Agatha Christie
Lordin kuolema
WSOY 1953 - Sapo 1
Lord Edgware Dies 1933
”Omalaatuinen
lordi Edgware murhataan kirjastossaan. Syylliseksi epäillään hänen
vaimoaan, kuuluisaa näyttelijätärtä Jane Wilkinsonia. Vain hetkeä
aikaisemmin Jane oli pyytänyt apua itseltään Hercule Poirotilta
päästäkseen eroon miehestään. Poirot panee pienet harmaat aivosolut
liikkeelle. Juttu osoittautuu erittäin mutkikkaaksi. Tapahtuu kaksi
uutta murhaa. Sitten sattuma puuttuu peliin. Poirot kuulee erään
tuntemattoman ohikulkijan huomautuksen ja oivaltaa kuin salaman iskusta
johdonmukaisen ratkaisun. Siihen tarvitaan vain kolme seikkaa:
pincenez-lasit, puhelinsoitto ja nainen joka nouti kultarahan
Pariisista. Tässä jutussa Poirot joutuu kohtaamaan murhaajan, joka on
tavallista häikäilemättömämpää lajia.”
Muuten sujuva tarina menee
välillä liian mutkikkaaksi. Soudetaan ja huovataan. Kannattaa kuitenkin
lukea. Kirjassa on muutama oivallinen henkilöhahmo. Tällä kirjalla WSOY
aloitti maineikkaan Sapo – sarjansa vuonna 1953. Sapoja julkaistiin
vuoteen 2012 asti kaikkiaan 459 kirjaa. Monista sarjan kirjoista on
otettu useita uusintapainoksia.
Dorothy Sayers
Kuolema vierailee kerhossa
WSOY 1953 - Sapo 2
The unpleasantness at the Bellona Club 1928
"Kunniakkaan Bellona-kerhon rauha rikkoontuu eräänä iltana, kun takan ääressä istuva vanha kenraali Fentiman havaitaan kuolleeksi. Maineikas salapoliisi lordi Peter Wimsey saa ajattelemisen aihetta ruumista tutkineen lääkärin huomautuksesta. Pian paljastuu perintösäädös, jonka myötä kenraalin kuolinhetki saa ennalta arvaamattoman merkityksen. Äkkiä kuolinajan selvitys muuttuukin murhatutkimukseksi. Tämä klassinen salapoliisiromaani aloitti SaPo -sarjan vuonna 1953 yhdessä Agatha Christien kanssa."
Kerhon nojatuoliin on kuollut vanha jäsen ja kuoleman ajankohta on selvitettävä testamentin vuoksi. Lordi Peter Wimsey laukoo herjoja ja alkaa tutkia tapausta. Hyvää keskitasoa, oli ihan mukava lukea.
Agatha Christie
Askel tyhjyyteen
WSOY 1953 – Sapo 3
Why didn't they ask Evans? 1934
”Papinpoika
Bobby löytää rotkoon pudonneen, kuolemaisillaan olevan miehen. Bobby
ryhtyy selvittämään tapausta yhdessä tyttöystävänsä, rikkaan
lordintyttären Frankien kanssa. Jäljet johtavat aristokraattiperheeseen,
joka tuntuu olevan suorastaan erikoistunut merkillisiin ”tapahtumiin.”
Agatha on tässä kirjassa säkenöivimmillään: hirtehishuumoria,
jännittävän juonen äkkikäänteitä, nuorta rakkautta ja tietysti
taiturimainen loppuratkaisu.”
Kirjan sankarina ei ole Poirot eikä
Marple, vaan ihan tavallinen heppu. Hän löytää jyrkänteeltä pudonneen
miehen ja kuulee tämän viimeiset sanat: ”Miksi he eivät pyytäneet
Evansia?” Tämän kaltaiset tarinat ovat Agathan parhaimpia. Tällaisten
vanhan ajan seikkailukirjojen mukana on hauska irtautua arjen
yksitoikkoisuudesta ja lähteä jännittävälle matkalle mukavien sankarien
kanssa. Hyvä kirja.
Agatha Christie
Simeon Leen testamentti
WSOY 1953 - Sapo 4
Hercule Poirot's Christmas 1938
“Äreä
ja oikukas miljonääri Simeon Lee on kutsunut perheensä luokseen
joulunviettoon. Kaikki yllättyvät saadessaan kuulla, että mukaan
perhejuhlaan saapuu myös kaksi vierasta. Juhla katkeaa odottamatta, kun
talon isäntä löydetään raa’asti murhattuna. Niin on Hercule Poirotinkin
joulurauha mennyttä.”
Odotin, että kirjassa olisi kuvattu edes
jonkin verran perinteistä brittiläistä joulunviettoa, mutta siihen ei
viitata sanallakaan. Tarina on kyllä ketterästi kulkeva lukitun huoneen
mysteeri. Tapahtumapaikkana on perinteinen kartano palvelijoineen.
Henkilöistä annetaan riittävä kuvaus ja lukija miettii ratkaisua
viimeisille sivuille asti. Agatha on taas keksinyt pienoisen yllätyksen
lukijalle! Hyvä kirja.
Carter Dickson
Kymmenen teekuppia
WSOY 1953 - Sapo 5
The Peacock Feather Murders 1937
"Scotland Yard saa nimettömän kirjeen jossa poliisi kutsutaan teelle Berwick Terraceen. Kirjettä ei tietenkään oteta vakavasti. Myöhemmin paikalta löydetään kuitenkin murhattu mies sekä kymmenen teekuppia ympyrän muotoon asetettuna. Rikos jää sillä kertaa selvittämättä. kaksi vuotta poliisi saa samanlaisen ilmoituksen. Nyt siihen suhtaudutaan vakavammin, mutta vahvasta vartioinnista huolimatta historia toistaa itseään. Asiaan tarttuu äkeä ja omapäinen Sir Henry Merrivale ja murhatutkimukset saavat vihdoin vauhtia."
Henkilöt ovat melko etäisiä. Tapahtumat kerrotaan sujuvasti mutta niitä vatkataan ja kerrataan poliisien pohtiessa ratkaisua. Toimisi paremmin puolet ohuempana.
Agatha Christie
Mykkä todistaja
WSOY 1953 – Sapo 6
Dumb witness 1937
”Miss
Arundellin, rikkaan ikäneidon kuolema ei yllättänyt ketään hiljaisen
pikkukaupungin asukkaista. Yllätyksen teki hänen testamenttinsa, josta
Miss Arundell oli visusti vaiennut. Kirja, jonka hän ennen kuolemaansa
oli lähettänyt Hercule Poirotille, antaa vauhtia tapahtumille.
Avainasemassa on koira, mykkä todistaja, joka johdattaa Poirotin
ratkaisun jäljille.”
Poirot ratkoo yleensä rikoksia
nojatuolissaan, antaen harmaiden aivosolujensa tehdä työn. Tällä kertaa
hän kuljeskelee rikospaikalla ja epäiltyjen luona salaten
henkilöllisyytensä ja tekeytyen milloin kirjailijaksi, milloin talon
ostajaksi jne. Poirotin kumppani Hastings on närkästynyt moisesta
valehtelusta. Poirotin mielestä murha on kuitenkin niin vakava asia,
että sitä tutkiessa tällainen käytös on puolusteltavissa. Varmistuttuaan
murhaajasta Poirot antaa tälle tilaisuuden paeta hirsipuuta.
Traditionaaliseen tapaan epäillyt kootaan murhataloon viiksekkään
salapoliisimme ympärille tämän selostaessa tutkimuksiaan. Lukijakin
yllättyy kun Poirot selostuksensa päätteeksi paljastaa murhaajan.
Nokkela kirja olisi voinut olla hieman lyhyempi ja tiivistetympi. Nyt se
oli hieman raskas luettava.
Carter Dickson
Punainen leski
WSOY 1954 - Sapo 7
The Red Widow murders 1935
"Mantling Houseen on kokoontunut joukko vieraita, päivällinen on päättynyt, tuli takassa hiipunut. Lordi Mantling, illan isäntä, seisoo kynttelikön takana ja silmäilee levollisesti hymyillen ympärilleen. Juuri silloin ilmaantuu palvelija paikalle ja ojentaa sinetöidyn korttipakan. Kohtalonnäytelmä alkaa. Mantling Housen sata vuotta suljettuna ollut kummitushuone joutuu samana iltana luovuttamaan salaisuutensa. Mutta uhreitta se ei tapahdu.
Yhdysvaltalainen John Dickson Carr (1906-77), joka käytti salanimeä Carter Dickson, oli sikäli ainutkertainen rikoskirjailija, että hän omistautui lukitun huoneen arvoitukselle ja käytti kymmenissä kirjoissaan vaihtelumahdollisuuksia hämmästyttävän taitavasti. Vielä vuonna 1980 kirjailijoiden, toimittajien, arvostelijoiden ja asianharrastajien paneeli valitsi Carterin tarinoista neljä tästä aiheesta kirjoitettujen kymmenen parhaan joukkoon."
Tämä 347-sivuinen jaarittelu lannisti minut jo sivulla 100. Loppuratkaisun kuitenkin katsoin ja siihenkin oli tuhlattu kohtuuttomasti lavertelua ja jahkailua. Jos vasta aiot tutustua salapoliisikirjallisuuteen, älä aloita tästä. Tämä sopii vain kaikkein paatuneimmille asian harrastajille.
Agatha Christie
Murha maalaiskylässä
WSOY 1954 - Sapo 8
Murder at the vicarage 1930
“St.
Mary Meadin kylän uneliaan rauhan rikkoo pahansisuisen eversti
Protheroen murha. Miehen kuolema ei tule kenellekään yllätyksenä, sillä
sitä tuntuu toivovan yksi jos toinenkin aina kirkkoherrasta
paikkakunnalla majailevaan taidemaalariin. Jopa everstin kauniilla
vaimolla ja tyttärellä näyttäisi olevan syytä hankkiutua kiusanhengestä
eroon. Neiti Marple pitää virkeät silmänsä auki, kuuntelee, miettii ja
vetää johtopäätöksensä, joiden perusteella surmatyön todellinen tekijä
joutuu viimein käpälälautaan.”
Jane Marple oli esiintynyt jo vuonna 1927 Royal Magazinessa julkaistussa novellissa
The Tuesday Night Club. Suomeksi tämä novelli Tiistaikerho ilmestyi
kokoelmassa Kolmetoista (WSOY 1983). Murha maalaiskylässä on ensimmäinen
Marple -romaani. Pikku kylässä elelevä vanha neiti ymmärtää
ihmisluontoa eikä nielaise sellaisenaan kaikkea kuulemaansa, vaan ottaa
huomioon epärehellisyyden. Kertojana on paikkakunnan kirkkoherra, jonka
kotoa löytyy ruumis. Poliisin ohella murhaa tutkii kirkkoherra, apunaan
neiti Marple. Tässä ensimmäisessä Marple -romaanissa neiti pysyttelee
kainosti taka-alalla vaikka näytteleekin lopussa ratkaisevaa roolia.
Hyvä kirja.
Raymond Chandler
Nainen järvessä
WSOY 1954 - Sapo 9
The lady in the lake 1943
"Rikkaan hajuvesikauppiaan vaimo katoaa metsästysmajasta lähellä Los Angelesia, ja ruumis löydetään lähiseudun järvestä. Hajuvesikauppias palkkaa Philip Marlowen tutkimaan tapausta, ja Marlowe on äkkiä keskellä hämäräperäistä tapahtumasarjaa. Uhrin luonne on keskeinen arvoitus ketjussa, jonka tärkeitä osasia ovat huumekauppiaat, kauniit vaaleaveriköt ja keinoja kaihtamattomat kovanaamat. Kuten aina, Philip Marlowe ratkaisee arvoituksen tavalla, joka on yllätys lukijalle."
Monimutkainen tarina, jossa varakas liikemies palkkaa yksityisetsivä Philip Marlowen etsimään omilla teillään kulkevaa kaunista vaimoaan Crystalia. Kirjan perusteella on tehty film-noir elokuva The Lady In The Lake (USA 1947).
Rex Stout
Liian monta kuolemaa
WSOY 1954 – Sapo 10
And Be A Villain 1948
”Suositussa
radio-ohjelmassa vieraileva veikkauslehden julkaisija kuolee
myrkytykseen kesken lähetyksen. Oliko myrkky tarkoitettu hänelle vai
Madeleine Fraserille, ohjelman suositulle vetäjälle? Tutkimukset ovat
umpikujassa, kun toisenkin lehden julkaisija löydetään kuolleena.
Liittyvätkö murhat toisiinsa, vaikka tapauksilla ei näytä olevan mitään
yhteyttä? Tarkastaja Cramerin tutkimukset polkevat yhä paikallaan, eikä
Nero Wolfekaan tunnu löytävän ratkaisua. Umpikuja avautuu vasta kun
murhaaja on ehtinyt iskeä kolmannen kerran.”
Tämä on ensimmäinen
Sapo -sarjassa julkaistu Nero Wolfe-tarina. Archie Goodwin on huolissaan
palkkojen maksusta ja saa hätisteltyä Wolfen töihin. Tässä asiakas ei
tule Wolfen toimistoon pyytämään tämän apua, vaan Wolfe itse tarjoutuu
ratkaisemaan kesken suosittua radio-ohjelmaa tapahtuneen murhan. Kyse on
siitä, kuka suostuisi palkkaamaan hänet. Lopulta halukkaita tahoja
löytyy useitakin. Laiskuuttaan Wolfe usuttaa poliisin tekemään jalkatyön
ja kuulusteltavat saavat tietenkin saapua Wolfen toimistoon.
Tutkimukset saavat vauhtia vasta kun Wolfe saa selville asioita, joita
radio-ohjelmaa tehnyt tiimi on salannut poliisilta. Tässä tarinassa
Wolfe kertoo auliisti kaiken tietämänsä tarkastaja Cramerille ja
päinvastoin. Archie tosin joutuu nälissään odottelemaan poliisiasemalla
kuulusteltavana, koska ei kerro taskussaan olevan kiristyskirjeen
alkuperää. Lopuksi Wolfe pyytää Crameria tuomaan koko radio-ohjelman
tiimin luokseen murhaajan paljastamista varten. Tätä Agatha Christien
Poirot-tarinoissaan käyttämää tehokeinoa myös Rex Stout käyttää
monissa Wolfe-tarinoissaan.
Carter Dickson
Valkoisen luostarin murhat
WSOY 1954 - Sapo 11
The White Priory murders 1934
”John Dickson Carr (1906-77), joka käytti myös lisänimeä Carter Dickson,
oli rikoskirjallisuuden joukossa sikäli ainutlaatuinen että hän
omistautui lukitun huoneen arvoitukselle muodossa tai toisessa.
- Kymmenissä kirjoissa Carr-Dikcson käytti vaihtelumahdollisuuksia
hämmästyttävän taitavasti. usein hänen olettamuksensa ovat
epäuskottavia, mutta harvoin ne tuntuvat lukijasta mahdottomilta, ja
hämäystä kehitellään ja sitä pidetään yllä härnäävillä vihjeillä, jotka
voidaan tulkita monella eri tavalla, ja lopuksi se paljastetaan
typerryttävän taitavasti.”
