Neiti Marple koston jumalattarena
WSOY 1972 (1980) - Sapo 246
Nemesis 1971
"Tunnussanamme, rakas neiti, on Nemesis!
Upporikas liikemies herra Rafiel testamenttaa neiti Marplelle kaksikymmentä tuhatta puntaa palkkioksi erään rikoksen selvittämisestä. - Minkä rikoksen? Ilmeisestikin murhan, mutta kuka on murhattu ja missä? Siitä ei jälkisäädöksessä mainita sanaakaan. Vedotaan vain vanhan ystävän luontaisiin taipumuksiin tajuta rikoksia, vaistota pahuutta. Jännitys kiihdyttää vanhuuttaan raihnasta amatöörisalapoliisia; hän lähtee etsimään neulaa heinäsuovasta. Suoraselkäinen nojatuoli takkavalkean ääressä saa jäädä kun edessä on ennakolta järjestetty ylellinen kiertomatka Englannin kuuluisissa kartanoissa ja puutarhoissa."
Lomahotellin murhat – kirjasta tuttu rikas herra Rafiel on kuollut ja jättänyt neiti Jane Marplelle kirjeen. ”Haluan teidän tutkivan erästä rikosta. Olen määrännyt että tietty summa sijoitetaan niin että jos hyväksytte pyyntöni ja teidän tutkimustenne johdosta rikos selvitetään lopullisesti, saatte rahat täydellisesti omaksenne. Olen antanut vuoden tämän tehtävän suorittamiseen.” Tehtävää ei tosin määritellä sen kummemmin, eikä kerrota, mistä rikoksesta on kysymys. Marple saa vain kehotuksen lähteä kiertoajelulle.
Matkan varrella ikäneitomme jututtaa matkakumppaneitaan ja eräässä pysähdyspaikassa hänet kutsutaan yökylään. Näin hän saa vihjeitä siitä, mitä edesmennyt herra Rafiel hänen odotti selvittävän. Eräs matkaseurueen jäsen, professori Wanstead paljastaa olevansa myös liikkeellä herra Rafielin toimeksiannosta ja antaa Marplelle lisää tietoa tehtävästä. Nokkelaan tyyliinsä Jane Marple esittää höppänää vanhusta ja nyhtää tiedonpoikasia sieltä ja täältä. Lopulta hän toimii Nemesiksenä, oikeuden jumalattarena, ja oikaisee väärän tuomion sekä saattaa oikean murhaajan vastuuseen teoistaan. Tämä on näppärä kertomus mahdottomalta tuntuvasta tehtävästä.
Teosarvio Arvostelevassa kirjaluettelossa 9/1972: Lomahotellin murhat teokseen tietyllä tavalla liittyvä jännitysromaani, jossa neiti Marple jakaa oikeutta selvittämällä ammoin tapahtuneen murhan. Ainakin Christietä paljon lukeneelle juoni sisältää tiettyjä, liiaksi osoittelevia kohtia; jokin tuttu vertaus toistuu jopa aivan sellaisenaan. Miellyttävää kirjassa on sen sijaan kuvauksen tarinoiva sävy, joka soveltuu hyvin tuntosarviltaan herkän, iäkkään neiti Marplen ympärille kutoutuvaan monitahoiseen tapahtumasarjaan. Olen monesti aprikoinut, mitä tapahtuisi, jos Dame Agatha olisi näillä uusimmillaan vasta alkamassa uraansa nykyisenä 'kovaksikeitettyjen' ja 'uuden aallon' dekkareiden aikana. Karttuisiko lukijakuntaa? Nyt Christien ystävät kaiketi lukevat myös tämän 81. jännärin - olkoonkin, että paras terä ja keskeistuotantoon kuulumisen edellytykset ovat poissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti