Oikeus kuolla
WSOY 1980 – Sapo 250
A Right To Die 1964
"Musta antropologian professori pyytää Nero Wolfen toimistolta apua varsin luottamuksellisessa asiassa. Hänen Kansalaisoikeuskomiteassa työskentelevä poikansa aikoo naida valkoihoisen työtoverinsa. Mutta suostuisiko rikas, kaunis ja älykäs valkoinen tyttö vaimoksi mustalle miehelle, ellei hänessä - tai hänen menneisyydessään - olisi jotain vialla? Tässä kirjassa tutut salapoliisit Nero Wolfe ja Archie Goodwin sekaantuvat Yhdysvaltain tärkeimpään sisäiseen ongelmaan, tapaavat mielenkiintoisimmat tyypit, mitä Stoutin galleriasta löytyy ja kaivavat esiin murhamotiivin, joka on ainutlaatuinen koko dekkarikirjallisuudessa."
”Sapo 250 ja juhlan kunniaksi perinteisen sapon mestarin Rex Stoutin myöhäistuotantoa edustava Oikeus kuolla. Kihelmöivä murhamysteeri New Yorkin kansalaisoikeustaistelijoiden parista.”
Tavanomaista Wolfe -kirjojen kaavaa noudatteleva tarina, jossa kuitenkin on keskimääräistä mielenkiintoisempi aihe. Juoni sinänsä on hyvin tavanomainen. Mukana on myös Archien ystävätär Lily Rowan. Kirjassa ”Liian monta kokkia” muuan musta nuori mies auttoi Wolfea ratkaisemaan murhamysteerin. Nyt sama mies tulee pyytämään Wolfelta apua poikansa asiassa. Wolfe kuittaa kiitollisuuden velkansa auttamalla miestä ja selvittää samalla erään murhan. Se oli vähällä jäädä selvittämättä, kunnes Nero Wolfe tuli epätoivoissaan ajatelleeksi erästä diftongia.
Teosarvio Arvostelevassa kirjaluettelossa 7-8/1980: ”Rex Stoutin myöhäistuotantoon kuuluva teos liittyy hiukan yllättävästi hänen edelliseen suomennokseensa, 30-luvun klassikkoon "Liian monta kokkia", jonka loppuselvittelyn henkilöhahmo vuosikymmeniä myöhemmin laukaisee liikkeelle Nero Wolfen ja Archie Goodwinin tutkimuksen. Tällä kertaa liikutaan Yhdysvaltain kansalaisoikeusliikkeen parissa, mutta semmoiseen poliittiseen kiinnostavuuteen kuin hiukan varhemmassa romaanissaan "Ovikello soi" tai aivan viimeiseksi jääneessä, vielä suomentamattomassa kirjassaan Stout ei tällä kertaa yllä. Itse asetelma saa toisin sanoen odottamaan hiukan muuta kuin jatkossa seuraa, mutta kun tämän unohtaa, käsillä on normaali-tasoinen ja siis erittäin lukukelpoinen osa Nero Wolfen suurta saagaa.”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti