Neiti Marplea ei petetä
WSOY 1969 – Sapo 105
They do it with mirrors 1952
"Carrie Louisella on taipumus ihastua vääriin miehiin. -Taas uusi höyrähtänyt tyyppi, sanoo hänen sisarensa kolmennesta aviomiehestä, joka on perustanut koulukodin nuorisorikollisille. Paikka vilisee pahatapaisia poikia, henkilökuntaa sekä sukulaisia, jotka mainitaan testamentissa. Sisar arvelee, että Carrie Louise on vaarassa. Ja talon ilmapiirissä on jotain outoa. Outoa hyvinkin, huomaa neiti Marple saapuessaan kartanoon, mutta koskeeko se hentoa, sydämellistä talon rouvaa, jota kaikki näyttävät jumaloivan? Jännitys huipentuu myrkkyyn ja laukauksiin. Mysteerio alkaa selvitä vasta, kun neiti Marple tulee ajatelleeksi taikatemppuja, varsinkin sitä, jossa nainen sahataan kahtia."
Neiti Jane Marplen lapsuudenystävä Carrie Louise asuu Stonygatesissa, jossa hänen miehensä pitää nuorisorikollisille tarkoitettua ammattikoulua. Carrien sisaren, rouva Van Rydockin mielestä siellä on jotakin hullusti. Vanhaneiti menee sinne vierailulle ottamaan asiasta selvää. Kartanossa asuu sekalainen joukko sukulaisia ja uusperheen jäseniä. Koulurakennuksessa majailevat lisäksi nuoret konnat. Marple jututtaa heitä kaikkia ja lukijalle selvitetään heidän asemaansa. Tarkkana pitää olla että kaikista pysyy kärryillä.
Stonygatesin johtokunnan jäsen tulee yllättäen vierailulle ja pian hänet murhataan. Asetelma on kuin hyvin harjoitetussa näytelmässä. Valot sammuvat, viereisessä huoneessa käydään ampumiseen johtavaa riitaa ja välittömästi tämän jälkeen kolmannesta huoneesta löytyy ammuttu mies. Poliisit tulevat tutkimaan tapausta, mutta päähenkilömme tietysti lopulta keksii kuka, miten ja miksi. Kyseessä on korkeatasoinen salapoliisiromaani värikkäine henkilöhahmoineen tuttuun Agatha Christien tyyliin.
Teosarvio arvostelevassa kirjaluettelossa 1/1970: "Tekijän Hercule Poirot'n rinnalla suosima rikosten selvittäjä, vanha neiti Marple, on tällä kertaa hyväntekeväisyyttä harjoittavan kartanonomistaja-perheen vieraana, koska sukulaiset epäilevät, että kartanon rouvan henki on vaarassa. Tilalla vilisee sekä vieraita että omaisia pahantapaisista hyväntekeväisyysobjekteista puhumattakaan, joten neiti Marplella riittää työtä lampaiden ja susien erottamisessa toisistaan. Kohdittain tarina mielestäni vätystää eteenpäin, joten tekijänsä vetreintä satoa se ei ole, mutta riittänee silti uskollisille Christie-faneille."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti