki, kuuntelee, miettii ja
vetää johtopäätöksensä, joiden perusteella surmatyön todellinen tekijä
joutuu viimein käpälälautaan.”
Jane Marple oli esiintynyt jo vuonna 1927 Royal Magazinessa julkaistussa novellissa
The Tuesday Night Club. Suomeksi tämä novelli Tiistaikerho ilmestyi
kokoelmassa Kolmetoista (WSOY 1983). Murha maalaiskylässä on ensimmäinen
Marple -romaani. Pikku kylässä elelevä vanha neiti ymmärtää
ihmisluontoa eikä nielaise sellaisenaan kaikkea kuulemaansa, vaan ottaa
huomioon epärehellisyyden. Kertojana on paikkakunnan kirkkoherra, jonka
kotoa löytyy ruumis. Poliisin ohella murhaa tutkii kirkkoherra, apunaan
neiti Marple. Tässä ensimmäisessä Marple -romaanissa neiti pysyttelee
kainosti taka-alalla vaikka näytteleekin lopussa ratkaisevaa roolia.
Hyvä kirja.
Raymond Chandler
Nainen järvessä
WSOY 1954 - Sapo 9
The lady in the lake 1943
"Rikkaan hajuvesikauppiaan vaimo katoaa metsästysmajasta lähellä Los Angelesia, ja ruumis löydetään lähiseudun järvestä. Hajuvesikauppias palkkaa Philip Marlowen tutkimaan tapausta, ja Marlowe on äkkiä keskellä hämäräperäistä tapahtumasarjaa. Uhrin luonne on keskeinen arvoitus ketjussa, jonka tärkeitä osasia ovat huumekauppiaat, kauniit vaaleaveriköt ja keinoja kaihtamattomat kovanaamat. Kuten aina, Philip Marlowe ratkaisee arvoituksen tavalla, joka on yllätys lukijalle."
Monimutkainen tarina, jossa varakas liikemies palkkaa yksityisetsivä Philip Marlowen etsimään omilla teillään kulkevaa kaunista vaimoaan Crystalia. Kirjan perusteella on tehty film-noir elokuva The Lady In The Lake (USA 1947).
Rex Stout
Liian monta kuolemaa
WSOY 1954 – Sapo 10
And Be A Villain 1948
”Suositussa
radio-ohjelmassa vieraileva veikkauslehden julkaisija kuolee
myrkytykseen kesken lähetyksen. Oliko myrkky tarkoitettu hänelle vai
Madeleine Fraserille, ohjelman suositulle vetäjälle? Tutkimukset ovat
umpikujassa, kun toisenkin lehden julkaisija löydetään kuolleena.
Liittyvätkö murhat toisiinsa, vaikka tapauksilla ei näytä olevan mitään
yhteyttä? Tarkastaja Cramerin tutkimukset polkevat yhä paikallaan, eikä
Nero Wolfekaan tunnu löytävän ratkaisua. Umpikuja avautuu vasta kun
murhaaja on ehtinyt iskeä kolmannen kerran.”
Tämä on ensimmäinen
Sapo -sarjassa julkaistu Nero Wolfe-tarina. Archie Goodwin on huolissaan
palkkojen maksusta ja saa hätisteltyä Wolfen töihin. Tässä asiakas ei
tule Wolfen toimistoon pyytämään tämän apua, vaan Wolfe itse tarjoutuu
ratkaisemaan kesken suosittua radio-ohjelmaa tapahtuneen murhan. Kyse on
siitä, kuka suostuisi palkkaamaan hänet. Lopulta halukkaita tahoja
löytyy useitakin. Laiskuuttaan Wolfe usuttaa poliisin tekemään jalkatyön
ja kuulusteltavat saavat tietenkin saapua Wolfen toimistoon.
Tutkimukset saavat vauhtia vasta kun Wolfe saa selville asioita, joita
radio-ohjelmaa tehnyt tiimi on salannut poliisilta. Tässä tarinassa
Wolfe kertoo auliisti kaiken tietämänsä tarkastaja Cramerille ja
päinvastoin. Archie tosin joutuu nälissään odottelemaan poliisiasemalla
kuulusteltavana, koska ei kerro taskussaan olevan kiristyskirjeen
alkuperää. Lopuksi Wolfe pyytää Crameria tuomaan koko radio-ohjelman
tiimin luokseen murhaajan paljastamista varten. Tätä Agatha Christien
Poirot-tarinoissaan käyttämää tehokeinoa myös Rex Stout käyttää
monissa Wolfe-tarinoissaan.
Carter Dickson
Valkoisen luostarin murhat
WSOY 1954 - Sapo 11
The White Priory murders 1934
”John Dickson Carr (1906-77), joka käytti myös lisänimeä Carter Dickson,
oli rikoskirjallisuuden joukossa sikäli ainutlaatuinen että hän
omistautui lukitun huoneen arvoitukselle muodossa tai toisessa.
- Kymmenissä kirjoissa Carr-Dikcson käytti vaihtelumahdollisuuksia
hämmästyttävän taitavasti. usein hänen olettamuksensa ovat
epäuskottavia, mutta harvoin ne tuntuvat lukijasta mahdottomilta, ja
hämäystä kehitellään ja sitä pidetään yllä härnäävillä vihjeillä, jotka
voidaan tulkita monella eri tavalla, ja lopuksi se paljastetaan
typerryttävän taitavasti.”
Amerikkalainen näyttelijätär on tullut Englantiin filmausmatkalle ja löydetään murhattuna. Ulkona on vastasatanutta lunta jossa näkyvät vain yhdet sisään johtavat jäljet. Sir Henry Merrivale auttaa tarkastaja Mastersia tutkimuksissa. Toinenkin murha tehdään ennen kuin Merrivale ratkaisee tapauksen.
Carter Dickson
Juudaksen ikkuna
WSOY 1954 - Sapo 12
The Judas Window 1938
"20-luvun klassisen "kulta-ajan" kirjailijoista Carter Dickson alias John Dickson Carr (1906-77) oli yksi arvostetuimmista. Lukitun huoneen arvoitus taipui hänen kymmenissä kirjoissaan toinen toistaan nerokkaampiin muotoihin ja tällä alueella hänestä tuli ehdoton mestari. Laaja asiantuntijapaneeli valitsi vuonna 1980 kymmenen parasta lukitun huoneen tarinaa. Neljä kymmenestä oli Dicksonin, niiden joukossa Juudaksen ikkuna. Dicksonin kirjoista vanhastaan tuttu Sir Henry Merrivale on jälleen remmissä ja ratkaisee jutun, mutta vasta viimeisillä sivuilla. Silloin vasta lukijallekin selviää kunnianarvoisan pankkiirin Avory Humen mystisen murhan arvoitus. Kuka oli murhaaja, ja miksi? Hänen tuleva vävypoikansako, ainoa joka oli hänen seurassaan tapahtumahetkellä, sisäpuolelta lukitun oven takana."
James Answell matkustaa Lontooseen tapaamaan tulevaa appiukkoaan. He tapaavat lukitussa huoneessa. James juo tarjotun ryypyn ja menettää tajuntansa. Herätessään hän näkee isäntänsä murhattuna. Kaikki pitävät häntä syyllisenä, vain Sir Henry Merrivale uskoo hänen syyttömyyteensä ja puolustaa häntä jännittävässä oikeudenkäynnissä.
Raymond Chandler
Vanha kultaraha
WSOY 1954 - Sapo 13
The High Window 1942
"Philip Marlowe on ymmällään. Elisabeth Bright Murdock on palkannut hänet johonkin tiettyyn tehtävään. Mutta astmaattinen vanharouva ei suostu kertomaan juuri mitään koko jutusta, eikä sitä paitsi näytä pitävän yksityisetsivästä. Jotenkin se kaikki liittyy rahaan, kallisarvoiseen vanhaan rahaan, jonka joku oli varastanut. Mutta ilman varsinaisia tietojakin Marlowe vaistoaa jo ennen murhaa, mistä oli kysymys. Vanharouva itse, hänen pelokas pikku sihteerinsä, uhkapeluripoikansa ja pojan seksikkään upea vaimo ovat avainasemassa. Yhdellä heistä on murhaajan luonne.
Vanha kultaraha on Raymond Chandlerin kolmas rikosromaani, jonka ensipainos ilmestyi Yhdysvalloissa vuonna 1942 ja Suomessa 1954"
Rouva Elizabeth Murdock palkkaa yksityisetsivä Philip Marlowen etsimään kadonnutta harvinaista kolikkoa, Brasher Doubloonia. Rouva väittää miniänsä varastaneen sen. Selvittäessään juttua Marlowe törmää selittämättömiin murhatapauksiin.
Rex Stout
Kadonnut ääni
WSOY 1954 – Sapo 14
The Silent Speaker 1946
“Walford
Astoria – hotellissa New Yorkissa odottaa yli tuhatpäinen juhlayleisö
Cheney Boonea, tunnettua teollisuuspomoa, jonka on määrä pitää puhe.
Mutta hänen ääntänsä ei kukaan saa enää kuulla, sillä Boone löydetään
kuoliaaksi ruhjottuna eräästä hotellin sivuhuoneesta. Yleisön joukosta
erottuu vähitellen pieni, noin kymmenen ihmisen ryhmä, jolla
mahdollisesti olisi etua Boonen kuolemasta, tämä kun tietää liian paljon
Yhdysvaltojen kulissintakaisesta liike- ja teollisuusmaailmasta. Nero
Wolfe ryhtyy apulaisensa Archie Goodwinin kanssa ratkaisemaan arvoitusta
ja tekeekin sen, tapansa mukaan nojatuolissa istuen, vaikka toinenkin
murha on sotkemassa piirustuksia. Kadonnut ääni on Rex Stoutin parhaita
dekkareita kirjailijan 40-luvun huippukaudelta.”
Wolfe riitelee
poliisien kanssa ja epäiltyjä juoksutetaan hänen toimistoonsa.
Johtolankoja ei ole, eivätkä tutkimukset etene lainkaan. Lopussa Wolfe
saa kuitenkin neronleimauksen – jota ei kuitenkaan kerro Archielle – ja
teeskentelee hullua. Sitten hän löytää piilotetun vahalieriön
(sellaiselle tallennettiin saneluja muinoin) ja kuulee sieltä murhaajan
nimen. Raskas lukea.
Freeman Wills Crofts
Salaperäinen laatikko
WSOY 1954 – Sapo 15
The Sea Mystery 1928
”Amatöörikalastajan
rauhaisa kalareissu Walesin etelärannikolla saa yllättävän käänteen,
kun vastaan kelluu kookas puulaatikko, joka sisältää pahoin ruhjotun
miehen ruumiin. Kyseessä on ilmeinen rikos, mutta sen selvittäminen
näyttää aluksi täysin mahdottomalta. Poliisitarkastaja Joseph French
Scotland Yardista saa panna kaiken älynsä ja päättelykykynsä liikkeelle
ennen kuin onnistuu saamaan johtolankoja ja pääsemään rikollisten
jäljille.”
Kirjassa kuvataan yksityiskohtaisesti etsivän
päättelyä ja rikostutkintaa. Hän seuraa eri johtolankoja ja muodostaa
teorioita, joita sitten tarkistaa. Monista vastaavista kirjoista
poiketen tämä ei tunnu jaarittelulta, vaan johdonmukaisuudessaan pitää
lukijan mielenkiinnon yllä koko ajan. French tutkii vuorovesitaulukkoja
ja kokeilee miten puulaatikko ajautuu todennäköisestä pudotuspaikasta
merelle. Kokeellisesti hän myös tarkistaa, olisiko yövartijalle
mahdollista antaa unilääkettä.
"French lähti ulos, soitti toimiston
ovikelloa, juoksi sitten pääovelle, meni sisään sen pikkuovesta, löysi
teepullon ja laski kymmeneen, sulki sen ja lukitsi pikkuoven. Sitten hän
alkoi odottaa. Kului kolme minuuttia ennen kuin Gurney saapui. Asia oli
sitä myöten selvä. Kuka tahansa, jolla oli mahdollisuus saada
toimistossa säilytettävä avain, oli voinut sekoittaa unijuomaa
teepulloon."
Kyseessä on mukava ja mielenkiintoinen tarina, joka jaksoi viihdyttää toisenkin lukukerran.
John Dickson Carr
Keisarin nuuskarasia
WSOY 1955 - Sapo 16
The Emperor’s Snuff-Box 1942
"John Dickson Carr on on jäänyt klassisen salapoliisiromaanin historiaan lukitun huoneen arvoituksen ainutkertaisena mestarina. Carrin ura alkoi vuonna 1929. Se kesti lähes kaksi vuosikymmentä ja hän kirjoitti vähintään kaksi kirjaa vuodessa. Ne kaikki ovat muunnelmia lukitun huoneen teemasta - ja Carrin kekseliäisyy oli kutakuinkin rajaton.
Keisarin nuuskarasia (1942) on yksi Carrin tuotannon kirkkaimmista helmistä - hämäävä, härnäävä ja karmaiseva tarina arvossapidetyn aatelismiehen, pinttyneen vanhan keräilijän, kylmäverisestä hiilihankomurhasta."
Eve, nuori englantilaisneito joutuu Ranskassa epäillyksi kihlattunsa isän murhasta. Juttuun liittyy rikkoontunut nuuskarasia, jonka väitetään kuuluneen keisari Napoleonille. Tapauksen selvittää rikospsykologi Dermot Kinross.
Raymond Chandler
Pitkät jäähyväiset
WSOY 1956 - Sapo 17
The long good-bye 1953
"Nukkavieru, reissussa rähjääntynyt yksityisetsivä Philip Marlowe lähtee selvittelemään mutkikasta murhajuttua Los Angelesin ylelliseen rahamaailmaan. Monimiljoonikon tytär murhataan huvilalla, ja todisteet viittaavat selvästi murhatun aviomieheen. Marlowe joutuu sekaantumaan tapahtumien kulkuun ensin sattumalta, avustaessaan ystäväänsä pakenemaan maasta, mutta pian hän tajuaa, ettei rikos olekaan niin yksinkertainen kuin näyttää. Pitkistä jäähyväisistä tulee sananmukaiset."
Los angelsilainen yksityisetsivä Philip Marlowe auttaa juopunutta ystävänsä Terry Lennoxia, tietämättä että Terryn vaimo on juuri murhattu. Marlowe pidätetään epäiltynä murhasta, mutta vapautetaan kun Lennox löydetään kuolleena, vierellään tunnustus. Seuraavassa jaksossa Marlowen apua pyydetään juopon kirjailijan tapauksessa. Tämäkin lopulta kuolee. Nämä amerikkalaisten yksityisetsivien jutut eivät ole minun mieleeni.
Tämä on kuuluisa, Edgar -palkinnon saanut tarina, ja Robert Altman ohjasi kirjaan perustuvan elokuvan The Long Goodbye (1973 USA). Dekkariseuran äänestyksessä Pitkät jäähyväiset valittiin parhaaksi SaPo -sarjan kirjaksi.
Josephine Tey
Ajan tytär
WSOY 1956 - Sapo 18
The Daughter Of Time 1951
"Scotland Yardin poliisiupseeri Alan Grant, jonka erikoisharrastuksena on
ihmisten kasvonpiirteiden tutkiskelu, makaa sairaalassa. Hänen
näyttelijätärystävättärensä tuo sinne historiallisten ja muiden
henkilöiden kuvia tarkasteltavaksi; niiden joukossa on myös Richard
III:n kuva. Grant huomaa ilmeisen ristiriidan tämän hallitsijan
hirviömäisen maineen ja kasvonpiirteiden välillä ja niin hänelle avautuu
mitä mielenkiintoisin salapoliisitehtävä viiden vuosisadan takaa: oliko
Richard III veljenpoikiensa murhaaja kuten historia yleisesti todistaa?
Oliko hän tunnoton, häikäilemätön tappaja joka raivasi tieltään kaksi
veljensä poikaa päästäkseen käsiksi kruunuun?"
Scotland Yardin mies makaa jalka kipsissä ja äityy tutkimaan vuosisatojen takaista arvoitusta: oliko Richard III veljenpoikiensa murhaaja? Muuten olisi voinut olla kivakin, mutta nimien ja historiallisten tapahtumien paljous vei koko jutun liian sekavaksi. Tarinassa putkahtelee esiin mielenkiintoisia historiallisia tapahtumia ja myös "Tonypandya" eli sitkeitä huhuja.
Agatha Christie
Salaperäiset rukiinjyvät
WSOY 1956 - Sapo 19
A pocket full of rye 1953
”Sinä
aamuna oli konekirjoittajan vuoro keittää tee. Sen tarjoili herra
Fortescuelle viehättävä ’yksityissihteeri’ neiti Grosvenor. Neiti
Griffith, konekirjoitusosaston rautainen esinainen, puolestaan valvoi
firman teeseremonian sujuvan asianmukaisesti. Niinpä useammalla kuin
yhdellä henkilöllä näytti olleen tilaisuus tipauttaa myrkkyä esimiehen
teekuppiin. Ruumiin vaatteiden taskuista löytyivät ne tavalliset
tavarat: nenäliina, avaimet, lompakko ja pikkurahaa. Ja sitten jotakin
kerrassaan omituista. Rex Fortescuen takin oikeanpuoleisessa taskussa
oli viljaa…Salaperäiset rukiinjyvät on klassinen Neiti Marple-mysteeri
vuodelta 1953.”
Tarinaa kuljettaessaan Christie tarjoaa
lukijalleen tapansa mukaan eri henkilöitä mahdolliseksi murhaajaksi.
Tällä kertaa ehdokkaina on erinomainen taloudenhoitaja, yksinkertainen
sisäkkö, huomattavasti vainajaa nuorempi vaimo rakastajineen, vainajan
poika vaimoineen, Afrikasta palaava hunsvottipoika ja tyttären
epämääräinen miesystävä. Tarkastaja Neel alkaa tutkia juttua, mutta
kaksi ruumista tulee vielä lisää. Toinen näistä, yksinkertainen sisäkkö,
on ollut aiemmin Neiti Marplen palveluksessa. Niinpä tarkkanäköinen
neiti saapuu myös paikalle ja yhdistää muutamat vähäpätöiset seikat
vanhaan lasten loruun. Näin tapahtumatkin vihdoin selviävät. Tyylipuhdas
salapoliisiromaani.
Tässä, niin kuin muutamassa muussakin
Agathan romaaneissa tapahtumat kiertyvät lasten lorun mukaan. Nyt
kyseessä on vanha "Sing a Song of Sixpence."
Sing s song of sixpence,
A pocket full of rye.
Four and twenty blackbirds,
Baked in a pie.
When the pie was opened,
The birds began to sing;
Wasn't that a dainty dish,
To set before the king?
jne.
Viidestä pennistä minä laulan,
taskuntäydestä ruista.
Viisitoista rastasta piirakkaan pantiin
linnanpihan puista.
Syömään kun sitten ryhdyttiin,
ne alkoivat lauleskella.
Eikös ollutkin sukkela herkku
kuninkaan lautasella?
jne.
Michael Gilbert
Katedraalin varjossa
WSOY 1956 - Sapo 20
Close Quarters 1947
Kirja vie lukijan englantilaisen katedraaliyhteisön maailmaan. Joku lähettelee häväistyskirjeitä. On kaniikkeja, kanttori, kuoron ohjaajia, koulupoikia ja ruumis. Scotland Yardin miehet paljastavat monta salaisuutta hyveellisen ulkokuoren alta. Tämä on Gilbertin ensimmäinen romaani. Ennen lakimieheksi ryhtymistään Gilbert toimi lyhyen ajan katedraalikoulun opettajana Salisburyssä ja hyödynsi kokemuksiaan tässä kirjassa. Scotland Yardin Inspector Hazelrigg esiintyy viidessä muussakin Gilbertin kirjassa. Gilbertin myöhäisemmät teokset ovat tätä mielenkiintoisempia.
Agatha Christie
Hautajaisten jälkeen
WSOY 1956 – Sapo 21
After the funeral 1953
"Talo
oli suuri viktorianaikainen rakennus. Sen ikkunaverhot olivat paksua,
haalistunutta brokadia tai samettia. Sukulaiset olivat kokoontuneet
isännän hautajaisiin. Läsnä olivat kahden veljen vaimot, veljenpoika,
toisen veljen tytär miehineen ja vainajan sisar Cora. Juuri Cora esitti
tapansa mukaan merkillisen huomautuksen, joka sai koko seurueen
hämmentymään: Mutta . . . murhattiinhan hänet, eikö murhattukin? Kun
hautajaisten jälkeen alkoi tapahtua merkillisä asioita, astui Hercule
Poirot näyttämölle. Ja ratkaiseva loppunäytös esitettiin samassa
talossa, jossa hautajaisetkin oli vietetty."
Tämän hyvää
keskitasoa olevan salapoliisiromaanin asetelma on Agatha Christielle
tyypillinen. Sukulaiset kokoontuvat vanhaan maalaiskartanoon suvun
päämiehen, Richard Abernethien hautajaisten jälkeen. Perheen lakimies,
herra Entwhistle lukee testamentin ja tilaisuuden päätteeksi
epätavallisesti käyttäytyvä nuorin sisar, Cora, tokaisee:
’Mutta…murhattiinhan hänet, eikö murhattukin?’ Lausahdus jää vaivaamaan
Entwhistleä ja hän tutkii asiaa vaivihkaa. Kun Cora sitten murhataan
kirveeniskuin, kääntyy lakimies vanhan ystävänsä Hercule Poirotin
puoleen. Tämä tekeytyy hyväntekeväisyysjärjestön edustajaksi ja on
olevinaan nyt tyhjäksi jäävän kartanon ostoaikeissa. Näin hän tutustuu
asianomaisiin ja paljastaa lopulta älykkäästi punotun hämäyksen. Lukijaa
hämätäkseen Christie on taas koonnut joukon erikoisia sukulaisia
murhaajakandidaateiksi. Kun kirjailija asettaa tapansa mukaan lopussa
Poirotin sukulaisjoukon eteen paljastamaan syyllistä, huomaa lukija
epäilleensä aivan väärää henkilöä.
Agatha Christie
Neiti Lemon erehtyy
WSOY 1957 – Sapo 22
Hickory Dickory Dock 1955
“Kreikkalainen
rouva Nicoletis pitää Lontoossa ylioppilasasuntolaa, jonka asukkaat
ovat kansainvälisiä nuoria. Asuntolassa vaihtelevat kaikki inhimilliset
tunteet: rakkaus ja ystävyys, mustasukkaisuus ja kateus, pahanilkisyys
ja armottomuus. Ja kaiken keskellä touhuaa äidillinen rouva Hubbard,
ylioppilaskodin hoitaja. Onneksi hän on neiti Lemonin sisar ja neiti
Lemon on Hercule Poirotin sihteeri. Onneksi – sillä rouva Hubbardin
viattomassa laumassa on susi, joka on pukeutunut lammasten vaatteisiin.”
Hyvä
kertomus, jossa vilahtaa ajoittain huumoriakin. Scotland Yardin
tarkastaja Sharpe tekee pääasiassa jalkatyön Poirotin tyytyessä tapansa
mukaan juttelemaan ihmisten kanssa ja suorittamaan varsinaisen aivotyön.
Ai niin, hän käy kyllä ostamassa selkärepun läheisestä
retkitarvikemyymälästä. Tämä kirja on virkistävää vaihtelua iänikuisiin
kartanomysteereihin.
Andrew Garve
Samsonin arvoitus
WSOY 1957 – Sapo 23
The Riddle of Samson 1954
John
Lavery viettää kesälomaansa Scilly -saarilla aikomuksenaan suorittaa
arkeologisia kaivauksia harrastusmielessä. Samaan aikaan saarilla on
lehtimiehiä. Ronnie-niminen reportteri on varsinainen öykkäri. Hänen
vaimonsa Olivia pitkästyy ylimielisen miehensä komenteluun ja
liikuskelee pari päivää itsekseen saarilla. John ja Olivia tapaavat ja
viihtyvät toistensa seurassa, mutta mustasukkainen Ronnie sattuu
paikalle ja räyhätessään suistuu kallionkielekkeeltä alas. Ruumista ei
löydy ja etsivä Field aloittaa tutkimuksensa. Johnin kaivauskaveri
George esittää teorian, jonka mukaan Olivia ja Ronnie olisivat
suunnitelleet valekuoleman vakuutusrahat mielessään. Myös Johnia
epäillään Ronnien murhasta. Päättäessään ottaa asioista selvää, John
joutuu todella tukalaan ansaan. Mukava ja jännittävä tarina 1950-luvulta
sisältää myös romantiikkaa. Scillynsaaret sijaitsevat Englannin
lounaiskulmassa olevan Cornwallin niemen edustalla n.45 kilometrin
päässä mantereesta.
John Dickson Carr
Kuiskaava kuolema
WSOY 1957 - Sapo 24
He Who Whispers 1946
”Ranskassa, vanhassa rappeutuneessa tornissa lähellä Chartresia ennen sotaa tapahtunut selvittämätön murha alkaa yllättäen elää uudessa ympäristössä kammottavalla tavalla. Tohtori Gideon Fell särkee pahan lumouksen ja paljastaa totuuden.”
Sinänsä mielenkiintoinen ongelma mahdottomasta murhasta tornissa, jossa ei ollut uhrin lisäksi ketään muuta. Muutaman vuoden takaisesta tapauksesta esitelmöinyt professori Rigaud kuitenkin maalailee tapausta yrittäen saada sen näyttämään jotenkin yliluonnolliselta vampyyrijutulta. Kaikelle löytyy kuitenkin luonnollinen selitys ja vanhat vääryydet oikaistaan. Hyvän tarinan pilaa pitkäveteinen ja jaaritteleva kerronta joka vaivaa muitakin Carrin kirjoja.
Andrew Garve
Minä, Edgar Jessop
WSOY 1957 – Sapo 25
A press of suspects 1951
Katkeroituneen
lehtimiehen kosto. Tässä käsitellään Lontoon kuuluisalla
sanomalehtikadulla, Fleet Streetillä tapahtunutta murhaa. Tarina ei ole
perinteinen salapoliisiromaani, jossa lukija arvailee murhaajan
henkilöllisyyttä. Lukija seuraa alusta lähtien katkeroituneen kelmin
edesottamuksia. Edgar Jessop on ulkomaanosaston toimittaja, joka turhaan
odottaa ylennystä ja päättää kostaa kaikille, jotka ylenkatsovat häntä.
Syanidimurhaa tulee tutkimaan Scotland Yardin tarkastaja Haines.
Tarina
on välillä pitkäveteinen, välillä tempaa hetkeksi mukaansa.
Tapahtumaympäristö, sanomalehden toimitus, kuvataan luontevasti.
Kirjailijalla onkin pitkä lehtimiesura takanaan. Hänen oikea nimensä on Paul Winterton.
Rex Stout
Caesar on kuollut
WSOY 1957 – Sapo 26
Some Buried Caesar 1938
“Maaseudun
hienostopiireissä, karjanjalostusmiljonäärien keskeisen kilpailun,
kateuden ja vihan myrkyttämässä ympäristössä, mestarisalapoliisi Nero
Wolfe saa ratkaistavakseen murhien ja rikosten mysteerin, jossa tärkeää
osaa esittää seutukunnan komein rotusonni Caesar. Mutta miksi
Caesarinkin piti kuolla?”
Nero Wolfe ja Archie Goodwin vievät
orkideoita maatalousnäyttelyyn ja sekaantuvat murhatapaukseen.
Paikallinen poliisi on tietysti ärsyyntynyt kaupungista tulleiden
salapoliisien paikallaolosta ja Archie laitetaan jopa putkaan. Mukana on
jälleen kerran kaunokainen joka ihastuu Archieen - tällä kertaa
kyseessä on Lily Rowan, josta kuulemme muutamissa muissakin Wolfe
-kirjoissa. Tämä on keskitasoa parempi Rex Stoutin kirja. Tosin tässäkin
ärsyttää se, että Wolfe äksyilee eikä kerro muille – edes lukijoille –
päätelmiään. Ja tuo iänikuinen poliisien kanssa kinastelu on jo vanha
vitsi.
John Dickson Carr
Itsemurhien salaisuus
WSOY 1957 - Sapo 27
The case of the constant suicides 1941
"Agnus Campbell, suvun vanhin miespuolinen jäsen, heittäytyy alas salaperäisen skotlantilaisen linnansa torni-ikkunasta. Kukaan joka tunsi Agnuksen, ei olisi voinut uskoa itsemurhaan, mutta todisteet vaikuttivat epäämättömiltä. Pian seuraa toinen itsemurha ja vielä kolmaskin. Vai ovatko ne sittenkin murhia? Alan ja Cathryn Campbell, kaksi nuorta, jotka ovat saapuneet kaukaisten sukulaisten luo Skotlantiin, ehtivät kokea oman seikkailunsa ja rakkaustarinansa, ennen kuin juttua selvittämään kutsuttu tohtori Gideon Fell pääsee ratkaisuun."
Skotlantilaisessa linnassa selvitellään 40-luvulla paria kuolemantapausta. Sujuvaa kerrontaa, huumoria ja romantiikkaa. Tämä on yksi John Dickson Carrin kuuluisista lukitun huoneen mysteereistä. Joidenkin arvostelijoiden mielestä tämä kuuluu kirjailijan kolmen parhaan teoksen joukkoon.
Agatha Christie
Murha Mesopotamiassa
WSOY 1957 – Sapo 28
Murder in Mesopotamia 1936
”Agatha
Christie oli kuten tunnettua arkeologin vaimo. Hän mainitsikin tästä
olevan silkkaa etua: mitä enemmän hän vanhenee, sitä arvokkaammaksi hän
tulee … Mesopotamiassa arkeologisia kaivauksia johtavan
muinaistutkijan, tohtori Leidnerin vaimo ei sen sijaan ehdi vanheta,
sillä hänet murhataan. Tapausta tutkii Hercule Poirot apurinaan
retkikuntaan kuuluva sairaanhoitaja Amy Leatheran, tavattoman
tervejärkinen neiti-ihminen.”
Kirjan kertojana on
sairaanhoitajatar. Agatha toimi itsekin sairaanhoitajattarena ja kertoja
tuntuu hyvin luontevalta henkilöltä. Agathan tuntemus kaivauksista
näkyy myös tekstissä. Tarina on hyvin tyypillinen Christien
murhamysteeri. Murhan jälkeen lukijalle tarjotaan houkuttelevia
vaihtoehtoja tappajan henkilöllisyydestä. Sitten tapahtuu toinenkin
murha ja lopulta Poirot kokoaa kaikki henkilöt kuulemaan ratkaisua. Hän
aloittaa sen dramaattisesti arabian kielellä: Bismillahi ar rahman ar
rahim. (Allahin, Armahtavan, Säälivän nimessä. Lausetta käytetään
matkalle lähdettäessä.) Lukuelämyksenä tämä on keskinkertainen. Jokin
kipinä tarinasta puuttuu.
Robert Robinson
Kuolleet kirjatoukat
WSOY 1957 - Sapo 29
Landscape with dead dons 1956
"Murhattu sijaiskansleri kappelin katolla! Oxfordin kunnianarvoisaan yliopistokaupunkiin sijoittuva jännitysromaani, jonka tekijä tuntee hyvin kuvaamansa ympäristön. Hän on nokkelasanainen, hauska kertoja, jonka tekstistä nauttivat muutkin kuin salapoliisiromaanien ystävät."
Murhat ja kirjojen tärvely Oxfordin yliopistossa. Pitkäveteinen. Oxfordiin on sijoitettu useita erilaisia jännityskertomuksia ja usein ne ovat kuivia juttuja. Miksihän? Kirja jäikin tämän brittiläisen TV-toimittajan ainoaksi rikosromaaniksi.
Francis Iles
Vakain tuumin ja harkiten
WSOY 1957 - Sapo 30
Malice Aforethought 1931
"Alemmuuskompleksista ei ole pitkä matka yli-ihmiskompleksiin. Ja mihin kaikkeen pystyykään englantilaisen kyläpahasen lääkäri, joka kaipaa rakkautta ja rahaa ja alkaa äkkiä uskoa erehtymättömyyteensä?"
Hyvin kerrottu tarina pikku heppulista, joka kärsii vuosikaudet komentelua ja nöyryytyksiä. Iltaisin hän nukahtaa kuvitelmiinsa, joissa hän on milloin kuuluisa lääkäri, milloin kuuluisa kriketinpelaaja. Lopulta kuvitelmien ja arkitodellisuuden ristiriita sai hänet sekaisin. Poliisin työskentelyä ei seurata tavanomaisten salapoliisikertomusten tapaan, vaan kertomus etenee koko ajan tohtori Bickleighin näkökulmasta katsoen. Hyvä kirja. Tekijän oikea nimi on Anthony Berkeley Cox.
Michael Innes
Matkaava poika
WSOY 1957 - Sapo 31
The Journeying Boy 1949
"Kun kuuluisa atomitutkija päättää lähettää ainoan poikansa sukulaisten luokse Irlantiin, siitä on tarkoitus tulla rentouttava ja hyödyllinen lomamatka, varsinkin kun matkaseurana on tunnollinen kotiopettaja. Mutta toisin käy, sillä myös tuntemattomat, salaperäiset voimat ovat lähteneet liikkeelle ja seuraavat varjon tavoin matkalaisten kannoilla. Joku epäilee Irlantilaisia kummituksia, mutta tarkastaja Cadover on toista mieltä. Michael Innes on englantilaisen dekkarikirjallisuuden arvostettuja nimiä."
Pitkäveteinen ja sekava. Vasta aivan kirjan lopulla alkaa tapahtua. Kirjailijan oikea nimi on John Innes Mackintosh Stewart.
Raymond Chandler
Näkemiin, kaunokaiseni
WSOY 1958 - Sapo 32
Farewell, my lovely 1940
"Kivitaloa muistuttava linnakundi Hirvi-Malloy etsii kahdeksan vuoden takaista rakastettuaan Velmaa Bay Citystä, Los Angelesin pahamaineisesta esikaupungista. Periaatteessa hyväsydäminen, mutta rakkaudessaan likinäköinen Hirvi jättääjälkeensä tuhoa ja hämmennystä. Ja tietysti mukaan temmataan Phil Marlowe, yksityisetsivä, jonka leipätyönä ovat harmit. Näkemiin kaunokaiseni on tragikoominen, nasevan dialogin pippuroima sukellus korruptoituneeseen maailmaan. Vaikka Velman etsiminen on kirjan pääjuoni, kerronta poukkoilee kirjailijalle ominaiseen tyyliin. Raymond Chandlerille, dekkarin uudistajalle ja tyyliniekalle, juoni ei koskaan ollut pakkopaita. Hänen alaansa ovat huolimattomat ihmissuhteet ja amerikkalaisen yhteiskunnan pureva kritiikki. Chandlerin tyylin on loistavasti tulkinnut Kalevi Nyytäjä."
Vankilasta vapautunut konna Moose Malloy palkkaa yksityisetsivä Philip Marlowen etsimään entistä tyttöystäväänsä, punatukkaista Velmaa. Tarina on filmattu ainakin kolmesti.
Carter Dickson
Pronssilampun kirous
WSOY 1958 - Sapo 33
The Curse Of The Bronze Lamp 1945
"-Tämä nuori nainen ei tule ikinä huoneeseensa elävänä. Hän muuttuu pölyksi ikään kuin häntä ei koskaan olisi ollut olemassakaan.
Kukaan ei tietenkään aluksi ottanut vakavasti Helen Loringin, tunnetun egyptologin tyttären, päälle laskettua kirousta. Moni hymy kuitenkin hyytyi Helenin palattua Egyptistä kotiinsa Severn Halliin. Yksin, vain egyptiläisen ylipapin haudasta löydetty pronssilamppu kädessään, hän astui vanhan linnan ovesta sisään – ja hävisi. Jäljelle jäi vain lattialta löytynyt pronssilamppu ja harmaa sadetakki. Lakimies Sir Henry Merrivale ei kuitenkaan yliluonnollisista voimista ihmeemmin piitannut – hän uskoi katoamisen takana piilevän täysin inhimillisen tekijän…"
Egyptin kaivauksilta löytyy muiden aarteiden lisäksi pronssilamppu, jonka Egyptin hallitus on lahjoittanut kaivauksiin osallistuneelle lady Helenille. Sikäläinen kummajainen Alim Bey vastustaa lampun vientiä ja langettaa kirouksen: Helen ei ikinä astu huoneeseensa elävänä. Kun Helen palaa kotiinsa hän todella häviää astuttuaan ulko-ovesta sisään. Sir Henry Merrivale ja Scotland Yardin tarkastaja Masters alkavat selvitellä juttua. Helenin isä tulee myös Egyptistä kotiin ja katoaa yhtä mystisesti. Ongelma on mielenkiintoinen mutta sitä vatvotaan liikaa. Merrivale saa selville mitä tapahtui, mutta hän ei kerro sitä asianomaisille, ei edes tarkastaja Mastersille, eikä lukijallekaan anneta siitä vinkkiä. Ärsyttävä juttu. Ratkaisu on kekseliäs, kunhan se vain olisi selvitetty vähemmän ärsyttävästi.
Raymond Postgate
Valamiesten tuomio
WSOY 1958 - Sapo 34
Verdict of Twelve 1940
“Kaksitoista valamiestä, joista jokaisella on omalla tavallaan mystinen menneisyys. Rikos ja tuomio. Tämän asetelman pohjalta Raymond Postgate tutkii ihmisten tekoja ja syitä. Yksitoistavuotias Philip, joka on rikas perijä, kuolee hämärissä olosuhteissa. Syytetyn penkille istutetaan hänen huoltajansa, leskirouva Rosalie van Beer, joka rakastaa portviiniä ja jonka tiedetään inhonneen huollettavaansa. Älykkäästi, eri luonteita analysoiden Postgate kehittelee juonta yllättävää mutta loogista ratkaisua kohti.”
Kirjan ensimmäisessä osassa esitellään kunkin valamiehen elämänvaiheet, toisten tarkemmin ja muutamien ylimalkaisesti. Toisessa osassa perehdytään vastenmielisen tädin ja pojan suhteisiin sekä tapahtumiin, jotka johtivat tragediaan. Kolmas osa kertoo oikeudenkäynnistä ja tuomiosta. Aivan viimeisellä sivulla syyllinen paljastaa tekosensa.
Beverley Nichols
Kuoleman hidas musiikki
WSOY 1958 - Sapo 35
Death to slow music 1956
Rantalaituri ja huvialue ovat tapahtumapaikkana. Operettia harjoitellaan ja henkilöiden menneisyyttä tongitaan. Ei oikein tempaa mukaansa. Hommansa jo lopettanut etsivä ratkaisee murhat, mutta ei kestä sherryä. Tulipahan luettua.
Anthony Berkeley
Minä olen syyllinen
WSOY 1958 - Sapo 36
Trial and error 1937
"Lääkäri antaa herra Todhunterille vain muutaman kuukauden elinaikaa. Miten hänestä tulee murhaaja, sen kertoo tämä veijarimaisen hilpeä dekkari, jossa kirjailija leikittelee sekä henkilöidensä että lukijan kanssa niin, että jokainen on ymmällä ennen loppuratkaisua."
Eräs seurue keskustelee teoreettisesta kysymyksestä, olisiko murha oikeutettu, jos murhattava on ihmiskunnan pahantekijä? Entä mitä pitäisi ihmisen tehdä, jos hän saa lääkäriltään kuulla, että elinaikaa on vain kuukausia? Tehdäkö itse jotain oiken hyvää, vai estääkö joku muu tekemästä jotain suunnatonta pahaa? Vaikkapa murhaamalla tämä?
"Herra Todhunter antoi keskustelunaiheen jäädä. Joka tapauksessa hän oli saanut tietää mitä oli halunnutkin. Sillä herra Todhunterin lääkäri oli kertonut hänelle viikkoa aikaisemmin, ettei hänen ollut mahdollista elää enempää kuin muutamia kuukausia, ja hän oli kutsunut luokseen tämän huolellisesti erilaisista ihmisistä kootun seurueen aivan tietämättään neuvomaan häntä, mitä tehdä sinä aikana joka hänellä oli jäljellä.
Ja herra Todhunterin suureksi hämmästykseksi häntä oli huomattavan yksimielisesti neuvottu tekemään murha."
Hänen ensimmäinen kandidaattinsa kuolee, ennen kuin hän ethtii murhata tämän. Etsittyään toisen kiusankappaleen, Todhunter on joutua tämän valheellisen viehätysvoiman uhriksi. Hän kuitenkin näkee tämän todellisen amoraalisen luonteen ja päättää surmata hänet. Hiipiessään uhrin puutarhaan ase kourassa, Todhunter löytää tämän vastikään ammuttuna. Hän päättää kuitenkin ottaa syyn niskoilleen tästä murhasta. Poliisit eivät kuitenkaan usko häntä ja Todhunterilla on täysi työ todistaa itsensä syylliseksi.
Kirja on jonkin verran pitkäveteinen ja raskas lukea, mutta aihe on melkoisen erikoislaatuinen.
Todhunterin lääkäri lausuu hänelle näin: "Yleisesti katsotaan, että kuolevia on sääliteltävä - niin, huolimatta uskonnosta, joka opettaa meille, että jokaisella, joka ei ole roisto, tulee olemaan aika paljon mukavampaa kuoleman jälkeen - ja niin ajattelet että minun pitäisi säälitellä sinua; ja kun sen sijasta kerronkin kadehtivani sinua, niin sinä nimität minua pahaksihengeksi."
En tiedä, mitä uskontoa lääkäri edellä tarkoittaa, mutta Raamattu ei opeta näin. Tässä siis väitetään että roistoilla ei ole "kuoleman jälkeen mukavaa", mutta kaikilla muilla on. Raamatun mukaan kaikilla niillä, jotka uskovat Jeesukseen ja elävät hänen yhteydessään on "kuoleman jälkeen mukavampaa." Lääkärin väärä käsitys on kuitenkin valitettavan yleinen Suomessakin. Voit tarkistaa asian vaikka Johanneksen evankeliumin kolmannesta luvusta.
Marten Cumberland
Punainen paljettihattu
WSOY 1958 - Sapo 37
Far better dead! 1957
Nuori Englantilainen Celia Elwood matkustaa Pariisiin tapaamaan kuolleen sisarensa aviomiestä. Tämä ei kuitenkaan saavu kohtaamispaikalle. Sensijaan aivan vieraat henkilöt sieppaavat hänet ja kyselevät häneltä arvokkaiden timanttien kätköpaikkaa. Celialla ei ole aavistustakaan, mistä on kyse. Onneksi hänen junassa tapaamansa nuori mies huolestuu, kun Celia ei saavu treffeille ja antaa poliisille arvokkaita vihjeitä. Tämä on hyvä vanhan ajan jännitysromaani.
Tarina alkaa näin lupaavasti:
"Kiitävä pikajuna nytkähti vaihteiden yli, veturi vihelsi, ja Celia Elwood aukaisi silmänsä. Tihenevästä hämärästä ilmestyi näkyviin asema, dantemainen liekki- ja savuetsaus, joka samassa hävisi. Celia vilkaisi ympärilleen, matkatovereihinsa. Lihava nainen nukkui, liikemies tutki taskukalenteriaan, nuori ranskalainen pariskunta piti toisiaan kädestä. Hän vilkaisi kelloonsa, ja vastapäisessä nurkassa istuva nuori mies puhutteli häntä. - Puolitoista tuntia Pariisiin, hän sanoi englanniksi."
Tämä
kuuluu sarjaan jännäreitä, joissa poliisina on ranskalainen tarkastaja
Saturnin Dax. Dax -kirjoja on kaikkiaan 34. Cumberlandilta on
suomennettu tiettävästi tämän lisäksi vain "Tappaja rampin takaa" (Hate
finds a way), joka ilmestyi Weilin+Göösin Musta kissa -sarjassa 1965,
Cumberland kirjoitti myös yksityisetsivästä Chico Brett kirjailijanimellä Kevin O'Hara.
Michael Gilbert
Kuolema vankileirillä
WSOY 1958 - Sapo 38
Death in captivity 1952
”Pohjois-Italiassa
olevalla vankileirillä kaivetaan tunnelia, tietä vapauteen. Sen
olemassaolo on pidettävä mihin hintaan tahansa salassa italialaisilta -
muuta tietä ei ole.
Mutta kohtalo ei ole vangeille suopea.
Tunnelista, jonka suuluukun avaamiseen tarvitaan neljä miestä, löydetään
yllättäen ruumis. Mitä tehdä vainajalle, etteivät vartijat keksisi
salaisuutta? Oliko kyseessä tapaturma vai murha? Keitä olivat
mahdolliset murhaajat?”
Michael Gilbert on kirjoittanut hyvin
erilaisiin ympäristöihin sijoittuvia jännäreitä. Tämä kirja vie toisen
maailmansodan aikaiselle vankileirille. Pääosin englantilaisista
koostuva vankijoukko miettii erilaisia mahdollisuuksia pakenemiseen. Käy
kuitenkin ilmi, että joukosta joku on kavaltaja. Tarina jaksaa juuri ja
juuri pitää lukijan mielenkiinnon vireillä. Aivan kirjan lopuksi
kuvataan lyhyesti kolmen vangin vaiheita pakomatkallaan.
Gilbert
joutui itsekin saksalaisten vangiksi toisen maailmansodan aikana Pohjois-Afrikassa
ja hänet vietiin Italiaan vankileirille. Hän onnistui
pakenemaan sieltä ja hyödynsi kokemuksiaan tässä kirjassa.
Gilbertin seuraavina vuosikymmeninä kirjoitetut tarinat ovat tätä mielenkiintoisempia.
Agatha Christie
Neiti Pinkertonin salaisuus
WSOY 1958 – Sapo 39
Murder is Easy 1939
“Luke
Fitzwilliam on idästä kotiin Englantiin siirtynyt poliisimies.
Sattumalta hän tapaa junassa vanhan herttaisen neiti Pinkertonin, joka
kertoo hänelle kummia. Neiti Pinkertonin kotikylässä liikkuu murhaaja.
Tosin kukaan ei ole sitä huomannut: murhat vaikuttavat luonnollisilta
kuolemilta ja murhaaja on kaikkien epäilyksien ulkopuolella. Luke
hymyilee eikä usko sanaakaan – ennen kuin itse joutuu keskelle
hämmästyttäviä tapahtumia.”
Tämä on niitä mukavia Christien
kirjoja, joissa ongelmaa ratkoo joku muu kuin tavanomaiset Hercule
Poirot tai neiti Marple. Lukijaa hämätään jälleen kerran useilla
murhaajakandidaateilla. Kun lopulta lukijan mieleinen ehdokas löytyy,
vetää Agatha hihastaan yllätyksen. Hyvä kirja.
Teosarvio Arvostelevassa kirjaluettelossa 3/1961:
"Poliisin lukuun työskentelevä sairaanhoitajatar lähetetään taloon,
missä sairaalloisen vanhan neidin sukulaispoika on ampunut itsensä.
Hoitajattarena neiti Pinkerton joutuu perehtymään kokonaistilanteeseen
talossa ja kokee jännitystehon vaatiman annoksen kauhuja ennen kuin
itsemurha on todettu murhaksi ja löydetty myös murhaaja. Sävy on hieman
vanhahtava ja selittelyjä turhan paljon. Tarpeeton kirjastossa."
Rex Stout
Parhaissakin perheissä
WSOY 1959 – Sapo 40
Even in the best families 1950
"Salapoliisi
Nero Wolfe joutuu niin pahaan pinteeseen, että hänen on hylättävä
rakkaat orkideansa ja koko kotinsa, josta häntä ei mikään maallinen
voima yleensä saa liikkeelle. Salaperäinen Arnie Zeck on mahtava
vastustaja, joka panee vauhtia myös Wolfen luottavaan apulaiseen,
sukkelasanaiseen Archie Goodwiniin."
Rikas perijätär palkkaa Nero
Wolfen ottamaan selvää mistä hänen aviomiehensä saa rahaa. Wolfen
tuntema rikollinen, Arnold Zeck, kehottaa Wolfea pitämään näppinsä
erossa jutusta. Perijätär murhataan ja Wolfe katoaa salaperäisesti ja
hänen kumppaninsa Archie Goodwin pidätetään.
Tämä on tavanomaista
parempi Nero Wolfe -tarina. Kirjassa paljastetaan hieman Archie
Goodwinin yksityiselämää. Hänellä on varakas naisystävä, Lily Rowan,
joka käyttää hajuvettä nimeltä Persian Houri. Archie värvää hänet
apulaisekseen dollarin tuntipalkalla. Tämä onkin uudenlainen kokemus
naiselle, jonka ei ole ikinä tarvinnut ansaita senttiäkään. Lilyyn
Archie tutustui kirjassa Caesar on kuollut (Sapo 26). Pariskunta matkaa
lopuksi lomalle Norjaan.
Michael Gilbert
Taivaan tuuliin
WSOY 1959 - Sapo 41
Sky High 1955
"Pieni englantilainen Brimberleyn kylä on eläkkeelle siirtyneiden upseerien ja heidän omaistensa muodostama yhteisö, jossa toimii kirkkokuoro ja vistikerho. Mutta rikos saapuu Brimberleyhinkin, ensin viattomana ja vähäpätöisenä kirkkokuoron hajoituksiin, joita johtaa Liz Artside, kenraalinleski ja maailman luonnollisin naisbasso, sitten kuoron tenorin, salamyhkäisen majuri MacMorrisin kotiin, joka tuhoutuu isäntineen yllättävässä räjähdyksessä. Liz Artside, joka asettuu tutkimuksen johtoon, joutuu ulottamaan tutkimuksensa kauas kylän idyllistä, aina Lontoon hämäräperäisiin kortteleihin saakka, ennen kuin totuus valkenee. Michael Gilbert, s. 1912, on englantilaisen dekkarikirjallisuuden tasokkaimpia tekijöitä. Hänen tuotannostaan on suoomennettu myös teokset Katedraalin varjossa ja Kuolema vankileirillä."
Ensin tuntui ettei päästä tarinaan kiinni, mutta pian ollaankin jo keskellä mukavaa kertomusta. Kirkkokuoro harjoittelee, mutta kysymyksiä alkaa ilmaantua. Kuka kyläläisistä viettää kaksoiselämää? Mitä tapahtui Kölnissä sodan jälkeen? Pitääkö Sue Timistä? Kuka on salaperäinen murtovaras? Mitä Tim tekee Lontoossa päivisin?
Agatha Christie
Kohtalokas viikonloppu
WSOY 1959 - Sapo 42
The hollow 1946
”Kuka
tahansa olisi voinut olla murhaaja siitä seurueesta, joka oli tullut
viettämään viikonloppua Hollowiin, Lucy ja Henry Angkatellin kartanoon.
Mutta kenellä olisi ollut syytä vihata tohtori John Christowia? Hänen
vaimonsa palvoi miestään, Henrietta, tunnettu kuvanveistäjä, rakasti
häntä, sukulaiset pitivät hänestä. Silti tohtori Christow murhataan ja
Hercule Poirot joutuu kesken lomanviettonsa seuraamaan mysteerin
selvittelyä yllätykselliseen loppuratkaisuun saakka.”
Kun Poirot
saapuu kutsuttuna vieraana kartanoon, hän näkee ihmisiä hetki sitten
ammutun ruumiin äärellä. Hän luulee että isäntäväki on järjestänyt
murhanäytelmän huvittaakseen häntä. Asetelma on aivan kuin lavastettu.
Uimalammikon vieressä oli ruumis, kädet levällään ja ruumiin vieressä
seisoi nainen revolveri kädessään. Ensin pidetään selvänä, että
revolveria pidellyt nainen, murhatun tohtorin vaimo Gerda, on syyllinen.
Käy kuitenkin ilmi, ettei murhaa tehty tuolla revolverilla. Poliisi on
ymmällä, mutta Poirot ei pääse ajatuksesta, että kaikki on taitavaa
lavastusta. Kirja alkaa pitkäpiimäisellä jaarituksella. Juonen kannalta
toisarvoista tyhjää puhetta on sivukaupalla. Tässä ei voida Agathaa
ainakaan syyttää liian ohuesta henkilökuvauksesta. Kömpelön,
hidasälyisen Gerdan ja huonomuistisen, sekavasti puhuvan Lucyn luonne
kuvataan selvästi. Tämä on keskinkertainen, aika tyypillinen Agatha
Christien murhamysteeri.
Charlotte Armstrong
Pisara myrkkyä
WSOY 1959 - Sapo 43
A Dram Of Poison 1956
"Älykästä ja viehättävää dekkaria höystää pisteliäs ja verraton huumori."
Edgar -palkinnon voittanut hienosti kirjoitettu tarina. Nuoren Rosemaryn isä kuolee ja tyttö on vaarassa jäädä kodittomaksi ja vaille huolenpitoa. Kiltti herra Gibson tarjoutuu huolehtimaan Rosemarystä ja he solmivat platonisen avioliiton. Gibsonin kerrassaan raivostuttava sisar Ethel tietää aina kaiken muita paremmin ja pitää nuorta paria suorastaan kuristusotteessa. Kaiken lisäksi herra Gibson kadottaa vaarallisen myrkkypullon, jota sitten jäljitetään yhä useamman etsijän toimesta. Tämän tapahtuman myötä kirjan tunnelma vaihtuu melodraamasta jännittäväksi farssiksi. Tämä onkin harvinaisen mukava kirja. Entäs sitten Ethel? No, kipaise kirjastoon ja lue.
Agatha Christie
Helmeilevä kuolema
WSOY 1959 - Sapo 44
Sparkling Cyanide 1945
”Nuori
ja kaunis Rosemary Barton murhataan syankaliumilla lontoolaisessa
hienostoravintolassa. Paljastaakseen murhaajan hänen miehensä järjestää
päivälliset samaan ravintolaan. Samat vieraat istuvat pöydän ääressä.
Myös Rosemarylle on varattu paikka, tyhjä tuoli. Ja sitten alkaa
tapahtua. Mainiosti kehitelty murhamysteeri, joka ilmestyi suomeksi ensi
kerran 1959.”
Novellikokoelmassa Toinen kutsu on tämän tarinan
varhaisempi versio, novelli nimeltä Keltainen iiris (Yellow Iris,
julkaistiin Strand Magazinessa vuonna 1937). Murhamysteeriä ratkomassa
on muistakin Agathan kertomuksista tuttu eversti Race. Tästäkin kirjasta
voi oppia: vanhemman miehen ei kannata naida nuorta kaunista
neitokaista. Luvassa ei ole mitään dramaattista, ei myöskään yllättäviä
käänteitä. Keskitason Christie.
Rex Stout
Ennen keskiyötä
WSOY 1959 – Sapo 45
Before midnight 1955
"Lyömätön
parivaljakko - Nero Wolfe ja Archie Goodwin - on joutunut kahden tulen
väliin. Toisella puolen on joukko maailman suurimman palkintokilpailun,
niin sanotun hajuvesikilpailun hermostuneita osanottajia, toisella
puolen suuren mainosyhtiön vastahakoinen ja eripurainen johtokunta. Kuka
murhasi kilpailun keksijän ja järjestäjän ja hankki tietoonsa
miljoonien arvoiset vastaukset? Siinä ongelma, jonka kehittelyssä Rex
Stout pitää lukijan tiukasti pihdeissään. Vuonna 1955 ilmestynyt teos on
mestarin työtä"
Hajuveden myynnin edistämiseksi on järjestetty
yleisökilpailu, jossa on määrä tunnistaa historiallisia naisia
runomittaisten vihjeiden avulla. Miljoonan dollarin palkkio antaa
kampanjalle julkisuutta. Monivaiheisen kilpailun loppusuoralla mukana on
enää muutama kilpailija. Tässä vaiheessa kysymysten laatija murhataan
ja hänen lompakostaan varastetaan oikeat vastaukset. Wolfe palkataan
selvittämään varkaan henkilöllisyys, poliisin keskittyessä murhaan.
Wolfen tutkimukset eivät oikein etene ja Goodwin löytää masentuneen
yksityisetsivän huoneestaan: "Kiipesin yläkertaan, koputin ovelle,
kuulin hänen murahduksensa sen takaa ja astuin sisään. Jähmetyin
paikoilleni - en voinut muuta kuin tuijottaa. Täysissä pukeissa, kengät
jalassa, hän maata rohjotti vuoteella, mustalla silkkipeitteellä.
Ennenkuulumatonta!"
"Olen tehnyt pahan erehdyksen, hän sanoi."
Myöhemmin, asianomaisten
ollessa kokoontuneena Wolfen toimistoon, yksi näistä kuolee
syanidimyrkytykseen juotuaan tarjolla olleita juomia. Rex Stout on
onnistunut jälleen kokoamaan samoista tutuista aineksista sopivasti
erilaisen tarinan.
Beverley Nichols
Kuunkukka
WSOY 1959 - Sapo 46
The Moonflower 1955
Ylitarkastaja Waller määrätään Dartmoorin vankilaan tutkimaan olosuhteita sen jälkeen kun sieltä oli karannut kuusi vankia puolen vuoden aikana. Lähiseudulla kuristetaan eräs nainen ja Waller selvittelee myös sitä tapausta. Paikkakunnalla on sattumoisin myös herra Green, rikostutkinnan käsikirjan laatinut mies. Hän avustaa Walleria tutkimuksissa - tai tosiasiassa Waller avustaa Greeniä. Murhatulla on kasvihuone, jossa kasvatettiin kuuluisia kuunkukkia hyvin erityisissä olosuhteissa. Green on jokseenkin sympaattinen hahmo, joka tutkii tapausta omaan hienovaraiseen tyyliinsä. Tarina on suhteellisen selkeä, mutta loppuselvittely esitetään luvattoman sekavasti vihjaillen, kierrellen ja kaarrellen.
Teosarvio Arvostelevassa kirjaluettelossa 2/1960: "Salaperäinen ja ylen harvinainen trooppinen kasvi, kuunkukka, on avaamassa nuppunsa varakkaan ja häijyn vanhan rouvan kasvihuoneessa, mutta ennen sen kukkaan puhkeamista rouva murhataan. Kuunkukkaa ihailemaan saapunut yksityissalapoliisi Green sekä murhan johdosta kutsuttu virallinen poliisi ryhtyvät selvittämään rikosta, molemmat omalla tavallaan, eikä ole vaikeata arvata, että herra Green tämän "kuunkukan mysteerion" lopulta ratkaisee, mutta mutkallista, mutkallista se kaikki oli, ja niin perusteellisesti seliteltyä, että olin näpertelyyn jo kerrassaan uupua. Eipä tuota kirjastoissa kaivata."
Raymond Chandler
Pikkusisko
WSOY 1959 - Sapo 47
The little sister 1949
"Hänellä ei ollut make-upia, ei huulipunaa eikä koruja. Kehyksettömät silmälasit saivat hänet nättämään kirjastovirkailijalta. Hän oli Oframy Questin, pikkusisko, ja hän palkkasi Philip Marlowen etsimään veljeään. Resuisessa majatalossa, jossa veli oli viimeksi asunut, Marlowe tutustuu kaljuun mieheen ja löytää paikan juopon johtajan sohvalta makaamasta. Johtajan niskaan, takaraivokyhmyn alle on asiantuntevasti työnnetty jääpiikki kahvaa möten. Pikkusisko ei ole ainoa joka on kiinnostunut Questin kohtalosta, mutta jotkut etsivät muutakin kuin kadonnutta veljeä. Ensimmäinen jääpiikkimurhakaan ei jää ainoaksi. Halki Bay Cityn turmeluksen, Los Angelesin ja Hollywoodin valhemaailman Marlowe etenee - poliisit kintereillään - askel askelelta kohti ratkaisua, joka sitten yllättää hänetkin."
Orfamay Quest ei ole saanut isolta veljeltään Orrinilta viimeaikoina kirjeitä ja pyytää Marlowea selvittämään, mitä veljelle on tapahtunut. Tarinassa on sekava juoni ja Marlowe toimii typerästi.
