20.8.2018

162. Christie, Agatha: Sininen juna

Agatha Christie
Sininen juna

WSOY 1973 – Sapo 162
(myös Otava 1940 ja WSOY 1959)
The Mystery of the Blue Train 1928

 "Miljonäärintytär Ruth Kettering saa isältään lahjaksi kuuluisan rubiinin, jonka sanotaan tuottavan epäonnea omistajalle. Avioliittoonsa tyytymätön Ruth päättää matkustaa Rivieralle ja ottaa ihailemansa rubiinin mukaan isänsä varoituksista piittaamatta. Sinisen junan matkustajista kenenkään ei pitänyt tietää aarteen olemassaolosta, mutta junan pysähtyessä Lyonissa paljastuu yön aikana tapahtunut raaka ryöstömurha. Samalla myös selviää, että kuin sattumalta junan matkustajanaon useitakin Ruthin elämään läheisesti liittyviä henkilöitä. Ja sattumalta mukan on myös Hercule Poirot. Junamurha panee mestarisalapoliisime harmaat aivosolut kovalle koetukselle ja ennen kuin mysteeri ratkeaa, hän joutuu seulomaan niin Lontoon alamaailman kuin Rivieran hienostopiirit."

Rikkaan miehen tytär on pettynyt avioliittoonsa ja isä painostaa häntä ottamaan eron kelvottomasta aviomiehestä. Tytär kuitenkin murhataan Ranskan halki kulkevassa ’Sinisessä junassa.’ Junassa matkustaa sattumalta myös hiljattain rahaa perinyt vaatimaton seuraneiti sekä ei niin vaatimaton salapoliisi Hercule Poirot. Murhatulta on ryöstetty rubiinikoru ’Tulensydän.’ Poirot alkaa tutkia juttua yhdessä ranskan poliisin kanssa. Tämä on keskitasoinen Christien salapoliisiromaani, jossa henkilöt jäävät Poirotia lukuun ottamatta etäisiksi. Rikastuneen seuraneidin läsnäolokin jää tarinan kannalta jotenkin irralliseksi ja hyödyntämättä.


Sininen juna (Le Train Bleu) oli kuuluisa ranskalainen luksusluokan yöpikajuna Calais’sta Ranskan Rivieralle. Brittiläiset rikkaat ja kuuluisuudet matkustivat sillä suosittuihin Etelä-Ranskan lomakeskuksiin.
Aikataulut oli sovitettu niin, että noustuaan brittiläiseen junaan Lontoon Victoria-asemalla klo 15 ja vaihdettuaan Ranskassa Siniseen junaan, matkustaja oli perillä Nizzassa seuraavana päivänä klo 19. Nimensä juna sai tummansinisistä makuuvaunuistaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti