19.8.2018

169. Shimer, R. H: Varo veistä, saarnamies

R.H. Shimer
Varo veistä, saarnamies
 

WSOY 1974 - Sapo 169
Squaw Point 1972

"Rouva Kaluginilla sanottiin olevanennustajan lahjoja. Vain harvat Aleuttien saariryhmään kuuluvan Nuga-saaren asukkaista tiesivät että arvon rouva tarkkaili kylän tapahtumia yläkerran makuukamaristaan miesvainajansa kaukoputkella ja perusteli ennustuksensa näkemäänsä. Ja kun kaksi murhaa kuohutti kyläläisten mieliä kaikki olivat varmoja että Kaluginin eukko tiesi niistä jotakin. Miksi hän muuten olisi lähettänyt Miro Tokinille, salakuljettajien kuninkaalle kirjeen jota sheriffi Loman joutui metsästämään keskellä arktista hirmumyrskyä. Eksoottiset Aleutit hylkeenpyynteineen ja ikuisine sumuineen muodostavat taustan R.H.Shimerin, Sapo-sarjan uuden amerikkalaisen tulokkaan laadukkaassa dekkarissa. Se tarjoaa modernin jännityksen ystäville autenttista seikkailun tuntua maalla ja merellä."

Tämä Ruth Shimerin kirja muistuttaa Hammond Innesin hienoja seikkailujännäreitä, muttei yllä ihan samalle tasolle. Kohtalaisesti kerrottua seikkailua häiritsee tökerösti kuvattu romantiikka. Kasveja keräävä opettajatar lähtee noin vain murhamiehen matkaan.


Teosarvio Arvostelevassa kirjaluettelossa 9/1974: "Miksihän tämä Aleuttien saariryhmän erikoislaatuisten asujien keskuuteen sijoittuva paikalliskuvauksen ja seikkailuromaanin risteytymä on suomennosnimeensä ja kansikuvaansa saanut moisen kirkollisen painotuksen, kun huijarisaarnaajan tappo tosiasiassa on vain eräs episodi turhankin kansoitetussa ja monipolvisessa arktisessa kylä tarinassa. Alun henkilötunnistusvaikeuksista selviydyttyä kirjan paikalliset olosuhteet ja omin säännöin toimiva yhteisö alkavat vetää puoleensa, etenkin kun tekijän kerrontaan sisältyy aimo annos omintakeista veitikkamaisuutta. Mukavaa, että SAPO-sarja etsii näin uusia maisemia ja tekijöitä."

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti