Ikiyö
WSOY 1969 – Sapo 100
Endless night 1967
”Yö ja aamu jokainen, jollekin tuo kurjuuden. Joka aamu, joka yö, jonkun sydän riemuin lyö, jonkun sydän riemuin lyö, jonkun osa ikiyö” –William Blake (Aufuries of Innocence).
”Ikiyö vuodelta 1967 on Agathan myöhäisemmän luomiskauden huipputeos ja samalla yksi hänen harvoista teoksistaan, joissa hän on poikennut perinteiseltä alueeltaan modernin psykologisen rikostarinan alueelle. Ikiyössä Dame Agathan on sanottu hämäävän lukijaa aivan sietämättömällä tavalla! Alkuasetelma on pettävän romanttinen. Köyhä autonkuljettaja nai rikkaan perijättären. Ylellisen ja matkustelevan elämänsä turvasatamaksi rakastavaiset hankkivat vanhan idyllisen maalaiskartanon lumoavalta paikalta meren ääreltä. Milloin he ensimmäisen kerran kuulivat Mustalaismäkeen liittyvästä kirouksesta? Merkkeinä siitä ovat ikkunasta lentänyt kivi, kuollut lintu lävistettynä lattialla. Sitten tapahtuu onnettomuus…”
Elämänkertateoksessaan Agatha kertoo kiinnostuksestaan taloihin. Tämän näkyy monissa hänen teoksissaan, rakennusten tarkassa kuvailussa, päähenkilön mieltymyksestä johonkin taloon jne. Tässäkin kirjassa unelmien talo esittää keskeistä osaa. Kirjan alkuluvut ovat pitkästyttäviä ja lukija odottelee malttamattomana juonen kehittymistä. Verkkaisesti se lähteekin liikkeelle huipentuen todella yllättävään loppuun.
Teosarvio Arvostelevassa kirjaluettelossa 5/1969: "Tarinan alkuosa on mielestäni melkoisen vätystävää viikkolehtien jatkoromaanien tunnelmointia rikkaine tyttöraukkoineen, vihamielisine sukuineen, mustalaisen ennustuksineen ja kuolevine arkkitehtineroineen, eikä tarvittavaa atmosfääriä synny oikein loppujenkaan lopuksi, niin yllättäväksi kuin murhaaja onkin tekijän aivoituksissa asetettu. Täti Agatha ei edes ole ollut kyllin reilu suodakseen lukijalleen riittävät edellytykset oman ratkaisun löytämiseen, mikä toki on monen paatuneen dekkarinlukijan isoja iloja."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti