Jos kuolema uinahtaa
WSOY 1972 – Sapo 144
If Death Ever Slept 1957
"Haluan teidän hankkivan käärmeen ulos perheestäni", vaatii miljonääripohatta Otis Jarrell, jonka liikesalaisuudet ovat alkaneet kummasti vuotamaan sen jälkeen, kun poika Jarrell nai taloon salaperäisen Susanin. Nero Wolfen mielestä juttu haisee, mutta hänen apurilleen Archie Goodwinille käärmejahti sopii kuin nyrkki silmään - pomosta viis.
Ikävä vain, että luksushomma Jarrellin "sihteerinä" Viidennen avenuen sukutalossa alkaa pian saada epäkodikkaita piirteitä. Muuan ase katoaa, ja sitten ollaankin sellaisessa rikosvyyhdissä, että nokkela-Archien on nöyrryttävä ja annettava juttu tukevampiin käsiin eli maailman painavimman salapoliisin Nero Wolfen ratkaistavaksi."
Nero Wolfe ei mielellään ota ratkaistavakseen avioelämän ongelmia. Archie ja Nero pitävät kuitenkin taas kerran tilapaisesti mykkäkoulua ja siitä johtuen rahamies Jarrell pääsee kaksikon asiakkaaksi. Sitä paitsi kyse ei ole puhtaasti perhejutusta, vaan liikesalaisuuksien vuotamisesta. Kyllästyneenä jääräpäiseen asiakkaaseen, Wolfe jo kertaalleen luopuu jutusta ja palauuttaa ennakkomaksun Jarrellille. Kaksi murhaakin liittyy tapaukseen ja lopulta Wolfe kiinnostuu asiasta ja ratkaisee jutun ilman asiakasta. Lopussa toki kiitollinen Jarrell maksaa Wolfelle. Rahasta puheen ollen, tässä tulee esiin muuan pöyristyttävä seikka, joka aina silloin tällöin tulee eteen amerikkalaisissa romaaneissa: henkilön arvo mitataan rahassa. Jos jollain henkilöllä on kahden miljoonan omaisuus, sanotaan että hän on kahden miljoonan arvoinen. Tässä tarinassa Jarrellin pikakirjoittaja-sihteeri lausuu näin: ”. . .minun henkilökohtainen nettoarvoni on nykyään hieman yli miljoonan dollarin. Tiedän että veloitatte korkeita palkkioita, mutta minulla olisi siihen varaa.”
Kyseessä on keskitasoa huonompi Wolfe-tarina.
Teosarvio Arvostelevassa kirjaluettelossa 1/1973: ”Rex Stoutin salapoliisi Nero Wolfe on Sherlock Holmesin ohella alan (ja yleensä kirjallisuuden) harvoja hahmoja, joiden vaiheille on syntynyt palvovaa kiinnostusta. Joku ihailija on tehnyt hänestä peräti elämäkerran pelkästään kirjoista saatavat viitteet tukenaan. Stoutin tällä kertaa suomennettu teos ei taaskaan ole hänen parhaitaan - joskus käy niin, että Stout rajaa lähtökohta-asetelman niin kuivaksi ettei siitä oikeastaan edes voi hellitä kovin merkillistä kehittelyä. Hänen voimansa on keskushenkilöissä, Nero Wolfin lisäksi kertojassa Archie Goodwinissä, sekä kielen (joskus rasittuneisuuteen saakka viedyssä) nokkeluudessa. Hiukan hajamielisesti tätä uutuutta luin, ja koska lajin harrastaja kuitenkin vuotuisen Stoutinsa tarvitsee, toivoisin valitsijoiden käyvän käännettävien varaston paremmalla onnella lävitse.”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti