10. Stout, Rex: Liian monta kuolemaa

Rex Stout
Liian monta kuolemaa
WSOY 1954 – Sapo 10
And Be A Villain 1948

”Suositussa radio-ohjelmassa vieraileva veikkauslehden julkaisija kuolee myrkytykseen kesken lähetyksen. Oliko myrkky tarkoitettu hänelle vai Madeleine Fraserille, ohjelman suositulle vetäjälle? Tutkimukset ovat umpikujassa, kun toisenkin lehden julkaisija löydetään kuolleena. Liittyvätkö murhat toisiinsa, vaikka tapauksilla ei näytä olevan mitään yhteyttä? Tarkastaja Cramerin tutkimukset polkevat yhä paikallaan, eikä Nero Wolfekaan tunnu löytävän ratkaisua. Umpikuja avautuu vasta kun murhaaja on ehtinyt iskeä kolmannen kerran.”

Tämä on ensimmäinen Sapo -sarjassa julkaistu Nero Wolfe-tarina. Archie Goodwin on huolissaan palkkojen maksusta ja saa hätisteltyä Wolfen töihin. Tässä asiakas ei tule Wolfen toimistoon pyytämään tämän apua, vaan Wolfe itse tarjoutuu ratkaisemaan kesken suosittua radio-ohjelmaa tapahtuneen murhan. Kyse on siitä, kuka suostuisi palkkaamaan hänet. Lopulta halukkaita tahoja löytyy useitakin. Laiskuuttaan Wolfe usuttaa poliisin tekemään jalkatyön ja kuulusteltavat saavat tietenkin saapua Wolfen toimistoon. 
Tutkimukset saavat vauhtia vasta kun Wolfe saa selville asioita, joita radio-ohjelmaa tehnyt tiimi on salannut poliisilta. Tässä tarinassa Wolfe kertoo auliisti kaiken tietämänsä tarkastaja Cramerille ja päinvastoin. Archie tosin joutuu nälissään odottelemaan poliisiasemalla kuulusteltavana, koska ei kerro taskussaan olevan kiristyskirjeen alkuperää. Lopuksi Wolfe pyytää Crameria tuomaan koko radio-ohjelman tiimin luokseen murhaajan paljastamista varten. Tätä Agatha Christien Poirot-tarinoissaan käyttämää tehokeinoa myös Rex Stout käyttää monissa Wolfe-tarinoissaan.

14. Stout, Rex: Kadonnut ääni

Rex Stout
Kadonnut ääni
WSOY 1954 – Sapo 14
The Silent Speaker 1946

“Walford Astoria – hotellissa New Yorkissa odottaa yli tuhatpäinen juhlayleisö Cheney Boonea, tunnettua teollisuuspomoa, jonka on määrä pitää puhe. Mutta hänen ääntänsä ei kukaan saa enää kuulla, sillä Boone löydetään kuoliaaksi ruhjottuna eräästä hotellin sivuhuoneesta. Yleisön joukosta erottuu vähitellen pieni, noin kymmenen ihmisen ryhmä, jolla mahdollisesti olisi etua Boonen kuolemasta, tämä kun tietää liian paljon Yhdysvaltojen kulissintakaisesta liike- ja teollisuusmaailmasta. Nero Wolfe ryhtyy apulaisensa Archie Goodwinin kanssa ratkaisemaan arvoitusta ja tekeekin sen, tapansa mukaan nojatuolissa istuen, vaikka toinenkin murha on sotkemassa piirustuksia. Kadonnut ääni on Rex Stoutin parhaita dekkareita kirjailijan 40-luvun huippukaudelta.”

Wolfe riitelee poliisien kanssa ja epäiltyjä juoksutetaan hänen toimistoonsa. Johtolankoja ei ole, eivätkä tutkimukset etene lainkaan. Lopussa Wolfe saa kuitenkin neronleimauksen – jota ei kuitenkaan kerro Archielle – ja teeskentelee hullua. Sitten hän löytää piilotetun vahalieriön (sellaiselle tallennettiin saneluja muinoin) ja kuulee sieltä murhaajan nimen. Raskas lukea.

26. Stout, Rex: Caesar on kuollut

Rex Stout
Caesar on kuollut
WSOY 1957 – Sapo 26
Some Buried Caesar 1938

“Maaseudun hienostopiireissä, karjanjalostusmiljonäärien keskeisen kilpailun, kateuden ja vihan myrkyttämässä ympäristössä, mestarisalapoliisi Nero Wolfe saa ratkaistavakseen murhien ja rikosten mysteerin, jossa tärkeää osaa esittää seutukunnan komein rotusonni Caesar. Mutta miksi Caesarinkin piti kuolla?”

Nero Wolfe ja Archie Goodwin vievät orkideoita maatalousnäyttelyyn ja sekaantuvat murhatapaukseen. Paikallinen poliisi on tietysti ärsyyntynyt kaupungista tulleiden salapoliisien paikallaolosta ja Archie laitetaan jopa putkaan. Mukana on jälleen kerran kaunokainen joka ihastuu Archieen - tällä kertaa kyseessä on Lily Rowan, josta kuulemme muutamissa muissakin Wolfe -kirjoissa. Tämä on keskitasoa parempi Rex Stoutin kirja. Tosin tässäkin ärsyttää se, että Wolfe äksyilee eikä kerro muille – edes lukijoille – päätelmiään. Ja tuo iänikuinen poliisien kanssa kinastelu on jo vanha vitsi. 

40. Stout, Rex: Parhaissakin perheissä

Rex Stout
Parhaissakin perheissä
WSOY 1959 – Sapo 40
Even in the best families 1950

"Salapoliisi Nero Wolfe joutuu niin pahaan pinteeseen, että hänen on hylättävä rakkaat orkideansa ja koko kotinsa, josta häntä ei mikään maallinen voima yleensä saa liikkeelle. Salaperäinen Arnie Zeck on mahtava vastustaja, joka panee vauhtia myös Wolfen luottavaan apulaiseen, sukkelasanaiseen Archie Goodwiniin."

Rikas perijätär palkkaa Nero Wolfen ottamaan selvää mistä hänen aviomiehensä saa rahaa. Wolfen tuntema rikollinen, Arnold Zeck, kehottaa Wolfea pitämään näppinsä erossa jutusta. Perijätär murhataan ja Wolfe katoaa salaperäisesti ja hänen kumppaninsa Archie Goodwin pidätetään.

Tämä on tavanomaista parempi Nero Wolfe -tarina. Kirjassa paljastetaan hieman Archie Goodwinin yksityiselämää. Hänellä on varakas naisystävä, Lily Rowan, joka käyttää hajuvettä nimeltä Persian Houri. Archie värvää hänet apulaisekseen dollarin tuntipalkalla. Tämä onkin uudenlainen kokemus naiselle, jonka ei ole ikinä tarvinnut ansaita senttiäkään. Lilyyn Archie tutustui kirjassa Caesar on kuollut (Sapo 26). Pariskunta matkaa lopuksi lomalle Norjaan.

45.Stout, Rex: Ennen keskiyötä

Rex Stout
Ennen keskiyötä
WSOY 1959 – Sapo 45
Before midnight 1955

"Lyömätön parivaljakko - Nero Wolfe ja Archie Goodwin - on joutunut kahden tulen väliin. Toisella puolen on joukko maailman suurimman palkintokilpailun, niin sanotun hajuvesikilpailun hermostuneita osanottajia, toisella puolen suuren mainosyhtiön vastahakoinen ja eripurainen johtokunta. Kuka murhasi kilpailun keksijän ja järjestäjän ja hankki tietoonsa miljoonien arvoiset vastaukset? Siinä ongelma, jonka kehittelyssä Rex Stout pitää lukijan tiukasti pihdeissään. Vuonna 1955 ilmestynyt teos on mestarin työtä"

Hajuveden myynnin edistämiseksi on järjestetty yleisökilpailu, jossa on määrä tunnistaa historiallisia naisia runomittaisten vihjeiden avulla. Miljoonan dollarin palkkio antaa kampanjalle julkisuutta. Monivaiheisen kilpailun loppusuoralla mukana on enää muutama kilpailija. Tässä vaiheessa kysymysten laatija murhataan ja hänen lompakostaan varastetaan oikeat vastaukset. Wolfe palkataan selvittämään varkaan henkilöllisyys, poliisin keskittyessä murhaan. Wolfen tutkimukset eivät oikein etene ja Goodwin löytää masentuneen yksityisetsivän huoneestaan: "Kiipesin yläkertaan, koputin ovelle, kuulin hänen murahduksensa sen takaa ja astuin sisään. Jähmetyin paikoilleni - en voinut muuta kuin tuijottaa. Täysissä pukeissa, kengät jalassa, hän maata rohjotti vuoteella, mustalla silkkipeitteellä. Ennenkuulumatonta!"
"Olen tehnyt pahan erehdyksen, hän sanoi."
Myöhemmin, asianomaisten ollessa kokoontuneena Wolfen toimistoon, yksi näistä kuolee syanidimyrkytykseen juotuaan tarjolla olleita juomia. Rex Stout on onnistunut jälleen kokoamaan samoista tutuista aineksista sopivasti erilaisen tarinan.

64. Stout, Rex: Samppanjaa yhdelle

Rex Stout
Samppanjaa yhdelle
WSOY 1963 – Sapo 64
Champagne for one 1958

"Mestarisalapoliisi Nero Wolfen uskollinen apulainen Archie Goodwin joutuu erikoiseen seurapiiritilaisuuteen, päivällisille joiden kunniavieraina on neljä nuorta naimatonta äitiä. Kaikki sujuu hyvin, kunnes tanssi alkaa ja baaripöydällä olevat lasit täytetään samppanjalla. Eräs äideistä tarttuu lasiin, juo siitä, voihkaisee ja lyyhistyy lattialle. Aluksi tapaus vaikuttaa itsemurhalta, sillä kenelläkään muulla ei ollut tilaisuutta panna myrkkyä lasiin. Archie Goodwin on kuitenkin toista mieltä, ja pian selvältä näyttänyt juttu osoittautuukin hyvin mutkikkaaksi. Niinpä Nero Wolfe ryhtyy tutkimaan tapausta - tosin vastahakoisesti, sillä hän viettäisi aikansa mieluummin rakkaiden orkideoidensa parissa."

Yksi monista, monista Nero Wolfe -tarinoista. Tämä ei erotu muista oikein mitenkään. Tarina ei ole oikein kiinnostava. Ehkä olen lukenut liian monta Rex Stoutin kirjaa.

75. Stout, Rex: Löytölapsi

Rex Stout
Löytölapsi
WSOY 1966 – Sapo 75
The Mother Hunt 1963

"Mestarisalapoliisi Nero Wolfen toimistoon astuu eräänä päivänä muuan rouva Valdon. Hän haluaisi selvän siitä, miten hänen ovelleen on joutunut muutaman kuukauden ikäisen poikalapsen sisältävä nyytti. Tuskin hän olisi vaivannut kuuluisaa salapoliisia, ellei nyyttiin olisi kiinnitetty paperilappua, jossa vihjataan, että hänen kuollut miehensä oli pojan isä. Nero Wolfe ottaa tehtävän vastahakoisesti vastaan, koska hän pitää sitä lähinnä sosiaaliviranomaisten asiana. Sitten eräästä autosta löydetään köydenpätkällä kuristettu nainen, ja maineikas yksityisetsivä ja hänen apulaisensa Archie Goodwin huomaavatkin olevansa hurjan jutun edessä."

Lapsi oli puettu suojapukuun, jossa oli erikoiset napit. Ne eivät olleet tehdasvalmisteisia, ja muuan nappiasiantuntija kertoi niiden olevan hevosen karvoista valmistettuja. Niiden tekijäkin löytyi lehti-ilmoituksen perusteella. Valmistajan kotoa löytyi myös lapsen sänky, kapaloriepuja, kumihousuja, kuolalappuja jne. Napit valmistanut neiti Tenzer ei kuitenkaan vastannut Archien kysymyksiin, vaan komensi hänet pois. Seuraavana päivänä neiti löydettiin murhattuna. Sen jälkeen kului runsaasti sekä aikaa, että asiakkaan rahoja, ennen kuin lapsen äiti löytyi. Myös hänet murhataan. Archie on tutustunut juttua tutkiessaan läheisemmin Wolfen asiakkaaseen, rouva Valdoniin ja nauttinut tämän vieraanvaraisuudesta. Tarkastaja Cramerin ahdistamana Wolfe ja Archie pakenevat salaa Valdonin asuntoon, jossa tarinan loppunäytös esitetään. Kyseessä on keskitason Wolfe –tarina.

77. Stout, Rex: Kuoleman käsikirjoitus

Rex Stout
Kuoleman käsikirjoitus
WSOY 1966 – Sapo 77
Murder by the book 1951

"Olette tutussa seurassa. Tarina alkaa Nero Wolfen elegantissa toimistossa West 35. kadulla New Yorkissa. Tarkastaja Cramer vajoaa punaiseen nahkanojatuoliin ja sanoo pyytävänsä pientä palvelusta. Hänen kasvonsa ovat syvän punaiset ja hän yrittää hymyillä. Stoutin uuden laatudekkarin sankarina on tuttu lihava mies, joka antaa arvoa elämän mukavuudelle, herkullisille aterioille ja täsmälliselle aivotyölle. Uusi juttu, tarkastaja Cramerin pyytämä pieni palvelus, ei miellytä Wolfea. Siihen on sotkeutunut liian monta kostoa havittelevaa tyyppiä ja liian rennosti liikkuva tappaja."

Lakiasiaintoimiston kirjanpitäjä on kuollut ja poliisin tutkimukset polkevat paikoillaan. Tarkastaja Cramer poikkeaa näyttämään Wolfelle lappusta, jonka hän löysi murhatun kotoa. Siinä on viisitoista nimeä. Niitä ei löydy puhelinluetteloista eikä mistään virallisista henkilöluetteloista. Listassa olevat nimet eivät herätä Wolfessakaan mitään mielenkiintoa. Sitten herra Wellman tulee pyytämään Wolfen apua. Hänen tyttärensä on joutunut yliajon uhriksi, eikä poliisi kykene selvittämään yliajajaa. Wellman pyytää Wolfea etsimään murhaajan. Osoittautuu, että Wellmanin tyttären kotiinsa kirjoittamassa kirjeessä esiintyy nimi Baird Archer. Sama nimi oli myös tarkastaja Cramerin nimilistassa. Wolfe käynnistää hitaasti etenevät tutkimukset ja Archie Goodwin lentää mantereen toiselle puolelle kokeakseen siellä pienen seikkailun. Vielä kolmas murha ja itsemurha liittyvät juttuun, jonka ratkaisun Wolfe paljastaa työhuoneeseensa järjestetyssä istunnossa.
Kirja on paksu, ja suhtauduin siihen varauksella, mutta tarina osoittautui kuitenkin keskinkertaiseksi Wolfe – jutuksi.

80. Stout, Rex: Ovikello soi

Rex Stout
Ovikello soi
WSOY 1967 – Sapo 80
The Doorbell Rang 1965

"Yhdysvaltalaisen Rex Stoutin (1886-1975) myöhäisemmän tuotannon parhaimpiin kuuluva rikosromaani alkaa, kun rouva Bruner, upporikas miljonäärin leski saapuu läntisen 35. kadun vanhaan hiekkakivitaloon, astuu Nero Wolfen upeaan toimistoon, istahtaa punaiseen nahkatuoliin ja pyytää apua. Hänen asiansa on niin arkaluontoinen, ja tehtävä niin vaikea, että jopa Wolfekin aluksi kieltäytyy. Mutta - kuten kaikki tiedämme - tämä raskaan sarjan oikkupussi on myös hyvin tietoinen omasta nerokkuudestaan. Hän ottaa haasteen vastaan - ja kohtaa uransa vastenmielisimmän, periaatteettomimman - ja kenties vaarallisimman vastustajan."

"Tarina alkaa, kuten tavallisesti, Nero Wolfen upeassa toimistossa New Yorkin Läntisellä 35. kadulla. Punaisessa nahkatuolissa istuva rouva Bruner pyytää apua arkaluontoisessa asiassa. Hetki on huonosti valittu: kuuluisa yksityisetsivä murjottaa ja oikuttelee. Tehtävä on hänen mielestään mahdoton."
"Kysymyksessä on vastenmielisin ja periaatteettomin kaikista Wolfen vastustajista, sanoo Stout. Ja lukija puolestaan vetää helpotuksen henkäyksen tietäessään, ettei FBI missään tapauksessa pääse käsiksi 80-vuotiaaseen kirjailijaan."

FBI:n kaikkialle ulottuvat lonkerot ja lain yläpuolelle asettuminen ovat tarinassa esillä. Wolfe yrittää saada FBI:n luopumaan eräästä jutusta. Poliisitarkastaja Cramer antaa kerrankin tietoja Wolfelle ja Wolfe maksaa kiitollisuuden velkansa takaisin paljastamalla Cramerille erään murhaajan. Ei hassumpi kirja. ...mutta hyss! - huonettasi voidaan salakuunnella...

126. Stout, Rex: Viittä vaille vainaja

Rex Stout
Viittä vaille vainaja
WSOY 1971 – Sapo 126
Might As Well Be Dead 1956

"Tiedättehän Nero Wolfen, paksun mestarietsivän. Hän on pysynyt entisellään. Hyvä ruoka maistuu hänen suussaan yhtä hyvältä kuin aina ennenkin, ja orkideat ovat yhä hänen sydäntään lähinnä. Kuten aina ennenkin hän huokailee, mutisee ja murisee asiakkailleen, ja myös naisten suhteen pätee vanha nyrkkisääntö: Nero Wolfe tuntee vain harvoin vastenmielisyyttä naisia kohtaan - eikä koskaan pidä heistä... Entisellään on myös hänen välkky apulaisensa Archie Goodwin, hän joka pitää naisista. Lyömätön parivaljakko saa kanaviillokkia sitkeämpää purtavaa kun uusi asiakas uskaltautuu häiritsemään Nero Wolfen upean Manhattanin-toimiston rauhaa. - Mies on hyvin pukeutunut, kuusissakymmenissä, ja valmis maksamaan mitä hyvänsä. Hän tahtoi takaisin poikansa, joka oli lähtenyt kotoa yksitoista vuotta sitten."

Nero Wolfe tarinoita on niin monta, jotka menevät saman kaavan mukaan, että on vaikea enää kiinnostua uusista. Tämä on kuitenkin keskitasoa mielenkiintoisempi Wolfe-juttu.

Teosarvio Arvostelevassa kirjaluettelossa 9/1971: ”Sapo-sarjan toimittaja on pitkään jättänyt dekkarikirjallisuuden vakiintuneet klassikot lähes pelkästään Agatha Christien varaan ja vierastanut muita, jopa sarjan alkuaikoina ahkerasti käännettyä Rex Stoutiakin. "Viittä vaille vainaja" on odotetusti sarjan nykyistä keskitasoa huomattavasti nautittavampi kirja, mutta Stoutin omassa tuotannossa se ei sijoitu aivan kärkeen. Itse asiassa uusin käännös muistuttaa enemmän Erle Stanley Gardnerin arvoituksina useimmiten kiintoisia mutta hiukan rankomaisia tekstejä: Nero Wolfen hahmosta irtoaa vähemmän yksityiskohtia kuin monessa muussa Stoutin kirjassa ja koko tarina etenee suoraviivaisemmin, vähemmin kääntein ja yllätyksin kuin tekijän täyteläisemmät aikaansaannokset. Kiittämätön en toki ole vaan toistan: vaatimatonkin Stout on parempi kuin kokonainen nippu sarjan viimeaikaisia uutuuksia.”

144. Stout, Rex: Jos kuolema uinahtaa

Rex Stout
Jos kuolema uinahtaa
WSOY 1972 – Sapo 144
If Death Ever Slept 1957

"Haluan teidän hankkivan käärmeen ulos perheestäni", vaatii miljonääripohatta Otis Jarrell, jonka liikesalaisuudet ovat alkaneet kummasti vuotamaan sen jälkeen, kun poika Jarrell nai taloon salaperäisen Susanin. Nero Wolfen mielestä juttu haisee, mutta hänen apurilleen Archie Goodwinille käärmejahti sopii kuin nyrkki silmään - pomosta viis.

Ikävä vain, että luksushomma Jarrellin "sihteerinä" Viidennen avenuen sukutalossa alkaa pian saada epäkodikkaita piirteitä. Muuan ase katoaa, ja sitten ollaankin sellaisessa rikosvyyhdissä, että nokkela-Archien on nöyrryttävä ja annettava juttu tukevampiin käsiin eli maailman painavimman salapoliisin Nero Wolfen ratkaistavaksi."

Nero Wolfe ei mielellään ota ratkaistavakseen avioelämän ongelmia. Archie ja Nero pitävät kuitenkin taas kerran tilapaisesti mykkäkoulua ja siitä johtuen rahamies Jarrell pääsee kaksikon asiakkaaksi. Sitä paitsi kyse ei ole puhtaasti perhejutusta, vaan liikesalaisuuksien vuotamisesta. Kyllästyneenä jääräpäiseen asiakkaaseen, Wolfe jo kertaalleen luopuu jutusta ja palauuttaa ennakkomaksun Jarrellille. Kaksi murhaakin liittyy tapaukseen ja lopulta Wolfe kiinnostuu asiasta ja ratkaisee jutun ilman asiakasta. Lopussa toki kiitollinen Jarrell maksaa Wolfelle. Rahasta puheen ollen, tässä tulee esiin muuan pöyristyttävä seikka, joka aina silloin tällöin tulee eteen amerikkalaisissa romaaneissa: henkilön arvo mitataan rahassa. Jos jollain henkilöllä on kahden miljoonan omaisuus, sanotaan että hän on kahden miljoonan arvoinen. Tässä tarinassa Jarrellin pikakirjoittaja-sihteeri lausuu näin: ”. . .minun henkilökohtainen nettoarvoni on nykyään hieman yli miljoonan dollarin. Tiedän että veloitatte korkeita palkkioita, mutta minulla olisi siihen varaa.”
Kyseessä on keskitasoa huonompi Wolfe-tarina.

Teosarvio Arvostelevassa kirjaluettelossa 1/1973: ”Rex Stoutin salapoliisi Nero Wolfe on Sherlock Holmesin ohella alan (ja yleensä kirjallisuuden) harvoja hahmoja, joiden vaiheille on syntynyt palvovaa kiinnostusta. Joku ihailija on tehnyt hänestä peräti elämäkerran pelkästään kirjoista saatavat viitteet tukenaan. Stoutin tällä kertaa suomennettu teos ei taaskaan ole hänen parhaitaan - joskus käy niin, että Stout rajaa lähtökohta-asetelman niin kuivaksi ettei siitä oikeastaan edes voi hellitä kovin merkillistä kehittelyä. Hänen voimansa on keskushenkilöissä, Nero Wolfin lisäksi kertojassa Archie Goodwinissä, sekä kielen (joskus rasittuneisuuteen saakka viedyssä) nokkeluudessa. Hiukan hajamielisesti tätä uutuutta luin, ja koska lajin harrastaja kuitenkin vuotuisen Stoutinsa tarvitsee, toivoisin valitsijoiden käyvän käännettävien varaston paremmalla onnella lävitse.”

209. Stout, Rex Liian monta naista

Rex Stout
Liian monta naista
WSOY 1977 – Sapo 209
Too Many Women 1947

"Muuan Naylor-Kerr -suuryhtiön toimihenkilöistä, kirjeenvaihdon tarkkailija Waldo Wilmot Moore on jäänyt auton alle ja saanut surmansa. Parivaljakko Nero Wolfe - Archie Goodwin ottaa tehtäväkseen selvittää, onko kysymyksessä onnettomuus - vai murha, kuten eräs yhtiön päälliköistä epäilee. Yhtiön leipiin pestautuneen Archien edessä on mahdollisuuksien valtameri, jonka paras puoli on kirjeenvaihto-osaston kolmesataa toinen toistaan hehkeämpää herranterttua. Mutta mitalilla on toinenkin puoli, vähemmän kaunis. Sillä joku on laatinut pirullisen suunnitelman monen muunkin kuin Mooren päänmenoksi. Ja se joku on vähällä onnistua.
Nero Wolfe –juttu Stoutin parhaalta luomiskaudelta, vuodelta 1947. Klassisen dekkarikirjallisuuden mittatilaustekstiä jossa kaikki sopii kohdalleen kuin tuoli tämän myyttiseksi muodostuneen salapoliisin rehevän takamuksen alle.”

Archie koettaa nuuskia tilannetta yliajetun miehen työpaikalla. Hän saa selville muutaman ihmissuhdekuvion, muttei mitään kouriintuntuvaa johtolankaa. Nero Wolfe on yhtä ymmällä kuin juttua aikoinaan tutkineet poliisitkin. Tarkastaja Cramer tulee Wolfen toimistoon kärttämään tietoja, jota Wolfella ei kuitenkaan ole. Cramer ei tätä usko ja silloin Wolfe hermostuu.
”- Archie. Heitä hänet ulos talostani. Vaikka väkivalloin, jos on tarpeen.
Ajatus ei viehättänyt minua. Cramer oli poliisitarkastaja ja todennäköisesti aseistettu, ja minulla oli parhaat vaatteeni yllä. Pysyttelin tuolissani.
- Hyvät herrat, olin luullut että teissä kummassakin olisi miestä kestämään mitä on tullakseen, mutta huomaan olleeni väärässä. Teidät on kummatkin lyöty, siinä kaikki, ja nyt te yritätte purkaa pahan sisunne toisiinne käyttäytymällä lapsellisesti.”

Nero Wolfe on nimensä mukaisesti nero selviytymään mahdottomilta näyttävistä tilanteista. Hän esittää hämmästyttävän ratkaisun keskustellessaan Archien kanssa:
”-Mitä me teemme kun meillä ei ole ainuttakaan johtolankaa? Tiedätkö sinä?
–En tiedä.
–Me teemme johtolangan. Ehkä meidän on tehtävä useampia, mutta me aloitamme tekemällä yhden. Kokeellisesti.”
Wolfen juoni onnistuu ja hän pääsee näin ratkaisemaan jutun.

Teosarvio Arvostelevassa kirjaluettelossa 10/1977: ”Ei tämä suuryhtiön sisäissuhteisiin solmittu Nero Wolfe-dekkari ainakaan ole väsyneen pään viihdettä, sillä väkeä juoksee ulos ja sisään niin paljon ja ketterästi, että tarkkana on oltava, jos sen toimista aikoo lukua pitää. Wolfen kumppani Archie Goodwin on yleensä mukavasti naljaileva veikkonen, mutta tässä ennätin kyllä jo kyllästyä häneenkin.”

240. Stout, Rex: Liian monta kokkia

Rex Stout
Liian monta kokkia
WSOY 1979 – Sapo 240
Too many cooks 1938

"Nero Wolfen runsas ihailijakaarti tuntee toki mestarinsa harrastuksen kielen ja vatsan nautintoihin. Ymmärtää myös miten tätä herkkätajuista älypäätä sykähdytti kutsu kunniavieraaksi viidentoista huippukokin maailmankonferenssiin. Nero siis matkusti. Jo matkalla hän huomasi, että keittotaidossa, taiteista hienostuneimmassa ja inhimillisimmässä, piilee vivahteikkaita, vaarallisia intohimoja. Saman tien hän myös aavisti, että ennen kuin juhlat on juhlittu ja liemet latkittu, maailmassa on yksi suuri keittiömestari vähemmän. Neron herkkuloma loppui siis lyhyeen. Mutta tämän mainion dekkarin ihmeellisin yllätys on se että murhan lisäksi Nero paljastaa vihdoin muutaman tarkoin varjellun ruokaohjeen, joilla hän on leuhkinut vuositolkulla."

Pitkä ja osin pitkäveteinenkin tarina saa kevennystä Archie Goodwinin humoristisista aatoksista. Wolfe on taas uskaltautunut kotinsa ulkopuolelle ja matkustaa junalla maailman huippukokkien konferenssiin juhlapuhujaksi ja kunniavieraaksi. Junassa on eräs kokeista, Jerome Berin San Remosta ja hänen tyttärensä Constanza. Viimeksi mainittu on niin viehättävä, että Archie kertoo tälle – pelkästä itsesuojeluvaistosta – olevansa naimisissa ja monen lapsen isä. Eräs kokeista murhataan, mutta Wolfe kieltäytyy puuttumasta asiaan, kunnes häntä itseään vastaan tehdään murhayritys. Tällöin hän ottaa asiakseen selvittää kuka murhayrityksen tekijä on. Tarina sisältää lukuisia jaaritteluja, jotka osin harpoin yli. Yksi kirjassa esille tuleva teema on rotuerottelu. Wolfe osoittaa kunnioitusta mustaa keittiöhenkilökuntaa kohtaan ja yrittää suojella näitä rasistisen ja öykkäröivän seriffin touhuilta. Kirjan kirjoittamisen aikoihin ei mustilla juuri ollut ihmisarvoa USA:ssa ja siitä seriffin käytös on osoituksena. Kirjan lopussa on ruokaohjeita. Jos siis satut saamaan jostain suokilpikonnaa tai verkkomahasylttyä, niin siitä vaan kokeilemaan! Itse syön mieluiten lihaperunalaatikkoa.

Teosarvio Arvostelevassa kirjaluettelossa 10/1979: ”WSOY paikkaa omaatuntoaan: yksi Rex Stoutin kuuluisimmista varhaisteoksista on viimein yli 40 vuoden kuluttua saatu suomeksi. Paikkaamiseen on sitäkin suurempi syy, kun sama kustantaja keväällä tuotti kielellemme semmoisen röyhkeän tulokkaan kuin Kuolema korjaa kokit, joka nyt voi lopullisesti hautautua ilmeisen esikuvansa painon alle. - Liian monta kokkia uppoutuu perinpohjaisesti kaikista Stoutin Nero Wolfe -kirjoista vähintään vilaukselta tuttuun gastronomian maailmaan ja tarjoaa liitteenään jopa tukun Wolfen reseptejä (joita makaronipohjainen asiantuntemukseni ei yllä arvioimaan). Teoksella on kuitenkin myös muita ominaisuuksia, joiden ansiosta se epäilemättä tuottaa monipuolista iloa kaikille hieman snobismiin taipuville dekkarinlukijoille aivan gastronomiantuntemuksesta riippumatta. Alkuteoksen ilmestymisaikaan Stoutin liberaalit rotukäsitykset ovat varmaan vaikuttaneet jopa hätkähdyttäviltä.”

250. Stout, Rex: Oikeus kuolla

Rex Stout
Oikeus kuolla
WSOY 1980 – Sapo 250
A Right To Die 1964

"Musta antropologian professori pyytää Nero Wolfen toimistolta apua varsin luottamuksellisessa asiassa. Hänen Kansalaisoikeuskomiteassa työskentelevä poikansa aikoo naida valkoihoisen työtoverinsa. Mutta suostuisiko rikas, kaunis ja älykäs valkoinen tyttö vaimoksi mustalle miehelle, ellei hänessä - tai hänen menneisyydessään - olisi jotain vialla? Tässä kirjassa tutut salapoliisit Nero Wolfe ja Archie Goodwin sekaantuvat Yhdysvaltain tärkeimpään sisäiseen ongelmaan, tapaavat mielenkiintoisimmat tyypit, mitä Stoutin galleriasta löytyy ja kaivavat esiin murhamotiivin, joka on ainutlaatuinen koko dekkarikirjallisuudessa."

”Sapo 250 ja juhlan kunniaksi perinteisen sapon mestarin Rex Stoutin myöhäistuotantoa edustava Oikeus kuolla. Kihelmöivä murhamysteeri New Yorkin kansalaisoikeustaistelijoiden parista.”

Tavanomaista Wolfe -kirjojen kaavaa noudatteleva tarina, jossa kuitenkin on keskimääräistä mielenkiintoisempi aihe. Juoni sinänsä on hyvin tavanomainen. Mukana on myös Archien ystävätär Lily Rowan. Kirjassa ”Liian monta kokkia” muuan musta nuori mies auttoi Wolfea ratkaisemaan murhamysteerin. Nyt sama mies tulee pyytämään Wolfelta apua poikansa asiassa. Wolfe kuittaa kiitollisuuden velkansa auttamalla miestä ja selvittää samalla erään murhan. Se oli vähällä jäädä selvittämättä, kunnes Nero Wolfe tuli epätoivoissaan ajatelleeksi erästä diftongia.

Teosarvio Arvostelevassa kirjaluettelossa 7-8/1980: ”Rex Stoutin myöhäistuotantoon kuuluva teos liittyy hiukan yllättävästi hänen edelliseen suomennokseensa, 30-luvun klassikkoon "Liian monta kokkia", jonka loppuselvittelyn henkilöhahmo vuosikymmeniä myöhemmin laukaisee liikkeelle Nero Wolfen ja Archie Goodwinin tutkimuksen. Tällä kertaa liikutaan Yhdysvaltain kansalaisoikeusliikkeen parissa, mutta semmoiseen poliittiseen kiinnostavuuteen kuin hiukan varhemmassa romaanissaan "Ovikello soi" tai aivan viimeiseksi jääneessä, vielä suomentamattomassa kirjassaan Stout ei tällä kertaa yllä. Itse asetelma saa toisin sanoen odottamaan hiukan muuta kuin jatkossa seuraa, mutta kun tämän unohtaa, käsillä on normaali-tasoinen ja siis erittäin lukukelpoinen osa Nero Wolfen suurta saagaa.”

265. Stout, Rex: Liian monta asiakasta

Rex Stout
Liian monta asiakasta
WSOY 1981 – Sapo 265
Too Many Clients 1960

"Nero Wolfen pankkitili osoittaa taas kerran laskusuuntaa. Pelastava asiakas ilmestyy nuhruisen miehen hahmossa yksityisetsivän toimistoon esitellen itsensä suuryhtiön toimitusjohtajaksi. Wolfen apulainen Archie Goodwin innostuu, mutta ilo on lyhytaikaista. Teollisuusjohtaja löydetään pian murhattuna. Asiakas on menetetty, mutta Archie ryhtyy tutkimaan juttua omin päin. Hän löytää salaisen lemmenpesän, jonka ympärillä sikiää toinen toistaan värikkäämpiä asiakkaita. Kaikki ovat sotkeutuneet samaan vyyhteen. Yllätykselliset käänteet ja vaihtuva ihmisgalleria tekevät tästä Wolfen tapauksesta tavallista vauhdikkaampaa seurattavaa"

Tarina etenee totutun Wolfe -kaavan mukaan, mutta Stout onnistuu tässä keskinkertaista paremmin.

Teosarvio Arvostelevassa kirjaluettelossa 10/1981: ”Pidän Rex Stoutista, mutta joskus ihmettelen miksi. Tietysti säännöllisesti kohdattavat vakiohahmot ja perustilanteet luovat tuttuuden ja turvallisuuden tunnetta, ja tietysti Stout kirjoittaa hyvin, mutta joskus hän ei kerta kaikkiaan jaksa innostua ihmisistään. Nero Wolfen ja Archie Goodwinin ympärillä pyörii nyt suomennetussa, rakenteeltaan siistin mallikelpoisessa dekkarissa kovin etäiseksi jäävää väkeä, sellaista josta ainakaan minä en varsinaisesti riennä etsiskelemään sen enempää murhattavia kuin murhaajiakaan. Jäljellä on kuitenkin Stoutin kyky hallita aivan pienet, jännitystä luovat yksityiskohdat - ajattelen esimerkkinä Archien käyntiä lehden arkistossa ja sen tulosten muutamaa sivua myöhemmin tapahtuvaa paljastamista - sekä vankalla rutiinilla pyörittää moitteetonta koneistoaan.”

282. Stout, Rex: Murha makuuhuoneessa

Rex Stout
Murha makuuhuoneessa
WSOY 1983 – Sapo 282
Death Of A Doxy 1966

”Eivät lopu riesat rakkaalta ystävältämme Nero Wolfelta. Raha tekee tiukkaa ja kilot karttuvat, sehän nyt on selvää. Mutta että vielä tuttu mies ja apulainen Orrie Cather on pantu putkaan syytettynä nuoren sulottaren murhasta... Tyttönen on kuulunut erään vaikutusvaltaisen finanssimiehen viihdyttäjiin, eikä miekkonen, eipä tietysti, halua nimeään sotkettavan moiseen pyykkiin. Kohtalaisesta rahasummasta Nero lupautuu pitämään pampun maineen niin puhtoisena kuin maineen tuleekin olla. Mutta miten on? Saako Orrie-parka sen edestä lähtöpassit hirsipuuhun? Piristävä, jännitteissään hallittu Nero Wolfe –juttu uusille ja vanhoille ystäville.”

Salapoliisiromaaneissa jää usein henkilöiden kuvaus puolitiehen. Tässä kirjassa Stout onnistuu Wolfen ja Goodwinin lisäksi kuvaamaan Julie Jaquetten persoonaa onnistuneesti. Näpsäkkä neiti auttaa Archieta tutkimuksissa ja joutuu sen tähden murhayrityksen kohteeksi. Niinpä Wolfe majoittaa Julien oman kattonsa alle turvaan.

Tarkastaja Cramerin tutkimukset polkevat paikoillaan ja Wolfe onnistuu ratkaisemaan jutun niin, että pohatan nimi ei tule julkisuuteen ja saa näin mojovan summan palkkioksi. Myös Julielle järjestetään mukava summa, jonka hän käyttää opintojensa jatkamiseen. Mukava kirja.

Teosarvio Arvostelevassa kirjaluettelossa 10/1983: ”Rex Stout (1886-1975) kirjoitti nyt suomennetun dekkarinsa 80-vuotiaana, kohta mestariteoksensa Ovikello soi jälkeen. 60-luku oli 30-luvun ohella hänen vireintä aikaansa, ja myös Murha makuuhuoneessa on luotettavaa, irtonaista työtä - ja hyvin suomennettukin. Yllätyksiä Stout tarjoaa harvoin, ja hänen romaaniensa viehätys perustuukin paljolti itse asetelman tuttuuteen. Nero Wolfe istuu, syö, lukee ja hoitaa orkideoitaan, Archie ja avuksi pestatut yksityisetsivät ravaavat kentällä. Tällä kertaa murhasta epäiltynä on nimenomaan yksi noista avustavista etsivistä, Orrie Cather, joka ei tästä keskeisestä roolistaan huolimatta kuitenkaan kohoa päähenkilön asemaan. Nero Wolfe -sarja alkaa olla kielellämme siksi hyvin edusteilla, että mielestäni kannattaisi suomennuttaa myös sen viimeiseksi jäänyt romaani A Family Affair (1975), jossa Stout keskittyy nimenomaan tuon Wolfen perhepiirin keskinäisten suhteiden tutkimiseen yllättävällä ja katkerallakin tavalla.”

336. Stout, Rex: Pelokkaitten miesten liitto

Rex Stout
Pelokkaitten miesten liitto 
WSOY 1990 - Sapo 336
The League of Frightened Men 1935

"Kun marraskuun sade yhtyy työn puutteeseen, jota jatkuu niin pitkään, että olo alkaa tuntua tuskalliselta, syntyy prologi - avainkohtaus - josta myöhemmin kehittyisi näytelmä. Paul Chapinin nimi aloitti sen, herra Hibbardin mahdoton tapaus jatkoi sitä, ja sitten sattui yllättävä katoaminen. Nero Wolfen ja Archie Goodwinin oli aika toimia. Pelokkaitten miesten liitto täytyi pelastaa runoilevan psykopaatin aikeilta. Pelokkaitten miesten liitto on etsivä Wolfen työmaata ja Rex Stoutin valtavan tuotannon ehdottomia helmiä."

Olen toista mieltä takakannen tekstin kanssa. Tämä ei ole mielestäni Stoutin tuotannon helmiä. Yli 300-sivuinen kirja oli pitkäpiimäistä luettavaa. Vasta loppupuolella tapahtumat lähtevät liikkeelle. Tämä on vasta toinen Wolfe-kirja, eivätkä henkilöt ole näissä varhaisissa tarinoissa vielä oikein löytäneet selkeitä hahmojaan. Tarkastaja Cramer astuu mukaan tässä ensimmäistä kertaa, mutta hän esiintyy vain vilahdukselta.

"Äkkiä nainen tiuskaisi Wolfelle voimallisesti: "Te olette lihava houkka."
Wolfe pudisti päätään: "Silminnähden lihava, joskin itse suosin gargantuamaista. Houkka vain laajemmassa mielessä, kun se käsitetään ihmisrodun yhteiseksi ominaisuudeksi."

362. Stout, Rex: Yli kuolleen ruumiini

Rex Stout
Yli kuolleen ruumiini
WSOY 1992 – Sapo 362
Over My Dead Body 1940

"Ihastuttavaa miekkailunopettajaa syytetään timanttien varastamisesta. Hän on laittomasti maassa, ja jotta soppa pahenisi entisestään, löytyy ruumis ja miekkailunopettaja osoittautuu Nero Wolfen tyttäreksi. Kun Nero Wolfen apulainen Archie Goodwin saapuu paikalle, tilanne vain mutkistuu: murha-ase löytyy Archien taskusta! Mitä tekee tässä tilanteessa suurikokoinen salapoliisi ja pinttynyt poikamies Nero Wolfe, joka on tottunut selviytymään kinkkisistä paikoista? Nyt ovat tulessa tytär, kansainväliset agentit, liikemiehet, poliisi ja Archie."

Tässä tarinassa vilisee sekalaista väkeä. Eräs temperamenttinen ja murteellisesti puhuva Carla osoittautuu Wolfen kauan sitten adoptoimaksi tyttäreksi. Wolfe kertoo asian näin: ”Olin ennen vanhaan idioottimaisen romanttinen. Olen vieläkin, mutta nyt se pysyy hallinnassa. Minusta tuntui romanttiselta, ollessani nuori poika kaksikymmentäviisi vuotta sitten, olla Itävallan hallituksen salainen agentti. Maailmasota ja kokemukseni siinä keskeyttivät etenemiseni kohti kypsyyttä. Sota ei kasvata miehistä kypsiä; se ainoastaan säilöö heidät inhon ja kauhun suolavedessä. Pfui! Sodan jälkeen olin vielä laiha ja liikuskelin siellä täällä. Montenegrossa otin vastuulleni kolmivuotiaan orpotyttösen ylläpidon ja hänen tulevan henkisen ja fyysisen kukoistuksensa adoptoimalla hänet. Tein siellä muutakin, mikä edisti kysymistäni, mutta sillä ei ole mitään tekemistä teidän kanssanne. Näin sen tytön kylkiluut. Se muu toimintani teki lopun Montenegrosta minun osaltani ja minä jätin tytön kuvitelmani mukaan hyviin käsiin ja palasin Amerikkaan.”

Tarkastaja Cramer ja muutamat muut tahot luulevat Wolfella olevan sormensa pelissä kansainvälisessä politiikassa. Niinpä Wolfen asunnolla onkin vilkasta. Cramer jopa asettuu sinne Wolfen seuraksi, ajatellen näin pysyvänsä parhaiten tapahtumien tasalla. Archiella on muutama vaiherikas seikkailu tässä tarinassa.
Carlan tapaamme seuraavan kerran kirjassa Mustan vuoren varjossa.

371. Stout, Rex: Missä on testamentti

Rex Stout
Missä on testamentti
WSOY 1993 – Sapo 371
Where There's A Will 1940

"Noe Hawthornen sisarukset eivät ole tyytyväisiä veljensä testamenttiin, jonka mukaan suurin osa omaisuudesta siirtyisi hänen naisystävälleen Naomi Karnille. He haluavat, että Nero Wolfe ja Archie Goodwin vaikuttaisivat ripeästi asiaan. Pian Noelin kuolema paljastuu murhaksi, ja epäiltyjä on vainajan maalaistalo tulvillaan. Kesken murhatutkimusten mahdollinen suurperijä Naomi Karn löytyy kuristettuna. Nero Wolfe ei ole koskaan pitänyt testamenttijupakoista, ja tämä tuntuu kaikista likaisimmalta. Hän tarvitsee hyvien hermojen ja päättelykyvyn lisäksi myös kukkien tuntemusta, ennen kuin Noelin ja Naomin murhat on selvitetty."

Nero Wolfe ja Archie Goodwin toimivat tutuksi tulleen kaavan mukaan. Keskinkertainen rikosromaani, josta puuttuu niin jännitys kuin yllätykselliset käänteetkin.

375. Stout, Rex: Toinen tunnustus

Rex Stout
Toinen tunnustus
WSOY 1994 – Sapo 375
The Second Confession 1949

"James U. Sperling on äveriäs teollisuuspohatta, joka epäilee nuoremman tyttärensä miesystävää kommunistiksi. Tämähän ei tietysti käy päinsä, ja niin Nero Wolfe apureineen palkataan selvittämään vävyehdokkaan taustoja. Tutkimukset ovat vasta aluillaan, kun Wolfen rakas orkideatarha joutuu hävityksen kohteeksi - ja pian tapahtuu myös murha. Olisiko kaiken takana Wolfen verivihollinen, salaperäinen rikoslordi X?"

Archie Goodwin on vierailulla rikkaan Sperlingin perheen maaseutuasunnossa. Hänen on määrä tehdä tuttavuutta talon nuoremman tyttären kanssa. Kuitenkin vanhempi tytär Madeline osoittautuu innokkaammaksi. Archien on myös tarkoitus huumata nuoremman tyttären sulhanen Rony ja tutkia tämän taskut, mutta onnistuu vain nukuttamaan itsensä. Hän järjestää toisen tilaisuuden ja löytää etsimänsä. Salaperäinen rikollispomo ei pidä Wolfen tutkimuksista ja antaa tälle varoituksen tuhoamalla tämän orkideat.

Vastoin vankkumatonta sääntöään olla poistumatta toimistostaan työasioissa, Wolfe lähtee nyt Sperlingin asunnolle, josta Archie vastikään palasi. Siellä Rony ajetaan kuoliaaksi pihatiellä ja Archie lavastetaan syylliseksi. Myöhemmin Sperlingin sihteeri väittää ajaneensa vahingossa miekkosen yli, mutta tunnustus ei ole vakuuttava. Poliisi on kuitenkin tyytyväinen ja lopettaa tutkimukset. Wolfe ei ole tyytyväinen ja kaivaa lopulta totuuden esiin.