25.8.2018

91. Fleming, Joan: Raha ei ratkaise

Joan Fleming
Raha ei ratkaise
 

WSOY 1968 - Sapo 91
No bones about it 1967

”Juttu alkoi kodikkaasti kalkkunapäivällisillä. Näin hieno ateria ei ollut tavallista Borganin perheessä, joka elää kituutti ränsistyneessä talossaan Bedfordshiressa, vajaat viisikymmentä kilometriä Lontoosta. Mutta 80-vuotias isoisä alkoi pian jaella perheelle rahaa, aluksi pieniä summia, vähitellen nippukaupalla suuria seteleitä. Jokainen saattoi toteuttaa toiveensa. Köyhistä Borganeista tuli upporikkaita. Mistä rahat tulivat ja mihin yhtäkkinen yltäkylläisyys johti? – Lopulta koko perhe oli syytettyjen penkillä vastaamassa niin kammottavasta rikoksesta, että heitä nimettiin Borgioiksi. Sanottiin, että hirttäminen olisi ollut armelias tuomio näille läpeensä paatuneille ihmisille. Isoisän rahat olivat kovin kuumia.”

Sinänsä mielenkiintoisen tarinan tekee ärsyttäväksi tyyli, jolla se kerrotaan. Juoni etenee eri henkilöiden kertomana ja sama tapahtuma saatetaan kertoa pariin kertaan eri näkökulmista. Ikävintä on kuitenkin se tapa, jolla heti tarinan alussa kertojat viittaavat tulevan oikeudenkäynnin tapahtumiin. Ei ole vielä edes tehty rikosta ja lukijalle kerrotaan jo syyttäjän lausahduksia. Tällaisen temppuilun sijaan mukavinta olisi lukea selkeää kertomusta, joka etenee kronologisesti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti