18.8.2018

183. Fleetwood, Hugh: Melkein tavallinen tyttö

Hugh Fleetwood
Melkein tavallinen tyttö 

WSOY 1975 - Sapo 183
The Girl Who Passed For Normal 1973

"Jotakin outoa on tapahtunut sillä aikaa kun Barbara vieraili sairaan äitinsä luona Lontoossa. Palattuaan kotiinsa Roomaan hän huomaa poikaystävänsä Davidin, amerikkalaisen ATK-tiedemiehen kadonneen. Ystävät eivät tiedä Davidista mitään, ei myöskään Barbaran työnantaja, rikas rouva Emerson, jonka luona David oli paljon oleskellut Barbaran poissa ollessa. Sen sijaan Catherine, rouvan vajaamielinen tytär ja Barbaran oppilas haluaisi selvästi sanoa asiasta jotakin. Päästäpäin Caterine on melkein tavallinen tyttö - melkein. Hän sanoo äänellä joka kuullostaa aina siltä kuin joku olisi laahustanut lumisohjussa: -Äiti on tappanut Davidin.

Roomassa asuvan kirjailijan ja taidemaalarin Hugh Fleetwoodin moderni Sapo on hyvin rakennettu ja vetävästi kirjoitettu dekkari: arkipäiväisen elämän siloiseen pintaan ilmestyy odottamatta rakoja, joista pursuaa esiin kauhu. Entä jos juuri se onkin todellisuutta?"

Jälkeenjäänyt Catherine kietoo Englantilaisen Barbaran omituiseen elämäänsä italialaisessa huvilassa.



Teosarvio Arvostelevassa kirjaluettelossa 7-8/1975: "Lapsia tai mielisairaita hyväkseen käyttävä dekkariasetelma nostaa usein niskakarvani pörhölleen vastenmielisyydestä, ja niin tässäkin. Kaunis kehitysvammainen perijätär ryhtyy omin kieroutunein aivoin järjestelemään hoitajansa, nuoren leskirouvan, elämää ja hävittämään ihmisiä tämän ja itsensä yhteisen onnen tieltä, eikä se kaikki ilmeisesti ole edunsaajalle niinkään vastenmielistä. Tietystä osaavuudestaan huolimatta mielestäni tympeää luettavaa."

184.Tenhunen, Eeva: Keisari seisoo palatsissaan

Eeva Tenhunen
Keisari seisoo palatsissaan 

WSOY 1975 - Sapo 184

"Keisariksi sanotun kuuluisan kirjailijan Erik Brennerin kuolemasta on kulunut kaksikymmentä vuotta kun hänen poikansa morsian, nuori kirjallisuudenopiskelija, päättää valita keisarin tuotannon laudaturtyönsä aiheeksi. Hän saa kutsun Tuulensuuhun, Brennereiden kotikartanoon, ja suku ottaa hänet vstaan näennäisen ystävällisesti. Mutta ensi hetkestä lähtien tunnelmassa on jotain levottomuutta herättävää. - Mistä johtui Erik Brenner nuoremman omituinen, avoimen vihamielinen käöytös? Entä epäluuloinen katse Airin silmissä? Häivähtikö varjo Iina-tädin hallituilla kasvoilla, ja Jyrin synkkä tuijotus, onko se pelkkää murrosikäisen raskasmielisyyttä?"

Tenhusen esikoisromaanista tuttu Liisa Rautasalo tutkii edesmenneen kirjailijan elämää ja törmää odottamattomiin asioihin.

185. Svedelid, Olov: Malja kuolemalle

Olov Svedelid
Malja kuolemalle 

WSOY 1975 - Sapo 185
Skål för döden 1971

"Jäljet johtavat pahamaineiseen Slusseniin Olov Svedelidin toisessa suomeksi julkaistussa tukholmalaisdekkarissa. Poliisi tietää liiankin hyvin, että siellä virtaavat laiton viina ja raha eikä ihmishenki ole äyrinkään arvoinen, mutta kuka tätä karusellia pyörittää? Se on jo toinen juttu. Tapahtumat saa liikkeelle viinavarastollaan pröystäilleen miekkosen murha, minkä selvittelyyn toimittaja Ralf Krook paneutuu lehtimiehen luontaisella uteliaisuudella, mutta pääsee tuskin alkua pitemmälle kun jo tuijottaa omaa kuolinilmoitustaan. Suomalaiset ovat vahvasti kuvassa mukana ja Krook viehättävän vaimonsa kanssa Turussakin Pohjolan parasta fileetä ostamassa. Muutoin se matka sitten olikin kaikkea muuta kuin huviristeily. Olov Svedelid on toimittaja kuten hänen tämänkertainen sankarinsa."


Teosarvio Arvostelevassa kirjaluettelossa 11/1975: "Alkoholin salakuljetus ja muu hämärä puuha Tukholman huonomaineisen Slussenin tuntumissa ei aiheena ole perin omintakeinen, mutta viime vuosina parin dekkarin vuosivauhtia pitänyt toimittaja-tekijä (tänä vuonna myös toinen suomennos: Peli on pelattu) kirjoittaa sen verran rivakasti ja huumorillakin ryydittäen, että lukija kohtalaiseksi huvikseen myötäilee niin ruotsalaisparien tyyppiriehaa Suomenlaivoilla kuin sietää rajunpuoleisia pieksäjäisiä, kunnes toimittaja-päähenkilö sullotaan verisen vainajan kanssa ahtaaseen laatikkoon ja viedään kaatopaikalle. Moinen tarpeistus on tyylikömmähdys kesken kepeän menon."

186. Christie, Agatha: Kohti nollapistettä

Agatha Christie
Kohti Nollapistettä

WSOY 1975
Towards Zero 1944

”Henkilöt: Nevile Strange – Todellinen Apollo, jolla oli kaikkea mitä mies voi toivoa, erinomaisen urheilijan maine, suuri pankkitili ja kaksi kaunista vaimoa – mutta joka ei silti olut onnellinen. Audrey Strange – Nainen, jonka hohtava yöperhosmainen kauneus täytti Gull’s Pointin, sekoitti Nevile Strangen ajatukset ja raivostutti tämän uutta vaimoa. Kay Strange – Nuori ja elinvoimainen nainen, jonka luonne oli hänen tulipunaisen tukkansa mukainen – hän ei kerta kaikkiaan suostunut antamaan etusijaa Nevilen ensimmäiselle vaimolle. Lady Camilla Tressilian – Itsevaltainen invalidi, joka kutsui hyvin mielellään kotiinsa vieraita mutta piti liian pitkälle menevänä kun Gull’s Pointista tuli äkkiä ménage à trois. Tarkastaja Battle – Scotland Yardin pokerinaamainen etsivä, joka havaitsi että hänen järjestelmällisestä nuuskimisestaan oli hyötyä jopa loman aikana.”


”Minä pidän hyvistä salapoliisijutuista, mutta ne alkavat väärästä paikasta. Ne alkavat murhasta, mutta murha on oikeastaan loppu. Varsinainen tarina alkaa jo paljon ennen sitä.” Herra Traves oli kahdeksankymmenvuotias kokenut lakimies ja tiesi mitä puhui. Siksipä tähän juttuun sekaantuneet henkilöt alkoivat liukua kohti nollapistettä, murhaa, jo paljon ennen h-hetkeä. Nevile Srange, jolla oli kaksi kaunista vaimoa. Itsevaltias invalidi lady Camilla ja uskollinen seuraneiti Mary Aldin. Tarkastaja Battle ja hänen tyttärensä Sylvia. Tietyt seikat saattoivat heidät tiettyyn paikkaan tietyllä hetkellä.
Rakenteeltaan erikoislaatuinen dekkari on asiantuntijoiden mielestä ehdottomasti tekijänsä parhaita."


Agatha naamioi tarinan triangelidraamaksi, mutta tuttuun tyyliinsä kätkee pinnan alle aivan jotain muuta – tällä kertaa toisen triangelidraaman. Nevile menee uuden vaimonsa kanssa Lady Camillan kartanoon vierailulle ja kutsuu mukaan entisen vaimonsa Audreyn. Kuolemaksihan tuollainen älyttömyys koituu. Onneksi lähistöllä on lomaansa lopettelemassa muistakin Agathan kirjoista tuttu tarkastaja Battle Scotland Yardista. Ratkaisuun tarvitaan tällä kertaa Battlen tyttären kiusallinen koulukiusauskokemus ja herra Andrew MacWhirterin epäonnistunut itsemurhayritys. Näppärä tarina on tyypillinen Agatha Christien taidonnäyte.

Teosarvio Arvostelevassa kirjaluettelossa 1/1976: "Jälleen vanhaa hyvää Agatha-vuosikertaa. Varsinkin alun rakenneratkaisu on houkutteleva - langat lähtevät monelta suunnalta ja ovat pitkään näennäisesti vailla yhteyttä toisiinsa - ja myös itse kehittelyn harhautukset ovat sillä lailla reiluja kuin vanhan kunnon ajan dekkareissa kuuluu ollakin. Ratkaisuun tottuneen Agatha-lukijan pitäisi olla varautunut, mutta enpä ollut."

187. van Gulik, Robert: Murha Kantonissa

Robert van Gulik
Murha Kantonissa
 

WSOY 1975 - Sapo 187
Murder In Canton 1966

“T’ang dynastian aikainen Kanton oli etelän rikkain kaupunki ja kuuluisa iloisesta elämästään, etenkin Helmijoen kukkaislaivoista. Tuomari Dee saapui sinne kuitenkin vain saadakseen vihjeitä erään kaupunkiin kadonneen tärkeän miehen olinpaikasta. Mutta muhamettilaisen moskeijan ja Viiden kuolemattoman temppelin, keisarillisen hovin ja Kukkaispagodin, sataman viinituvan ja arabimerimiesten suosiman yömajan liepeillä kehkeytyykin tavallista mutkikkaampien asioiden vyyhti. Tuomari Dee joutuu yllättäen setvimään keisarillisen sensorin, smaragditanssijattaren ja salaisen rakastajan tapauksiin liittyviä monimutkaisia ja vaarallisia seikkoja.”

Tässä tarinassa tuomari Dee on jo valtioneuvoksena pääkaupungissa, mutta on nyt tullut virkamatkalle Kantoniin. Hän suorittaa tutkimuksia tavanomaiseen tapaansa ja kertomus etenee mielenkiintoisesti monien värikkäiden henkilöiden elävöittämänä. Kirjan alussa on karttapiirros Kantonin kaupungista. Useissa muissakin Dee -kirjoissa on alkulehdillä tapahtumapaikan kartta sekä henkilöluettelo. Tässä kirjassa henkilöinä on mm.: Keisarillinen sensori Lew Tao-ming, arabialainen tanssityttö Zumurrud, Kantonin arabiyhdyskunnan johtaja Mansur, sokea tyttö Lan-lee, merikapteeni Nee ja hänen orjatyttönsä Dunyazad ja Dananir. Kirjassa esitellään mielenkiintoinen kulttuurihistoriallinen anekdootti heinäsirkoista. ”Monet ihmiset rakastivat niiden siritystä ja pitivät aina muutamaa sirkkaa talossaan, usein kaiverretusta norsunluusta tai hopealangasta näperretyissä kallisarvoisissa pikku häkeissä.” Toreilla oli sirkkojen myyjiä ja jotkut harrastivat sirkkatappeluja. Taistelijasirkkojen otteluissa harrastettiin myös vedonlyöntiä.


Teosarvio Arvostelevassa kirjaluettelossa 2/1976: "Kaikki ns. perinteisen salapoliisiromaanin ystävät pitävät varmaan Gulikin tuomari Deen tutkimusten sarjasta, jonka viimeinen osa Murha Kantonissa on. Tuomari Dee, nyt jo korkeimman oikeuden puheenjohtaja, tekee työtään kiinalaisen ja arabialaisen kulttuurin kohtaamispaikassa, mikä antaa kirjalle aiemmasta poikkeavia vivahteita mm. rotukysymysten suuntaan. 
Koko tuomari Dee -sarja perustuu tarkkoihin tutkimuksiin muinaiskiinalaisen yhteiskunnan rakenteesta kulttuurisia ja teknisiä yksityiskohtia myöten - yksin teosten kokoonpano on vanhojen kiinalaisten salapoliisi tarinoiden mukainen monine päällekkäisine kertomuksineen. Jännitystä ja yllätyksiäkin on saatu mukaan niin paljon, että sarjaa voi pitää melkeinpä Sapon parhaana."

188. Aird, Catherine: Henrietta kuka lienetkin

Catherine Aird
Henrietta kuka lienetkin 

WSOY 1976 - Sapo 188
Henrietta who? 1968

"Rouva Grace Jenkins oli hyvin hiljainen ja hieno nainen. Oli, sillä eräänä kosteana maaliskuisena aamuna postinkantaja löysi hänet kuolleena tienmutkasta kylän liepeiltä. Alkuun näyttää siltä, että kysymyksessä on liikenneonnettomuus. Mutta sitten joku murtautuu lipastoon vainajan asunnossa. Ja ruumiinavauksessa käy selville, ettei rouva Jenkins ollut rouva lainkaan ja ettei hän ollut koskaan synnyttänyt lasta. Kuitenkin hänellä oli tytär, Henrietta. "Taivaan vallat - kuka minä olen", kysyy Henrietta tuskastuneena, ja komisario Sloan päättää tutkia asiaa. Mutta häikäilemätön murhaaja iskee vielä kerran, ennen kuin Sloan saa asetetuksi ansan, niin ovelan, että siitä on mahdoton selvitä. Catherine Aird, jota on uumoiltu Agatha Christien manttelinperijäksi, sai runsaasti kiitospisteitä ensimmäisestä suomennetusta dekkaristaan Vanhurskas vainaa."

Kirjailijan oikea nimi on Kinn Hamilton McIntosh. Tässä on tyylikäs perinteinen poliisiromaani. Tapahtumat etenevät johdonmukaisesti ilman mitään takautumia tai sivuhyppyjä. Poliisin työskentely tuntuu uskottavalta ja kaikki tapahtuu hyvin realistisen tuntuisesti. Ongelma Henriettan henkilöllisyydestä on mielenkiintoinen ja lukija odottaa malttamattomana asian selvittämistä. Hieno kirja.


Teosarvio Arvostelevassa kirjaluettelossa 4/1976: Airdin varhemmin suomennettua dekkaria 'Vanhurskas vainaa' en tunne, mutta tämän kirjan perusteella tekijä on tuota Agatha Christien henkisten perillisten yhteistä perhekuntaa, joka ei millään ilveellä ota yltääkseen esikuvansa verroille englantilaisten kyläyhteisöjen ja sukulinnojen arvoituksellisten tapahtumien ratkojana. Liikenneonnettomuuden uhrina maantieltä löydetty nainen ei ruumiinavauksen perusteella olekaan tyttärensä Henriettan äiti, ja siitäkös alkaa vitkaan junnaava selvitystyö Henriettan henkilöllisyyden selvittämiseksi. lopulta uupunut lukija tietenkin vaivojensa palkaksi tietää, kuka kukin on, mutta turtumus on vienyt tiedolta terän."

189. Nielsen, Torben: Yhdeksäntoista punaista ruusua

Torben Nielsen
Yhdeksäntoista punaista ruusua
 

WSOY 1976 - Sapo 189
Nitten røde roser 1973

Nuori tyttö joutuu rattijuopon yliajamaksi. Autossa on neljä henkeä. Tytön poikakaveri on sairas surusta ja vihasta ja joutuu sairaalaan. Sieltä päästyään hän aikoo kostaa yliajajille.

Teosarvio Arvostelevassa kirjaluettelossa 3 / 1976: "Niin entinen poliisi kuin onkin, tanskalainen Nielsen ei saa ensimmäiseen suomennettuun jännäriinsä syntymään sitä väistämättömhyyden tuntua, jota tällainmem yksityisen kostajan toimintaa ja poliisitutkimusksia rinnan kehittelevä romaani tehotakseen vaatisi. Sattumalla on liikaa painoa, ja kun asetelma sinänsäkin tuntuu tutulta (Morsian pukeutui mustaan), ei Pohjoismaissa mainetta saavuttanut Nielsen tietystä teknisestä taidostaan huolimatta innosta."

190. Hubert, Tord: Ansa

Tord Hubert
Ansa 

WSOY 1976 - Sapo 190
Fällan 1974


"Robert Martin on liikemies. Mutta ei mikä tahansa liikemies. Hän käy kauppaa vain mahdottomilla tavaroilla. Esimerkiksi ihmishengillä. Ansa viritetään Istanbulissa, missä Robert Martin saa vaarallisen tehtävän tyylikkäältä tohtori Goresilta. Mieheltä, jonka hienopiirteinen käsi ei sovellu pistämään veistä ihmiseen mutta on kuin luotu allekirjoittamaan satoja kuolemantuomioita.
Ansa on Tukholmassa, missä nuori lehtinainen Anna Berger saa näköpiiriinsä amerikkalaisen senaattorin ja tärkeän neuvostojohtajan. Ja ansa on Lapissa, luksusluokan tunturihotellissa, missä joukko ihmisiä viettää painajaismaisia päiviä tietäen, että jokainen hetki saattaa olla heidän viimeisensä. Ansa on viime aikojen parhaita ruotsalaisia jännitysromaaneja. Tord Hubert pitää lukijan kylmän taidokkaasti vallassaan yllättävään loppuun saakka."

Kirjailijan oikea nimi on Tord Hubert Lindström. Tarina on kyllä jännittävä. Juoni on saman kaltainen kuin Alistair MacLeanin romaaneissa. Melko mielikuvituksellisia suurvaltakuvioita tällaisissa kertomuksissa kehitellään. Anna, eräs päähenkilöistä, tuumii näin: "...imartelu ei ollut muuta kuin tytön ulkonäön kuvailemista niin yliarvioivasti, että se vastasi tytön käsitystä itsestään."


Teosarvio Arvostelevassa kirjaluettelossa 4/1976: "Agenttiviihteellä on eriskummainen vimma marssittaa keskushenkilöitä maasta ja jopa maanosasta toiseen, ja pohjoismaiset tekijät (omamme mukaan lukien) eivät tässä halua jäädä pekkoja pahemmiksi. Niinpä kotimaassaan Ruotsissa kehuja saanut Hubertkin asettelee lähtöansat Istanbulissa, käynnistää toiminnan Tukholmassa ja laukaisee sen Lapin tunturihotellissa, jossa sitten tehdäänkin ruumiita rutkanpuoleisesti ja turhia tunteilematta, sillä kansainvälinen poliittinen valtapeli ei uhreja kysele. Kansainvälinen on myös se ihmisjoukko, jonka kesken taistelua voitosta ja vallasta, elämästä ja kuolemasta käydään niin arvoituksellisin säännöin, ettei aina oikein tiedä, kehen enää luottaisi. Jännitys tiivistyy tunturihotelliin päästyä ja pitää loppuun saakka, mikä tämmöisen agenttiviihteeseen tympäytyneenkin on myönnettävä. Perin mieleen jäävä se ei silti lajissaan liene."

191. Christie, Agatha: Syyttömyyden taakka

Agatha Christie
Syyttömyyden taakka
WSOY 1976 – Sapo 191
Ordeal by Innocence 1958

"Nuori Jack Argyle on saanut elinkautisen vankeustuomion. Oikeudenkäynnissä on osoitettu, että hän on surmannut äitinsä hiilihangolla. Puolen vuoden vankilassaolon jälkeen Jack kuolee keuhkokuumeeseen. Argylen perhettä painanut raskas taakka on poissa - kunnes kuvaan ilmaantuu tuntematon tohtori Calgary. Calgary todistaa, että Jack on ollut syytön. Pojan maine on puhdistettu, mutta asia on samalla saanut vakavan käänteen. Ellei syyllinen ole ollut Jack, se on joku toinen. Kuka?"

Tohtori Calgary palaa matkalta ja ilmoittautuu avaintodistajaksi jutussa, jossa murhasta tuomittu on kuollut vankilassa. Murhattu on rikas nainen, jolla oli monta ottolasta, nyt jo aikuisia. Calgary selvittää tapauksen ja puhdistaa syyttömästi tuomitun maineen. Tämä on jotenkin synkän ja epämukavan tuntuinen tarina.

Teosarvio Arvostelevassa kirjaluettelossa 4 / 1976: "Tämänkertaisessa Christiessä ei esiinny sen enempää Poirotia kuin muitakaan vakiohenkilöitä. Oikeastaan kehittely tuo mieleen pikemminkin kirjoittajan Mary Westmacottin nimellä harrastaman psykologisoinnin kuin varsinaisen dekkarin. Tapahtumat pysyvät yhden perheen keskuudessa, ja vaikka selvitettävä ongelma on ajan kannalta parin vuoden takainen, jää päällimmäiseksi vaikutelmaksi Agathalle epätavallinen keskittyneisyys. Tiivis ja totinen kirja."

192. Dürrenmatt, Friedrich: Epäily

Friedrich Dürrenmatt
Epäily 

WSOY 1976 - Sapo 192
Der Verdacht 1952

"Nerokkaan sveitsiläisen kirjailijan erikoislaatuinen rikosromaani. Melkein sietämättömän jännityksen vallassa lukija seuraa komisario Bärlachin toimintaa ja paljastuksia sadistisen joukkomurhaajan klinikassa."

Tarkastaja Bärlach epäilee tunnetun tohtori Emmenbergerin olevan todellisuudessa sotarikollinen, tohtori Nehle. Tämä tunnettiin sadistisista leikkauksista ilman puudutusta keskitysleireillä. Bärlachista tulee Emmenbergerin potilas ja vanki. Hänet pelastaa Nehlen entinen potilas, juutalainen Gulliver. Hän selvisi hengissä kauhistuttavasta leikkauksesta. Nyt pyövelin ja uhrin osat vaihtuvat.

Kirja on ilmestynyt vuonna 1959 Korppi-sarjassa numerolla 7.

193. Westlake, Donald: Ihmisryöstön käsikirja

Donald Westlake
Ihmisryöstön käsikirja 

WSOY 1976 - Sapo 193
Jimmy The Kid 1974

"Dortmunderin rikollisremmin leipä ei totisesti ole leveä, mitä nyt tuhruista pikkukeikkaa hengen pitimiksi. Vaan annas olla kun ikuinen haaveilija Kelp saa käsiinsä dekkarin, jossa mitä tyylikkäin lapsenryöstö on suunniteltu ja toteutettu viimeistä piirtoa myöten. Yksinkertaista. Löydetään lapsi, ryöstetään se, ja toimitaan täsmälleen kuten kirjassa. Mutta kun valittu pikkukundi osoittautuukin ihmelapseksi, terävämmäksi kuin psykiatrinsa, rosvoista puhumattakaan, on tosipaikka taas kerran himpun verran kirjan oppeja konstikkaampi. Lukijalla on hauskaa, onhan vauhdin takana Westlake. Eikä kidnapatullakaan kovin tylsää ole.”

Dortmunder koplineen tekee taas mielestään nerokkaan keikan. Ja kuten tavallista, kaikki ei mene ihan putkeen vaikka Kelpillä on tällä kertaa ihan kirjalliset ohjeet...


Teosarvio Arvostelevassa kirjaluettelossa 7-8/1976: "Veijariromaanin muotoinen dekkari saman tekijän 'Kuuma kivi' ja 'Ottakaa pankki kiinni!' tarinoitten tapaan ja niiden henkilöitä käytellen. Tässä kirjassaan tekijä pitäytyy lapsenryöstön teemaan ja kääntää sen päälaelleen: ryöstettävä osoittautuu yliteräväksi ihmelapseksi, joka helposti jallittaa vähäisemmällä järjellä varustetut ryöstäjänsä näitten omistamasta "ihmisryöstön käsikirjasta' huolimatta. Terävää parodiaa, älykästä huumoria, westlakemaista jännitystä ja tilannekomiikkaa rintarinnan."

194. Russell, Martin: Kiristäjä

Martin Russell
Kiristäjä 

WSOY 1976 - Sapo 194
Double hit 1973

"Peruskoulun opettajat Nevil West ja Jackie Manning aivan ilmeisesti rakastavat toisiaan ja tahtoisivat naimisiin, mutta... niin. Nevil on auttamattomasti koulun komean jumppamaikan hyppysissä. Tämä kiristää Nevilin vähäiset tulot lähes viimeistä pannyä myöten vaietakseen ikivanhasta todistusaineistosta joka hänellä on hallussaan - tai ei ole, kukapa tietää. Tilanne tulehtuu, tulehtuu ja puhkeaa. Oudosti, pelottavasti, monimielisen dekkarin tyyliin. Eikä kukaan ole enää varma kuka on tehnyt ja mitä. Martin Russell on muutamassa vuodessa luonut itselleen vankan maineen kantavan psykologisen jännärin tekijänä. Sapo-sarjassa ovat aiemmin ilmestyneet hänen kiitetyt trillerinsä Sakkokorkona kuolema ja Perille mutta ei takaisin."

Piinallinen juttu ja hölmösti käyttäytyvä jäpikäs jolla on ymmärtäväinen tyttöystävä. Niljakkaita tyyppejä nuo kiristäjät.


Teosarvio Arvostelevassa kirjaluettelossa 7-8/1976: "Lieneekö kesänturruttamissa lukijankyvyissäni vika, kun en oikein onnistu saamaan makua tähän englantilaiseen peruskoulumiljööseen sijoitettuun dekkariin, vaikka sen taidoissa ei tunnu suoranaista puutetta olevankaan. Opettajakuntaan kuuluva nuori pari haluaisi naimisiin, mutta kantona kaskessa on ylellistä elämää viettävä poikamiesopettaja, joka häikäilemättä kiristää ylkämiehen kaikki tulot vetoamalla vanhaan todistusaineistoon, jonka paljastamalla hän saattaisi tuhota nuoren parin tulevaisuuden. Nuoret yrittävät kaikkensa saadakseen kiristäjän vaiennettua, mutta niin tragikoomiset kuin traagisetkin yritykset kariutuvat. Lopulta kiristäjä saatetaan hengiltä, ja sulhasmies joutuu syytteeseen, kunnes tilanne laukeaa uudella tavalla. Nokkelaakin naljaa eikä selviöitä selitellä, mutta vaisu jälkituntu silti."

195. Sheldon, Sidney: Kuin rotta loukossaan

Sidney Sheldon
Kuin rotta loukossaan
 

WSOY 1976 - Sapo 195
The naked face 1970

"Nuoren, menestyvän psykiatrin Judd Stevensin painajainen alkaa sinä päivänä, kun hänen potilaansa murhataan keskellä New Yorkin katuvilinää. Eikä siinä kaikki: samana iltana surmataan Stevensin kaunis, tummaihoinen vastaanottosihteeri. Tavoitteleeko murhaaja tohtoria itseään? Judd on varma siitä ja pyytää suojelusta poliisilta. Mutta ylietsivä McGreavylla, joka hoitaa juttua, sattuu olemaan yhtä ja toista hampaankolossa komeaa ja suosittua psykiatria vastaan... Ajojahti kiihtyy, ja Judd tuntee olevansa yhä pahemmin ahdistettu, kuin rotta loukossaan. Ainoa henkilö johon hän voi luottaa on viehättävä potilas Anne Blake. Juddin on pantava peliin koko ihmistuntemuksensa ja ammattitaitonsa pelastaakseen henkensä. Hänen on napattava murhaaja ennen kuin tämä nappaa hänet."

Rotanloukku on mukaansatempaava ja jännittävä kirja. Lukija yllättyy päähenkilön tavoin kun asioiden oikea laita paljastuu. Hyvä kirja.


Teosarvio Arvostelevassa kirjaluettelossa 11/1976: "Minulla on sellainen outo olo, että olen ennenkin samaan hengenvetoon kiittänyt ja soimannut Sapo-sarjaa: kiittänyt sitä uuden etsimisen innosta ja lievästi soimannut mestareiden jatkuvan seuraamisen laiminlyömisestä. Sidney Sheldon ei ole huono tulokas, mutta kiehtovan alkuasetelman jälkeen hän aika pian luiskahtaa sovinnaiselle raiteelle. Minä sitä paitsi arvasin hyvin varhaisessa vaiheessa loppuratkaisun ytimen (vaikken kaikkia yksityiskohtia), enkä ikävä kyllä pääse laskemaan moista oman nokkeluuteni tiliin."

196. Hammett, Dashiell: Veristä satoa

Dashiell Hammett
Veristä satoa 

WSOY 1976 - Sapo 196
Red Harvest 1929

"Ilmestyi alunperin The Black Mask -lehdessä neljänä osana: The Cleansing of Poisonville (November 1927), Crime Wanted - Male of Female (December 1928) , Dynamite (January 1928) ja The 19th Murder (February 1928)."

"Vanha herra Elihu Willsson, kaivosyhtiön omistaja, oli Personvillen mahtavin mies ja oli myös aikonut pysyä vallassa. Mutta kun hänen poikansa murhattiin, langat alkoivat riistäytyä Elihu Willssonin käsistä, ja sanfranciscolaisen etsivätoimiston yksityisetsivä huomasi joutuneensa keskelle laittomuuksien ja väkivallan näyttämöä. Willsson oli maksanut poikansa murhan selvittämisestä ja luvannut etumaksua myös gangsterien terrorisoiman kaupungin suursiivouksesta. Mutta lopulta oli jäljellä vain yksi mahdollisuus: hirvittävä murhakaruselli hirvittävä murhakarusellia vastaan. "Veristä satoa" on Dashiell Hammettin, kovaksikeitetyn amerikkalaisen dekkarin luojan, ensimmäinen romaani, kylmäntoteavaa proosaa keskeltä armotonta amerikkalaista kieltolakia."


Teosarvio Arvostelevassa kirjaluettelossa 2/1977: "Dashiell Hammettin niukka romaanituotanto on suomennettu nopeasti mutta sikinsokin. Kun nyt on lopuksi päästy esikoisromaaniin Veristä satoa (alkuteos 1929), on saatu olennainen lisä hänen kirjailijankuvaansa: kysymyksessä on hänen karmein teoksensa, ruumiiden täyttämä näky kieltolain ajan Yhdysvaltojen kunnallispoliittisesta korruptiosta ja siihen sekoittuvasta gangsterismista, kaikkien sodasta kaikkia vastaan. Kyynisen ja lakonisen ilmaisun mestarina Hammett on valmis jo tässä ensimmäisessä romaanissaan, joka selviää liki puolen vuosisadan iästään harvinaisen tuoreena."

197. Dürrenmatt, Friedrich: Tuomari ja hänen pyövelinsä

Friedrich Dürrenmatt
Tuomari ja hänen pyövelinsä 

WSOY 1976 - Sapo 197
Der richter und sein henker 1954

”Rikoksen ensimmäinen todistaja oli kyläpoliisi. Aluksi hän ajattelee, että rattiin nojaava mies on humalassa. Mutta mies on kuollut, murhattu. Papereista käy selville, että hän on poliisiupseeri Bernistä. Kukaan ei tiedä missä tehtävissä hän on liikkunut näillä syrjäisillä vuoristoseuduilla. Murhatutkimuksia johtaa poliisikomissaari Bärlach, joka ottaa apulaisekseen erään nuoren komissaarin. Toisesta tulee tuomari, toisesta pyöveli. Kumpikaan ei valitse osaansa vapaaehtoisesti. Kuuluisan sveitsiläisen hienon jännitysromaanin loppuratkaisu on yllättävä. Ja sitä seuraa vielä toinen lopullinen päätös.”

Vähän outo tapa kuvata murhatutkimuksia. Lukijalle ei kerrota mitä tutkimuksia tehdään. Heput vain luimistelevat ja kyyläävät. Kuitenkin lopussa heillä yllättäen onkin kaikenlaista tietoa. Teos ilmestyi aiemmin Korppi-sarjassa  numerolla 21 vuonna 1966.


Teosarvio Arvostelevassa kirjaluettelossa 7/1966: "Näytelmäkirjailijana tunnetun sveitsiläisen Dürrenmattin pääasiallinen proosatuotanto käsittää kolme rikosaiheista romaania, joista nyt myös varhaisin, "Tuomari ja hänen pyövelinsä" on suomeksi saatavissa. Siinä kuolemansairas komissaari Bärlach ajaa takaa aikaisemmin kohtaamaansa etevää rikollista, joka silloin on välttänyt rangaistuksensa. Verkkaisesta alusta juonen teho tiivistyy, ja loppu ratkaisu saa Graham Greenen jännitysromaanien tavoin moraalisen ongelmanasettelun juonteen, joten tavanomaisesta rikosromaanista tässä ei ole kysymys."

198. Christie, Agatha: Poirotin lyhyet jutut

Agatha Christie
Poirotin lyhyet jutut

WSOY 1976 - Sapo 198
Poirot's early cases 1974

”Salapoliisikirjallisuuden kulta-aikana, 20- ja 30-luvuilla kirjoitettuja lyhyitä juttuja Hercule Poirotin voitoista ja ainakin yhdestä tappiosta. Tässä kirjassa Poirot tapaa ensi kerran operettimaisen venäläisen kreivittären Vera Rossakovin – ainoan rikollisen jota hän on varauksettomasti ihaillut!”

Sisältää 16 novellia: Voitontanssiaisten tapaus, Kadonneen keittäjättären seikkailu, Cornwallin mysteeri, Kaksoisjohtolanka, Ristikuningas, Lemesurierien perintö, Kadonnut kaivos, Plymouthin pikajuna, Suklaarasia, Sukellusveneen piirustukset, Kaksoissynti, Market Basingin arvoitus, Amiaispesä, Hunnutettu nainen, Ongelma merellä, Kukkatarha. Jotkut tarinoista jäävät Agathan normaalin hyvän tason alapuolelle.

Teosarvio Arvostelevassa kirjaluettelossa 1/1977: "Murharouva ei suhtaudu mitenkään hellästi sankariinsa, onhan Hercule Poirot ranskaa puhuva belgialainen, englantilaisten mielestä outo ja naurettavaksi hänet on kuvattukin. Ensimmäisessä jutussa esiintyy Hastings, joka oli ilmeisesti aiottu Watsoniksi. Pari novellia Ristikuningas ja Kukkatarha, eroavat joukosta, muuten novellit ovat melkein pelkkiä juonen kuvauksia. Kokemattomat kääntäjät eivät ole ainakaan parantaneet tekstiä."

199. Aird, Catherine: Hauta odottaa

Catherine Aird
Hauta odottaa 

WSOY 1977 - Sapo 199
His burial too 1973

"Fenella Tindall havahtuu eräänä aamuna merkilliseen tosiseikkaan. Hänen isänsä, vakaa ja kunnollinen leskimies, on kadonnut. Hetkeä myöhemmin juttu saa vakavan käänteen: Richard Mallory Tindall löydetään raa'asti murhattuna kyläkirkon kellotapulista. Mitä tekemistä hänellä oli ollut kirkossa keskellä yötä? Kuka ajoi hänen autonsa kotiin ja pysäköi sen siististi Tindallien omaan autotalliin? Fenella joutuu kaiken sotkun keskellä arvioimaan uudelleen monta seikkaa. Hänellä on ollut vain ylimalkainen käsitys isänsä liiketoimista, salaperäisiä tutkimuksia suorittavasta Struthers ja Tindallin yhtymästä. Nyt hänen silmänsä avautuvat, mutta kuolema vierailee sitä ennen vielä toisenkin kerran. Komisario C.D.Sloan, päättelytaidon uusi brittimestari ja mukava mies muutenkin on jälleen remmissä ja Catherine Aird näyttää kolmannen kerran leijonankyntensä dekkaristina, jolle povataan varmaa sijaa varsinaisten tekijöiden joukossa."

Lupaavasti alkanut tarina väsähtää jo kirjan alkupuolella. Poliisimiehet saivartelevat, eikä tutkimuksia oikeastaan suoriteta ollenkaan.

Teosarvio Arvostelevassa kirjaluettelossa 3/1977: "Airdista on ennustettu Agatha Christien manttelinperijää, mutta vielä toistaiseksi jokin hänen kerrontatavassaan aiheuttaa kitkaa sinänsä varteenotettavista taidoista huolimatta. Christien tavoin Airdkin kuvaa kernaasti englantilaisen kyläyhteisön rauhaa rikkovaa rikosta, jonka selvittämismahdollisuudet vaikuttavat olemattomilta. Tällä kertaa lukitusta kellotapulista löydetään maineeltaan moitteettoman ja arvossapidetyn leskimiehen ruumis. Airdin suosimat poliisin edustajat eivät ole ihmemiehiä vaan tunnollisia ja verkkaisesti eteneviä ammattinsa harjoittajia, mukavia ja huumorintajuisia miehiä ahertamassa mahdottomalta näyttävien tehtävien äärellä. Rattoisat ja karmeat piirteet lyövät kättä, mutta jossakin siinä välillä toiminta juuttuu mielestäni kerronnalliseksi näpertelyksi, kunnes se uudelleen käynnistyy. Siitä jahkaamisesta kun vielä Aird vapautuisi."

16.8.2018

200. Gardner, Erle Stanley: Perry Mason ja piikkilanka-aita

Erle Stanley Gardner
Perry Mason ja piikkilanka-aita
WSOY 1977 - Sapo 200
The Case of the Fenced-in Woman 1972

"Kun Morley Eden palaa viikonloppumatkaltaan, hän havaitsee jotakin merkillistä. Hänen unelmatalonsa on jaettu kahtia. Sen läpi, tonttia myöten, on vedetty viisilankainen piikkilanka-aita. Aidan takana keittiössä puuhailee vieras nainen tyynesti ja luontevasti kuin ainakin kotonaan. Vieras, upea nainen, todellinen ilmestys. Shokki seuraa shokkia, yllätys yllätystä. Joku varjostaa väärää naista, joku kumauttaa väärää miestä, jonkun maine mustataan ja joku saa surmansa. Sillä muuan entinen valokuvamalli oli päättänyt maksaa kalavelkansa aviomiehelleen, joka oli liukaskielinen ja petollinen lurjus. Kahdessadas Sapo, ja juhlan kunniaksi todellinen löytö! Erle Stanley Gardnerin jälkeenjääneestä arkistosta poimittu täysimittainen Perry Mason -romaani. Dekkarinlukijan toiveuni!"

”Shokeeraava tarina kauniin valokuvamallin pirullisesti laaditusta kostosta jäi viimeiseksi Erle Stanley Gardnerin (1889-1969) yli kahdeksastakymmenestä kuuluisasta Perry Mason –tarinasta. Vuoteen 1969 mennessä tämän maineikkaan kalifornialaisen lakimieskirjailijan teoksia oli Yhdysvalloissa painettu 135 miljoonaa kappaletta.”

Merkillisesti piikkilangalla ositetusta talosta löytyy ruumis ja langan kummallakin puolella asuvia syytetään murhasta. Mason käy tutkimuksiensa aikana Las Vegasissa ja siellä hänet lavastetaan rikostoveriksi. Las Vegas vaikuttaa kovin vastenmieliseltä miljööltä kasinoineen ja peliemäntineen. Mason hoitaa puolustuksen oikeudenkäynnissä, vaikkeivät murhasta syytetyt suostu hänellekään kertomaan asioiden oikeaa laitaa. Niinpä hän ei voi osoittaa näiden syyttömyyttä, mutta hän pystyy kylvämään valamiehiin epäilyksen, että joku muukin on voinut murhan tehdä.

Teosarvio Arvostelevassa kirjaluettelossa 3/1977: ”Ehdin jo ihmetellä, miksi Erle Stanley Gardnerin Perry Mason -kirjojen käännättäminen kokonaan tyrehtyi vuosikausiksi. Nyt on asialla jo viides kustantaja, tällä kertaa WSOY, joka on Sapo-sarjansa 200. niteeksi valinnut yhden Gardnerin jälkeenjääneistä, viimeistelemättömistä teoksista. Kun pää näin on taas saatu auki, sopii toivoa valikoijan vilkuilevan myös vanhempia, yhä kääntämättömiä perrymasoneita. Eipä silti että viimeistelemättömyys tämän kertaistakaan löytöä haittaisi - päin vastoin, Perry Mason ja piikkilanka-aita on vähintään hyvää keskitasoa, tuttuun tapaan houkuttelevasti lavastettu ja monipolviseen oikeudenkäyntiin päättyvä.”

201. Fleming, Joan: Vaarallista elämää

Joan Fleming
Vaarallista elämää 

WSOY 1976 - Sapo 201
How To Live Dangerously 1974

"Laivaston tiedustelupalvelusta eläkkeellä oleva Martin Pendle Hill oli todella yksinäinen vanha herra. Ei riittänyt että hänellä oli takanaan oikea katastrofi avioliitoksi; nyt hänen vanha amiraaliystävänsä ja koiransa olivat kuolleet lähes yhtä aikaa silkkaa vanhuuttaan. kaiken huipuksi hänen reitensä murtui hänen ylittäessään varomattomasti ajotietä. Mutta loppuivatko onnettomuudet tähän! Tapahtui murha, uhrina Pendle Hillin vanha ankara vuoraemäntä, jolla oli kalliita harrastuksia. »Alkakaa elää vaarallisesti täytettyänne kuusikymmentäviisi», Pendle Hill muisti tunnetun Oxfordin professorin neuvon. Sen hän tekisikin, selvittäisi neiti Smiten murhan."

Eläkeläismies alkaa elää vaarallisesti ja nilkuttaa ympäriinsä selvitellessään vuokraemännän murhaa ja itämaisten pystien varkautta. Tarina ei jotenkin toimi.


Teosarvio Arvostelevassa kirjaluettelossa 5/1977: "Yksinäinen ja melkoisen originelli vanha herra ryhtyy kokeilemaan uudenlaisia elämäntapoja vuokraamalla vastoin yhtä iäkkään vuokraemäntänsä tahtoa kolkan asunnostaan nuorelle parille ennalta aavistamatta, että tällä teollaan tulisi aiheuttaneeksi vuokraemäntänsä murhan. Vanha herra ryhtyy selvittämään murhaa, koska katsoo olevansa sen velkaa kuolleelle. Ikämiehen elämänmuutokseen ja myöhemmin murhan selvittelyyn lomittuu absurdia huumoria, ja lystikästä jahkailua, joka aluksi huvittaa, mutta ajan oloon jo pitkästyttääkin, koska toiminta etenee peräti verkkaan ja moninaisin poikkeamin."

202. Boileau & Narcejac: Kahdet kasvot

Boileau & Narcejac
Kahdet kasvot 

WSOY 1977 - Sapo 202
Les Victimes 1964

”Tunsin Manoun hyvin. Tunsin hänen menneisyytensä, hänen jokapäiväisen elämänsä, hänen miehensä. Manou oli minun rakastajattareni. Hän oli minulle ainoa nainen maailmassa. Kohtalon oikusta jouduin lähtemään hänen miehensä tulkiksi Afganistaniin. Manoun oli määrä tulla perässä. Jännitin tilannetta. Mutta kun Renen vaimo sitten saapui, hän ei ollutkaan Manou. Missä oli Manou? Ellei hän ollut Renén vaimo niin kuka hän oli? Miksei hän antanut pienintäkään elonmerkkiä itsestään? Päässäni takoi vain yksi ainoa ajatus: Manou, Manou! Kun ryhdyin selvittämään asiaa, kaikki vain mutkistui. Kuka heistä oli valehtelija? Sitten René löydettiin kuolleena ja tajusin ettei kyseessä ollut lapsellinen sokkoleikki.”

Ranskalainen monisanaisuus häiritsi jonkin verran päähenkilön kuvatessa tunteitaan ja ajatuksiaan. Muuten virkistävän erilainen tarina. 


Teosarvio Arvostelevassa kirjaluettelossa 4/1977: "Boileau (s. 1906) ja Narcejac (s. 1908) ovat yhdessä kirjoittaneet joukon mainetta saaneita jännitysromaaneja sekä tutkielman rikoskirjallisuudesta, mutta meillä on ainoaksi käännökseksi jäänyt Pimeän kasvot (suom. 1963) siitäkin - huolimatta, että sellaiset kuuluisat elokuvat kuin Clouzotin Pirulliset ja Hitchcockin Vertigo perustuvat heidän teoksiinsa. Toinen suomennos lähtee liikkeelle kovin verkkaisesti ja on yllättävän mahtipontisesti kirjoitettu, mutta itse rakennelmassa on kyllä mutkikkaan naamiopelin viehätystä sen verran että tuttavuutta olisi kyllä valmis jatkamaankin."

203. van Gulik, Robert: Kaulanauha ja kalebassi

Robert van Gulik
Kaulanauha ja kalebassi
 

WSOY 1977 - Sapo 203
Necklace and Calabash 1967

“Poo-yangin piirituomari Dee joutuu eräällä virkamatkallaan kulkemaan Jokikaupungin kautta. Mutta seikkailu alkaa jo ennen kuin hän on ehtinyt perille. Dee eksyy ja kohtaa yllättäen kaksoisolentonsa, vaeltavan munkin. Tämä ratsastaa aasilla ja aasin satulasta roikkuu suuri ruskea kurpitsapullo, kalebassi. Munkki neuvoo tuomarille tien kaupunkiin. Kalatorin laitaan on kerääntynyt joukko ihmisiä. Heidän keskellään retkottaa kuollut mies. Pahat aavistukset käväisevät Deen mielessä. Ja sitten hän saa viestin Jokipalatsista. Kolmannen prinsessan, hänen majesteettinsa lempityttären, kaulanauha on varastettu. Lohikäärmevaltaistuimen tahrattomuus on vaarassa!”

Kirjan henkilöitä: Kolmas prinsessa, ylikamarirouva Hortensia, Jokipalatsin pääeunukki Lei Mang, Kuningaskalastajan majatalon isäntä Wei Cheng, hänen veljentyttärensä Kanerva, rikas silkkikauppias Lang Liu ja taolainen munkki Mestari Kurpitsa. Jälkikirjoituksessaan van Gulik selittää tapahtumien taustaa: 

”Mestari Kurpitsa on tyypillinen ylevämielinen taolainen erakko, joita tapaa usein Kiinan kirjallisuudessa. Taolaisuus ja kungfutselaisuus ovat kaksi kiinalaista uskontoa ja filosofiaa hallinnutta ajattelutapaa; buddhalaisuus astui kuvaan myöhemmin, meidän aikakautemme alussa. Kungfutselaisuus on realistinen ja melko maallinen ajattelutapa, taolaisuus taas mystinen ja ei-osallistuva.

Kalebassi eli pallokurpitsa on ikivanhoista ajoista alkaen näytellyt tärkeää osaa kiinalaisessa filosofiassa ja taiteessa. Koska pallokurpitsa on kuivattuna hyvin kestävä, sitä käytetään lääkkeiden säilytyksessä ja siksi se on ollut perinteinen rohdoskauppiaiden liiketunnus. Taolaisten viisaitten sanottiin kuljettaneen kalebassin hedelmässä pitkän iän eliksiiriä ja sen takia kalebassista on tullut myös kuolemattomuuden symboli.

Helmitaulu, kiinalaiselta nimeltään suan-p’an, ’laskutarjotin’, on varsin tehokas taskulaskin. Sitä käytetään edelleen laajalti sekä Kiinassa että Japanissa. Helmitaulua käytetään yhteen- ja vähennyslaskuun, kertolaskuun ja jakamiseen. Kirjallisuudesta löytyvät maininnat todistavat että sitä käytettiin yleisesti Kiinassa viidennellätoista vuosisadalla, mutta on kyseenalaista, esiintyikö helmitaulu tässä muodossaan jo tuomari Deen aikana.” 


Teosarvio Arvostelevassa kirjaluettelossa 6/1977: "Robert van Gulik (1910-67) oli hollantilainen itämaisten kielten tutkija ja diplomaatti, joka vuonna 1949 käänsi englanniksi 1700- ja 1800-luvun vaihteesta peräisin olevan kiinalaisen salapoliisitarinan. Tuon yli tuhat vuotta varhaisempaan aikaan sijoitetun tarinan keskushahmo oli todellinen historian henkilö, ja myöhemmin van Gulik innostui jatkamaan tuon tuomari Deen vaiheiden kehittelyä aluksi todellisten kiinalaisten rikostapausten tai salapoliisijuttujen pohjalta, sitten aivan omin päin. Vankan taustansa vuoksi nämä tuomari Dee -kirjat jos mitkä ansaitsevatkin Sapo-sarjan sisällä luonnehdinnan "perinteinen salapoliisiromaani". Kaulanauha ja kalebassi on varsin lukukelpoinen tarina, jonka lenkit johtavat keisarin tyttären kaulanauhan varastamisesta hovijuonitteluihin ja rikosjoukkueiden kilpailuun saakka. Kiinalaisen kulttuurin tuntemustaan van Gulik käyttää taustan ja ympäristön hahmottamiseen varsin taidokkaasti."

204. Bentley, E. C: Philip Trentin viimeinen juttu

E.C. Bentley
Philip Trentin viimeinen juttu 

WSOY 1977 - Sapo 204
Trent’s Last Case 1912

”Aikoinaan Wall Street vapisi kuullessaan finanssijätti Sigsbee Mandersonin nimen. Kun hänet ammutaan omalle kotipihalleen, se ei murra kenenkään sydäntä. Sen sijaan lehtipiireissä syntyy hyörinää. Philip Trent, nuori taidemaalari-salapoliisi, joka on ennenkin päihittänyt Scotland-Yardin, saa elämänsä haasteen. Mutta tapaus Manderson on vähällä ylittää hänenkin kekseliäisyytensä. Sillä onko kukaan kuullut, että murhattu valitsee oman murhaajansa? Dekkarin klassikoihin kuuluva Edmund Clerihew Bentley (1875-1956) oli menestyvä journalisti. Vuonna 1910 hän päätti kirjoittaa uudenlaisen salapoliisiromaanin, joka olisi henkevä ja hauska, jonka sankari olisi mukava nuori mies vastakohtana Holmesin ”tosikkomaisuudelle”. Trent’s Last Case ilmestyi vuonna 1913 ja siitä tuli aikansa luetuimpia salapoliisiromaaneja.”

Aikamoista jaarittelua! Poliisin tutkimuksia ei seurata lainkaan. Sen sijaan jaaritellaan. Lehtimies huomaa kengät ja sormenjäljet ja rakentaa niiden perusteella teoriansa. Sitä hän ei kuitenkaan julkaise, koska rakastuu vainajan leskeen. Sitten jaaritellaan. Leski ja heppu kyräilevät toisiaan aikansa, kunnes menevät kihloihin. Taas jaaritellaan ja aivan viimeisillä sivuilla paljastetaan, mitä todella tapahtui. Ei hyvä. Edgar Wallace kirjoitti tuohon aikaan paljon mielenkiintoisemmin.


Teosarvio Arvostelevassa kirjaluettelossa 7-8/1977: "Dekkarin klassikoihin kuuluva Bentley (1875-1956) omisti tämän ilmestymisaikaansa (1912) nähden sangen lukemiskelpoisena säilyneen salapoliisiromaaninsa ystävälleen G. K. Chestertonille, jonka samoin klassisia Isä Brown-kirjoja ei vuosikymmeniin ole ollut meillä saatavilla. Miksikähän? Vihatun rahamiehen salaperäistä kuolemaa selvittelevä Philip Trent ei onneksi ole samalla tavoin erehtymätön kuin Poirot tai Sherlock Holmes, joten juonen yllätykset kirjassa jatkuvat vielä senkin jälkeen, kun Trent jo on viimeisen sanansa sanonut. Hitaanlaisesta alusta päästyä juonen kekseliäät ratkaisuehdotukset ja yllätyskiepit pitävät ihan mukavasti lukijan kesäteräkiinnostuksenkin vireillä."

205. Juntunen, Raimo: Lepänkävyt

Raimo Juntunen
Lepänkävyt 

WSOY 1977 - Sapo 205

"Pienen kaupungin kesäravintolan rannasta löytyy säkkiin sullottu kuristettu nainen. Hammaslääkäri Kaarlo Oikari tunnistaa hänet Tuulaksi, opiskeluaikojensa tyttöystäväksi jonka on kuullut sittemmin joutuneen huonoille teille. Tuulan olkapäästä löytyy erikoinen puremajälki, ja kuinka ollakaan, samaisen persoonallisen hammastarhan omistaja ilmestyy Oikarin vastaanotolle. Poliisimestari Gunni Lindström saa syyllisensä – mutta miksei kirja tähän lopukaan? Sinäpä et tunne Gunni Lindstörmiä. Iso rämäkkä mies, mutta takertuu joskus ihan kummallisiin pikkuseikkoihin. Kuten pieniin kultaisiin lepänkäpyihin kuolleen naisen korvissa."

Kirjailija on savonlinnalainen hammaslääkäri.

206. Dürrenmatt, Friedrich: Lupaus

Friedrich Dürrenmatt
Lupaus 

WSOY 1977 - Sapo 206
Das Versperchen 1958

Komisarion viimeinen tapaus ennen eläkkeelle siirtymistä. Pikkutyttö on surmattu ja komisario lupaa tytön vanhemmille että hän etsii murhaajan käsiinsä.

Teosarvio Arvostelevassa kirjaluettelossa 10 /1960: "Dürrenmatt haluaa osoittaa, kuinka mieletön ja vastuuton on normaalin rikosromaanin peruskaava, missä taitavan, loogisen päättelyn ja johdonmukaisen työskentelyn tuloksena rikollinen aina saadaan kiinni ja rangaistaan, sillä Dürrenmatt puolestaan tähdentää tapahtumien sattumanvaraisuutta, asioiden yhteismitattomuutta ja häiriötekijöitä, jotka särkevät ennalta oletetun loogisen järjellisyyden. (olipas pitkä lause! j.k.) Väitteensä hän esittää lapsenmurhien selvittelyyn liittyvän juonen välityksellä ja laajentaa sen koskemaan koko ihmiselämän sattumanomaista mielivaltaisuutta. Taidokasta, kiinnostavaa, mutta ei selvää ja kiistatonta."

207. MacKenzie, Donald: Kunnia kultamaljassa

Donald MacKenzie
Kunnia kultamaljassa 

WSOY 1977 - Sapo 207
Zaleski’s percentage 1974

"Kukapa ei pitäisi peukkua Zaleskille, köyhälle kunnialliselle englanninpuolalaiselle tämän käydessä ryöstämään tuhannen jalokiven kultamaljaa remppaisten raha-asioittensa paikkaamiseksi. Zaleskille kalleus oikeastaan kuuluu: hänen toimestaan se siepattiin viholliselta sodan aikana. Vaan tietysti Zaleski törmää keljuihin alamaailman tyyppeihin jotka himoitsevat lähimmäisensä ryöstösaalista. Ja tietysti Scotland Yard puuttuu peliin. Niin sitä saadaan huidella rosvo ja pollari –leikkiä Lontoon sumussa: ykkösenä Zaleski, kakkosena paatuneet ammattigangsterit, kolmosena Raven, Yardin beatlestukkainen etsivänhujoppi joka on hermonsa menettää. Tämän vallattoman Sapon notkeissa mutkissa ei jäykemmillä jännärikuvioilla totisesti ole sanan sijaa."


Päähenkilö on nuhjuinen, ravintolan omistava puolalaisheppu jota viereisen kirjakaupanomistaja, kanadalaisheppu rutsalaisine vaimoineen käy auttamaan. Mukavaa väriä tuo omalaatuinen etsivä, joka harkitsee luopumista poliisin hommista. Tarina on jo kestänyt kaksikin lukukertaa.

Teosarvio Arvostelevassa kirjaluettelossa 7-8/1977: "Englantilainen Donald MacKenzie on kotimaassaan jo vakiintunut thrillerintekijä, joka vasta nyt esitellään suomeksi. Oli aikakin, sillä Kunnia kultamaljassa on mieleen jäävä ja persoonallinen keikkajännäri, jossa erityistä huomiota kiinnittää kirjailijan kyky kuvata päähenkilöittensä, pateettisten puolalaisemigranttien, asemaa arvoiltaan muuttuneessa maailmassa yleensä ja vihamielisessä suurkaupungissa erityisesti. Takakannen tekijän käyttämä laatusana vallaton on väärää kuluttajanvalistusta tästä aivan muilla ansioilla tehoavasta romaanista."

208. Christie, Agatha: Särkyneen peilin arvoitus

Agatha Christie
Särkyneen peilin arvoitus

WSOY 1977 – Sapo 208
Murder in The Mews 1937

(Novellit vuosilta 1931, 1932, 1936)

”Nuori nainen löydetään kuolleena kaupungin syrjäkaduilta. Itsemurhako – vai murha? Englantilaiseen kartanoon kerääntyneen suuren seurueen isäntä ampuu itsensä kesken kaiken. Poliittinen varkaus, johon liittyy yhtä uskomaton kiristysjuttu. Kiihkeä ja vaarallinen rakkausdraama Rhodoksella. Neljä rikosnovellin helmeä yksissä kansissa. Jännittävien tarinoiden langat solmii Hercule Poirot.”

"Kirja sisältää neljä ennen suomentamatonta Hercule Poirot -kertomusta Christien vahvimmalta luomiskaudelta, vuodelta 1937. Ensimmmäisessä seikkaillaan kaupungin syrjäkaduilla tutkimassa nuoren leskirouvan murhaa - vai oliko se sittenkin itsemurha? Toinen mysteeri on tuota harvinaisempaa agentti-agathaa: uskomaton poliittinen varkaus, johon liittyy yhtä uskomaton kiristysjuttu.
Nimikertomus Särkyneen peilin arvoitus on kirjan laajin. Englantilaisessa kartanossa on koolla iso seurue, kun isäntä äkkiarvaamatta pamauttaa hengen itseltään. Poirot löytää särkyneen peilin ja näkee siihen katsoessaan  ihmeellisiä asioita. Viimeisenä on kiihkeä ja vaarallinen rakkaustarina Rhodoksella. Henkilöinä kaksi englantilaista avioparia: kevytkenkäinen tyttö ja tyranni, kunnon vaimo ja kunnon mies, joka kunnon miesten tapaan ihastuu kevytkenkäiseen."

Hyvä novellikokoelma sisältää seuraavat tarinat: Murha tallikujalla, Uskomaton varkaus, Särkyneen peilin arvoitus, Kolmiodraama Rhodoksella. Poirot ratkaisee jutut rupattelemalla asianomaisten kanssa ja käyttämällä sitten kuuluisia harmaita aivosolujaan. Kaikki ovat selkeitä ja mielenkiintoisia juttuja.


Teosarvio Arvostelevassa kirjaluettelossa 7-8/1977: "Christie on sijoittanut kunkin näistä 1930-luvulla kirjoitetusta Poirot-kertomuksestaan rajattuun yhteisöön, jonka piirissä tapahtuu tai on tapahtunut ns. mahdoton rikos, murhaksi lavastettu itsemurha ja sen vastakohtana itsemurhalta vaikuttava murha, asianomaisten silmien alla tapahtunut rikos jne. Nerokas Poirot ratkaisee mysteerit lähinnä vain käymällä näennäiskepeitä keskusteluja läsnä olleiden kanssa ja tekemällä havaintoja, joiden perusteella lukijallakin muka on mahdollisuus oman nokkeluutensa osoittamiseen. Tekotapa muistuttaa viite viitteeltä selkiintyvän sanaristikon tai palapeli kuvion ratkaisemista - älyllistä näpertelyä iltapuhteeksi."

209. Stout, Rex Liian monta naista

Rex Stout
Liian monta naista

WSOY 1977 – Sapo 209
Too Many Women 1947

"Muuan Naylor-Kerr -suuryhtiön toimihenkilöistä, kirjeenvaihdon tarkkailija Waldo Wilmot Moore on jäänyt auton alle ja saanut surmansa. Parivaljakko Nero Wolfe - Archie Goodwin ottaa tehtäväkseen selvittää, onko kysymyksessä onnettomuus - vai murha, kuten eräs yhtiön päälliköistä epäilee. Yhtiön leipiin pestautuneen Archien edessä on mahdollisuuksien valtameri, jonka paras puoli on kirjeenvaihto-osaston kolmesataa toinen toistaan hehkeämpää herranterttua. Mutta mitalilla on toinenkin puoli, vähemmän kaunis. Sillä joku on laatinut pirullisen suunnitelman monen muunkin kuin Mooren päänmenoksi. Ja se joku on vähällä onnistua.
Nero Wolfe –juttu Stoutin parhaalta luomiskaudelta, vuodelta 1947. Klassisen dekkarikirjallisuuden mittatilaustekstiä jossa kaikki sopii kohdalleen kuin tuoli tämän myyttiseksi muodostuneen salapoliisin rehevän takamuksen alle.”

Archie koettaa nuuskia tilannetta yliajetun miehen työpaikalla. Hän saa selville muutaman ihmissuhdekuvion, muttei mitään kouriintuntuvaa johtolankaa. Nero Wolfe on yhtä ymmällä kuin juttua aikoinaan tutkineet poliisitkin. Tarkastaja Cramer tulee Wolfen toimistoon kärttämään tietoja, jota Wolfella ei kuitenkaan ole. Cramer ei tätä usko ja silloin Wolfe hermostuu.
”- Archie. Heitä hänet ulos talostani. Vaikka väkivalloin, jos on tarpeen.
Ajatus ei viehättänyt minua. Cramer oli poliisitarkastaja ja todennäköisesti aseistettu, ja minulla oli parhaat vaatteeni yllä. Pysyttelin tuolissani.
- Hyvät herrat, olin luullut että teissä kummassakin olisi miestä kestämään mitä on tullakseen, mutta huomaan olleeni väärässä. Teidät on kummatkin lyöty, siinä kaikki, ja nyt te yritätte purkaa pahan sisunne toisiinne käyttäytymällä lapsellisesti.”

Nero Wolfe on nimensä mukaisesti nero selviytymään mahdottomilta näyttävistä tilanteista. Hän esittää hämmästyttävän ratkaisun keskustellessaan Archien kanssa:
”-Mitä me teemme kun meillä ei ole ainuttakaan johtolankaa? Tiedätkö sinä?
–En tiedä.
–Me teemme johtolangan. Ehkä meidän on tehtävä useampia, mutta me aloitamme tekemällä yhden. Kokeellisesti.”
Wolfen juoni onnistuu ja hän pääsee näin ratkaisemaan jutun.

Teosarvio Arvostelevassa kirjaluettelossa 10/1977: ”Ei tämä suuryhtiön sisäissuhteisiin solmittu Nero Wolfe-dekkari ainakaan ole väsyneen pään viihdettä, sillä väkeä juoksee ulos ja sisään niin paljon ja ketterästi, että tarkkana on oltava, jos sen toimista aikoo lukua pitää. Wolfen kumppani Archie Goodwin on yleensä mukavasti naljaileva veikkonen, mutta tässä ennätin kyllä jo kyllästyä häneenkin.”

210. Svedelid, Olov: Suojelusenkelit

Olov Svedelid
Suojelusenkelit

WSOY 1977 - Sapo 210
Beskkyddarna 1974

"Vanha kunnon 'rahat tai henki' -mentaliteetti on kirkuvaa todellisuutta tässä ruotsalaisessa laatudekkarissa, jonka tekijä on niittänyt sekä mainetta että palkintoja ja saanut Suomestakin valpashenkisiä ystäviä kahdella edellisellä kirjallaan Malja kuolemalle ja Peli on pelattu. Tämän jutun kimpussa työskentelevän Tukholman rikospoliisin etsiväosastolla lentää herja tavallista herkemmin ennen kuin tullaan siihen pisteeseen että hymy hyytyy. Ja se todella hyytyy. Viimeistään silloin, kun David Sjöderin pizzerian pakastamosta, muiden ruhojen keskeltä, löydetään koukussa killuva miehen ruumis. Mutta palataampa alkuun, siihen hetkeen jolloin Walter Ljunggren, Casa Mosabacken pubinja pizzerian omistaja, soittaa poliisille ja kertoo että hänen henkeään on uhattu. Vaadittu hinta on kuusituhatta kruunua."


Teosarvio Arvostelevassa kirjaluettelossa 10/1977: "Olov Svedelid puhuu poliisiromaaneissaan samaa kieltä kuin ruotsalaiset lehtiuutiset. Hänen näkemyksensä Tukholmasta suuren maailman tyyppisenä gangsterikeskuksena on siis tuskin liioiteltu, ja hän onnistuu käsittelemään "suojelijamafia" -aihettaan sekä vakuuttavasti että jännittävästi. Svedelid kirjoittaa hyvin, mutta kuten aikaisemmissa suomennoksissa hän tässä uutuudessakin päästää loppupuolella melodramaattiset taipumuksensa hiukan liian hurjasti valloilleen. Puhtaasti toiminnan kannalta moinen ei olisi kovin vaarallista, mutta "Suojelusenkeleissä" muuten ihan tosissaan käyty keskustelu poliisin menettelytavoista ja yhteiskunnallisesta roolista kärsii tuossa menossa."

211. Queen, Ellery: Silinterihatun arvoitus

Ellery Queen
Silinterihatun arvoitus 

WSOY 1977 - Sapo 211
The Roman hat mystery 1929

"Tutkitaanpas vähän tätä veikkoa, sanoi tarkastaja Queen ja kumartui tuolirivien välisessä ahtaassa solassa lojuvan ruumiin ylle. Kersantti Valie valaisi ruumista taskulampullaan. Muuten moitteettomassa paidanrintamuksessa oli ruma ruskea tahra. -Verta? hän kysyi. Tarkastaja Queen haistoi paitaa. -Viskiä, hän vastasi. Kuka oli tehnyt murhan täpötäydessä teatterissa ja sitten sulautunut muiden joukkoon kenenkään huomaamatta? Mysteerin selvittäminen vie laajoihin tutkimuksiin, joissa tarvitaan isä Queenin kokemusta ja ennen kaikkea hänen poikansa älyä. Silinterihatun arvoitus on maailman tunnetuimpiin kuuluvan dekkarinimimerkin esikoisteos vuodelta 1929."

Huonomaineinen lakimies murhataan kesken teatterinäytöksen. Tarkastaja Richard Queen ja hänen poikansa Ellery tutkivat tapausta. Vainajan silinterihattua ei kuitenkaan löydetä ja epäillään sen sisältäneen papereita, joilla hän kiristi murhaajaa. Vanhassa tarinassa pidetään itsestään selvyytenä, että kaikilla teatteriyleisön miehillä on silinterihattu päässä. Pohdittaessa mahdollisuutta, että murhaaja olisi tullut ilma hattua näytökseen, todettiin. "Hän olisi herättänyt melkoista huomiota saapuessaan teatteriin ilman silinterihattua." Tarina on kerrottu niin, että lukijalla on mahdollisuus päätellä murhaajan henkilöllisyys annettujen tosiseikkojen perusteella.

212. Christie, Agatha: Väärän vänkyrä talo

Agatha Christie
Väärän vänkyrä talo

WSOY 1977 – Sapo 212

myös: Murhaaja kujeilee, Nide Oy 1951
Crooked House 1949

”Niin hullua taloa ei olisi pystyttänyt kukaan muu kuin Aristides Leonidas, väärän vänkyrä kreikkalaisukko. Aristides ei erehtynyt koskaan – paitsi silloin kun tuli sanelleeksi oman kuolintapansa… Agathan oma lempidekkari on huolellisesti kehitetty sukujännäri vuodelta 1949. Klassikon maineen se on saavuttanut myös ainutlaatuisen loppuratkaisunsa ansiosta. ”

"Olipa ihana pieni pirulainen miehekseen tuo ukko Aristides, kreikkalainen jonka silmät tuikkivat hilpeyttä ja maailman syvintä viisautta. Itse asiassa Aristides ei erehtynyt ikinä - paitsi kun tuli sanelleeksi oman kuolintapansa. Eipä ollut aivan tavallinen Aristidesin perhekään, kaikki omalla omituisella tavallaan kummallisia, kaikki tukahduttavasti toisiinsa kiintyneitä. Yrittää siinä tunteiden verkossa sitten tutkia murhaa kun sattuu itsekin olemaan hiustupsua myöten pihkassa yhteen epäiltyyn... Väärän vänkyrä talo oli Agathamamman oma lempilapsi, huolellisesti kehitelty perhetragedia vuodelta 1949. Klassikon maineen kirja on saavuttanut myös ainutlaatuisen loppuratkaisunsa takia."

Kirjan kertojana on Charles, joka tapaa ulkomailla Sophian ja tutustuu kotimaahan tultuaan tämän perheeseen. Suvun päämies murhataan ja Charles osallistuu tutkimuksiin. Tarina tutustuttaa lukijan erilaisiin ihmistyyppeihin.


Teosarvio arvostelevassa kirjaluettelossa 2/1978: "Iäkäs kreikkalaissyntyinen rahamies, jonka käsissä kaikki muuttuu kullaksi kuolee myrkkyyn, ja kyllin pian selviää, ettei kyseessä ole vahinko vaan murha. Ja jälleen on asukkaina läsnä tuo Christielle niin otollinen aikamiespoikien, heidän omalaatuisten vaimojensa ja vielä omalaatuisempien lastensa joukko. Ja etukäteissyylliseksi osoitetaan tietenkin miljonäärin kuolemaa liian kauan odottamaan joutunut nuori vaimo, jolla on jo uusi mies kiikarissa - ja paikan päällä tietty hänkin. Onneksi heille mukana on myös viileä nuoripari, joka ennen kihlautumistaan omistautuu yksinomaan murhan selvittämiseen. Olen tainnut lukea pari Christietä liian pienin väliajoin, koska rakenne maistui liian tutulta. Ratkaisu oli kylläkin lukijan saatavilla tiettyjen viitteiden ansiosta, ja se on plussaa. Teos vuosikertaa 1949."

15.8.2018

213. Westlake, Donald: Älkää ampuko baarimikkoa

Donald Westlake
Älkää ampuko baarimikkoa 

WSOY 1977 - Sapo 213
The fugitive pigeon 1965

"Tyhjäntoimittaja, pummi, nahjukseksi syntynyt! Charlie Poole myönsi sen itsekin kokeiltuaan yhdessätoista työpaikassa kolmen vuoden aikana. Koko pienen ikänsä hän oli roikkunut äitinsä niskoilla kunnes Al-eno hankki hänelle sellaisen homman joka oli kuin luoto Charlieta varten, lokoisan leipäpuun pikku kapakan hoitajana syrjäisessä Brooklynin kolkassa. Rentoa television katselua, vain jokunen mukava asiakas rupattelukaverina. Kunpa tämä olisi vain jatkunut, mutta ei. Eräänä yönä sulkemisaikaan baariin astui kaksi karskia tyyppiä ja läjäyttää pötään eriskummalisen käyntikortin. Kiiltävä pistooli suu täynnä kuolemaa osoittaa suoraan päin Charlie-parkaa. Kivikova rikollisjärjestö on merkinnyt sukulaispojan nimen tapettavien kirjoihin."

Charlien lokoisat olot vaihtuvat pakosalla oloon mafian nitistäjien saavuttua. Tässä varhaisessa Westlakessa ei vielä ole Dortmunderia kavereineen, mutta huumoria ja yllättäviä juonen käänteitä on jo tässäkin.


Teosarvio Arvostelevassa kirjaluettelossa 1/1978: "Joskus pelkää kustantajankin puolesta, ihan totta. Tämä Donald E. Westlake ei ilmeisesti ole vieläkään tehnyt meillä sitä läpimurtoa jonka ansaitsisi, mutta silti sitkeä kustantaja jaksaa käännättää häneltä niin uusia kuin vanhojakin teoksia. Molempia onneksi riittää. Tämä baarimikkojuttu on jo yli kymmenvuotias, ja kohta sen jälkeen Westlake julkaisi tähänastisen huippunsa, romaanin Minäkö vakooja! (1966, suom. 1973). Älkää ampuko baarimikkoa on Westlaken ystäville ilmiselvästi vakoojaromaanin karumpi esityö, mutta yleisesti ottaen se on hauska ja jännittävä muunnelma kirjoittajan suosimasta antisankari-teemasta. Ruvetaan siis mainosmiehiksi: yrittäkää löytää Westlake, vaivanne palkitaan."

214. Aird, Catherine: Komisario Sloanin palapeli

Catherine Aird
Komisario Sloanin palapeli 

WSOY 1978 - Sapo 214
Slight mourning 1975

”Taitava oli se – joku kahdestatoista illallisvieraasta – joka sujautti tarkasti valittuun vanukkaaseen tappavan annoksen barbituraattia. Niin meni esi-isäinsä tykö Bob Fent, talon isäntä, uinuvan englantilaiskylän tyyni, tasapuolinen rauhantuomari. Kuka totisesti tahtoi tappaa Bobin? Miksi? Kolmesta aiemmasta Aird -jutusta tuttu leppoisa maalaiskomisario Sloan tekee jälleen tarkkaa työtä kuin kelloseppä. Kerää palaset, putsaa ne, sovittaa, kokoaa, hoitelee siinä sivussa onnettoman apurinsa Crosbyn töppäilyt. Vaan ei, palaset eivät ota loksahtaakseen niin kuin pitäisi. Ei ennen kuin Sloan äkkää pelaavansa oikeilla nappuloilla väärää palapeliä.”

Puoleen väliin jaksoin kahlata, mutta sitten väsyin. Tarinan kuljetus oli jotenkin junnaavaa ja sotkuista.


Teosarvio Arvostelevassa kirjaluettelossa 3/1978: "Aird kuvaa vähintään yhtä havainnollisesti englantilaisen kyläseurapiirin yhteiseloa ja toistensa tekemisten ironista varteenottoa kuin verkkaisesti rikostutkimuksissaan etenevän ja tekijän muista teoksista tutun maalaiskomisario Sloanin ja hänen apulaisensa Crosbyn toimia, joihin aina sijoittuu myös Iystikkäitä piirteitä. Paikallisilla seurapiiripäivällisillä talon isäntä saa kuolettavan annoksen myrkkyä, mutta aihe ja tekoon syyllinen löytyy vasta uusien murhien myötä ajan oloon. Näihin murhiin tekijä kyllä suhtautuu enemmän kuin palapelin osasiin eikä kuin ihmiselämän menetykseen, niin huolehti ne sujahtavat ohitse. Tunnustan Airdin kuvaajantaidot, mutta myönnän myös pitkästyneeni unnuttavaan kyläkuvaukseen, joka jarruttaa dekkarin toiminnallista kulkua, mutta se on kylläkin makuasia."

215. Biggers, Earl: Charlie Chan ja kiinalainen papukaija

Earl Derr Biggers
Charlie Chan ja kiinalainen papukaija 

WSOY 1978 - Sapo 215
The Chinese Parrot 1926

“Salaviisaasti hymyilevä, äärettömän tahdikas pikku kiinalainen Charlie Chan Honolulun poliisista oli kaksi- ja kolmekymmenlukujen suosituimpia etsivähahmoja. Kuuden romaanin lisäksi tämä persoonallinen pollari ehti ratkoa rikosarvoituksia myös parissakymmenessä elokuvassa. Tässä vasta suomennetussa Charlie Chan -tarinassa viiden vuosikymmenen takaa kukkivat tuoreina menneitten aikojen herrasmieshenki ja uuden ajan vauhti, romantiikka ja nokkela juonikkuus. Charlie Chanin piti toimittaa suunnattoman kallis helminauha Havaijilta New Yorkiin ja sieltä amerikkalaisen miljonäärin autiomaatilalle Coloradoon. Mutta sinänsä selvään juttuun alkoi sekoittua jotakin käsittämätöntä – ja perin vaarallista. Mitä se oli? Rikoksesta alkoivat kieliä kiinanmiehen kehittynyt kuudes aisti ja papukaija joka kirkui autiomaan yössä: Murha, apua, apua…”

Mitähän tästäkin sanoisi? Hyvin vanhanaikainen kirja jota on paikoin tuskastuttava lukea. Tässä kuvattu helminauhan kaupustelu ei oikein tunnu uskottavalta. Oikeastaan ihan älytöntä vetkuttelua. Sen verran tapahtumiin saadaan kuitenkin mielenkiintoa, että uteliaisuuttani luin loppuun asti.


Teosarvio Arvostelevassa kirjaluettelossa 3/1978: "Häpeä tunnustaa, minullekin harrastajalle Earl Derr Biggers (1884-1933) on tähän saakka ollut pelkkä nimi dekkarikirjallisuuden historian lehdillä - näin siitäkin huolimatta, että hänen kuuluisin hahmonsa, Honolulun poliisin etsiväkersantti Charlie Chan, on ollut tuttu viimeksi television meilläkin suosimista vanhoista elokuvista. Kuudesta Charlie Chan -romaanista suomennettiin 30-luvun lopulla vain kolme, joten Sapo-sarja on nyt tehnyt todellisen löydön klassikkoihinsa. Papukaijakirja osoittautuu yhä jännit-täväksi ja täyteläisesti kerrotuksi dekkariksi, jossa Chanin hahmon ohella kiinnostaa erityisesti taidokas miljöökuvaus, tarkemmin sanoen 20-luvun suurkaupungin ja autiomaan vastakkainasettelu. Myös itse perusrakennelma - murha ilman ruumista - on niin ovelasti toteutettu, että viiden muun Charlie Chan -kirjan kohtaamista odottaa."

216. Christie, Agatha: Neljä suurta

Agatha Christie
Neljä suurta

WSOY 1978 - Sapo 216
The Big Four 1927

”Hercule Poirotilla on niin kova pähkinä purtavana, että hänen on otettava avukseen kaksoisveljensä Achille Poirot. Vastustajana ei näet ole mikään surkea myrkynsekoittaja, ei kodikas murtomies, vaan Neljä suurta, rikollisten ylimystöön kuuluvan tuhojärjestön johtokunta. Se tavoittelee valtaa ja sillä on keinot sen saavuttamiseksi: terävät aivot, suuri raha sekä murhiin kouliutunut asiamiesverkosto. Kaikki alkaa siitä kun outo mies ilmestyy sokkitilassa Poirotin makuuhuoneeseen kuolemaan. Koplan jäljittäminen vie Hercule Poirotin ja hänen pikemmin uskollisen kuin älykkään Watsoninsa seikkailuista toiseen. Tapaukset näyttävät erillisiltä, mutta kaikissa on yhteisenä tekijänä Neljä suurta.”

Tästä Agatha Christien varhaisesta kertomuksesta tulee mieleen Edgar Wallacen tarinat samalta vuosikymmeneltä. Poirot istuskelee kotonaan harmaiden aivosolujensa kanssa, mutta lähtee myös kenttätöihin ja joutuu kapteeni Hastingsin kanssa rosvojen kynsiin. Hän matkustaa mannermaalle, tekee vaikuttavan katoamistempun ja joutuu niinkin tiukkaan paikkaan, että ajaa kuuluisat viiksensä! Poirot on siis aktiivisempi kuin ratkoessaan monia kartanomysteereitään. Kyseessä on mukavan erilainen Poirot-tarina.


Teosarvio Arvostelevassa kirjaluettelossa 4/1978: "On täysi syy olettaa, että hän on kaiken sen takana. - Minkä takana? - Kaiken. Maailmanlaajuisen levottomuuden, kaikkien kansojen vitsauksena olevien työselkkausten ja silloin tällöin puhkeavien vallankumousten." Kuka romaanihenkilö voidaan esitellä noin komeasti? Tietenkin kiinalainen Li Chang Yen, yksi Agatha Christien puolen vuosisadan takaa löydetyn Poirot-romaanin nimen tarkoittamista "neljästä suuresta". Agathahan ei toki koskaan ole ollut mikään poliittinen ajattelija, mutta verrattuna 20-luvun muuhun, enimmältään kivikuolleeseen jännityskirjallisuuteen hänen hupatuksensa ovat sentään jopa hilpeitä. Ylipäätään "Neljän suuren" käännättämistä voi kyllä puolustaa, sillä paitsi kuriositeettina sillä on arvoa ihan sellaisenaankin, pikkujännittävänä luettavana."

217. Blankenship, William: Vapaajoukoissa

William Blankenship
Vapaajoukoissa 

WSOY 1978 - Sapo 217
The Leavenworth Irregulars 1974

"Laadukas amerikkalainen rikosromaani kertoo neljästä Vietnamin veteraanista. Kolmen ura on päättynyt kansasilaiseen vankilaan, kun taas neljäs, ilmiantaja, itse suuren luokan keinottelija, viettää leveää elämää kansasilaisen varuskunnan komentajana. Vankilassa kolmikko suunnittelee viimeisen ja suurimman sotaoperaationsa; he kostaisivat komentaja Hansonille ryöstämällä varuskunnan palkkarahat, 600 000 dollaria. William D. Blanckenship on entinen reportteri ja sotilas. Hän kuvaa hyvin tuntemaansa miljöötä, ja tapahtumavyyhden lähtökohtana ovat todelliset, USA:n armeijaa aikoinaan järisyttäneet skandaalit."

Kirja poikkeaa tavanomaisista Sapo -sarjan kirjoista. Roistot ryöstävät, toiset roistot tappavat, kiduttavat ja ryöstävät ensimmäisiltä rosvoilta. Viimeiseksi henkiin jäänyt korjaa potin. Joopa joo.. Tarina sinänsä on hyvin kerrottu ja sitä on helppo lukea. Jännitystäkin riittää. Ihmetyttää vain takakannen maininta 'laadukkaasta amerikkalaisesta rikosromaanista'.


Teosarvio Arvostelevassa kirjaluettelossa 4/1978: "Takakannessa amerikkalaiseksi ex-reportteriksi ja sotilaaksi mainitun tekijän käsitys maansa armeijasta on peräti penseä: lahjustenotto ja vilppi ovat jokapäivää kenraalikuntaa myöten. Vietnamissa opitut kidutusmenetelmät toimivat mallikkaasti sadistien ja hullujen hoidossa, loput ovat normaalisti rikollisia tai täysiä tylsimyksiä. Kolmen vankilavuosien yhdistämän kovanaaman taiten suunnittelema varuskunnan palkkarahojen ryöstö, joka samalla on kostohanke suurkeinottelija-komentajaa vastaan, on tätä taustaa vasten kuin viatonta ja puolusteltavaa leikkiä ikään, kunnes sitten ryöstäjät joutuvat sotavoimista olevien jauhettaviksi, jolloin kidutettuja ruumiita syntyy kasapäin. Minua on alkanut näissä väkivaltajännäreissä erityisesti ällöttää se tekopyhä sivumaku, että muka raaka tappaminen olisi jotenkin puolustettavampaa tai ymmärrettävämpää, kun niissä pahantekijät ja rikolliset rusikoivat toisiaan. Eikö moinen enemmän hämmennä kuin kirkasta käsityksiä oikeudenkäytöstä ja ihmisarvosta."

218. Forrest, Richard: Kuoleman puutarha

Richard Forrest
Kuoleman puutarha
 

WSOY 1978 - Sapo 218
A Child's Garden Of Death 1975

"Amerikkalaisen pikkukaupungin ulkopuolelta löydetään kolmekymmentä vuotta vanha hauta. Siitä paljastuvat murhatun perheen jäännökset: miehen, vaimon ja kahdeksanvuotiaan tytön. Keitä he ovat ja miksi heidät on surmattu? Ainoa johtolanka on järvestä löytyvä asuntovaunu. Poliisipäällikkö Rocco Herbertin avuksi tarjoutuu hänen ystävänsä Lyon Wentworth, joka on hyvin tarkkavaistoinen ihminen, lastenkirjailija. He ryhtyvät mahdottomalta tuntuvaan urakkaan, rakentamaan palapeliä kauan sitten tapahtuneesta murhenäytelmästä. Ja kun oikeus vihdoin on tapahtunut ja paha saanut palkkansa, Lyon Wentworth on saanut mielenrauhan. Sillä hänen oma tyttärensä oli kuollut yliajajan uhrina ollessaan kahdeksanvuotias. Epätavallisen ja kiehtovan jännitysromaanin tapahtumat on sijoitettu tekijän kotiseudulle Connecticutiin. Richard Forrest on julkaissut Kuoleman puutarhan lisäksi teoksen Who Killed Mr. Garland's Mistress?"

Vuoteen 2005 mennessä Forrest julkaisi kaikkiaan 10 tarinaa Bea ja Lyon Wentworthista sekä puolen tusinaa muuta jännäriä. Tämä on yksi niistä lukuisista kirjoista, joiden päähenkilö on kirjailija. Mielestäni se osoittaa mielikuvituksen puutetta, kun kirjailija ei keksi muuta ammattia kirjansa päähenkilölle. Keskinkertainen Sapo-jännäri.


Teosarvio Arvostelevassa kirjaluettelossa 5/1978: "Lupaava alkuasetelma, jossa lastenkirjailija ja amerikkalaisen pikkukaupungin poliisipäällikkö lähtevät selvittämään sattumalta paljastunutta kolmenkymmenen vuoden takaista kolmihenkisen perheen murhaa miltei olemattomin eväin, on etäytyksessään aiheena tuore ja vaatii ratkaisijoilta enemmän nokkeluutta ja päättelytaitoa kuin raisua toimintaa. Pitemmälle päästyä sitä miltei pettyy, kun maa alkaa polttaa murhiin syyllisten jalkojen alla, ja juoni solmuuntuu uusien murhien ja -yritysten hurlumheiksi nykydekkareiden sumeilemattomaan malliin. Etenkin alkupuolella tekijän tyylissä on omaleimaisuutta ja tilanteiden ja tunnelmien värittämisen tajua, joka panee höristämään korviaan."

219. van Gulik, Rober: Yksi kaksi kolme – kuolema

Robert van Gulik
Yksi kaksi kolme – kuolema 

WSOY 1978 - Sapo 219
The Willow Pattern 1965

”Kun rikas kauppias Mei, tunnettu hyväntekijä, kompastuu kotiportaallaan ja murskaa päänsä kaidenuppiin, vain Yeen ja Hoon perheet jäävät jäljelle vanhasta aristokratiasta. Tämä ’Jyrkän portaikon tapaus’ on alkusoittoa julmalle tapahtumien sarjalle, johon liittyvät myös ’Pajukuvion tapaus’ ja ’Murhatun orjattaren tapaus’. Tuomari Dee ja hänen uupumattomat apulaisensa joutuvat tekemään kaikkensa päästäkseen selville, mitä oikeastaan tapahtuu tiukasti suljettujen bambukaihtimien takana, puuterintuoksuisten budoaarien, slummien, tavernojen ja ilotalojen kätköissä. Ruton ohella kaupungissa kulkee toisenkinlainen kuolema. Vanha viisu, jossa povataan tuhoa kaikille kolmelle suvulle, näyttää pitävän paikkansa.”

Tässä romaanissa kerrotut tapaukset tapahtuvat tuomarin uran jälkipuoliskolla, jolloin hän toimi vuoden verran pääkaupungin korkeimman oikeuden puheenjohtajana. Tässä kirjassa tutustutaan ’ladattuihin hihoihin’. Kun oli lailla kielletty tavallisia kansalaisia pitämään mukanaan tikareita tai muita pistoaseita, alamaailman naiset kantoivat joskus hihoissaan suunnilleen isohkon munan kokoisia rautakuulia. He keräsivät hihan yläosan käteensä ja saivat hetkessä käyttöönsä pelottavan lyömäaseen. Kiintoisana hahmona on tällä kertaa kiertävä nukketeatterimies kahden tyttärensä kanssa. Mainio kirja.


Teosarvio Arvostelevassa kirjaluettelossa 6/1978: "Alankomaalainen diplomaatti, tiedemies ja kirjailija Robert van Gulik kirjoitti toistakymmentä romaania 600-luvun Kiinasta, ensin alkuperäisiä salapoliisi tarinoita seuraillen, sitten laajan tuntemuksensa pohjalta vapaasti fabuloiden. Koko sarja alkaa kohta olla käsissämme suomeksikin, eikä suosiossa ole hämmästelemistä: myös "Yksi kaksi kolme - kuolema" on niin kulttuuritaustaltaan kuin jännitysaihelmiltaankin kiinnostava. Oppinut jälkikirjoitus kuuluu asiaan ja kertoo tällä kertaa pajukuvioposliinista."