Amerikkalainen näyttelijätär on tullut Englantiin filmausmatkalle ja löydetään murhattuna. Ulkona on vastasatanutta lunta jossa näkyvät vain yhdet sisään johtavat jäljet. Sir Henry Merrivale auttaa tarkastaja Mastersia tutkimuksissa. Toinenkin murha tehdään ennen kuin Merrivale ratkaisee tapauksen.
Carter Dickson
Juudaksen ikkuna
WSOY 1954 - Sapo 12
The Judas Window 1938
"20-luvun klassisen "kulta-ajan" kirjailijoista Carter Dickson alias John Dickson Carr (1906-77) oli yksi arvostetuimmista. Lukitun huoneen arvoitus taipui hänen kymmenissä kirjoissaan toinen toistaan nerokkaampiin muotoihin ja tällä alueella hänestä tuli ehdoton mestari. Laaja asiantuntijapaneeli valitsi vuonna 1980 kymmenen parasta lukitun huoneen tarinaa. Neljä kymmenestä oli Dicksonin, niiden joukossa Juudaksen ikkuna. Dicksonin kirjoista vanhastaan tuttu Sir Henry Merrivale on jälleen remmissä ja ratkaisee jutun, mutta vasta viimeisillä sivuilla. Silloin vasta lukijallekin selviää kunnianarvoisan pankkiirin Avory Humen mystisen murhan arvoitus. Kuka oli murhaaja, ja miksi? Hänen tuleva vävypoikansako, ainoa joka oli hänen seurassaan tapahtumahetkellä, sisäpuolelta lukitun oven takana."
James Answell matkustaa Lontooseen tapaamaan tulevaa appiukkoaan. He tapaavat lukitussa huoneessa. James juo tarjotun ryypyn ja menettää tajuntansa. Herätessään hän näkee isäntänsä murhattuna. Kaikki pitävät häntä syyllisenä, vain Sir Henry Merrivale uskoo hänen syyttömyyteensä ja puolustaa häntä jännittävässä oikeudenkäynnissä.
Raymond Chandler
Vanha kultaraha
WSOY 1954 - Sapo 13
The High Window 1942
"Philip Marlowe on ymmällään. Elisabeth Bright Murdock on palkannut hänet johonkin tiettyyn tehtävään. Mutta astmaattinen vanharouva ei suostu kertomaan juuri mitään koko jutusta, eikä sitä paitsi näytä pitävän yksityisetsivästä. Jotenkin se kaikki liittyy rahaan, kallisarvoiseen vanhaan rahaan, jonka joku oli varastanut. Mutta ilman varsinaisia tietojakin Marlowe vaistoaa jo ennen murhaa, mistä oli kysymys. Vanharouva itse, hänen pelokas pikku sihteerinsä, uhkapeluripoikansa ja pojan seksikkään upea vaimo ovat avainasemassa. Yhdellä heistä on murhaajan luonne.
Vanha kultaraha on Raymond Chandlerin kolmas rikosromaani, jonka ensipainos ilmestyi Yhdysvalloissa vuonna 1942 ja Suomessa 1954"
Rouva Elizabeth Murdock palkkaa yksityisetsivä Philip Marlowen etsimään kadonnutta harvinaista kolikkoa, Brasher Doubloonia. Rouva väittää miniänsä varastaneen sen. Selvittäessään juttua Marlowe törmää selittämättömiin murhatapauksiin.
Rex Stout
Kadonnut ääni
WSOY 1954 – Sapo 14
The Silent Speaker 1946
“Walford
Astoria – hotellissa New Yorkissa odottaa yli tuhatpäinen juhlayleisö
Cheney Boonea, tunnettua teollisuuspomoa, jonka on määrä pitää puhe.
Mutta hänen ääntänsä ei kukaan saa enää kuulla, sillä Boone löydetään
kuoliaaksi ruhjottuna eräästä hotellin sivuhuoneesta. Yleisön joukosta
erottuu vähitellen pieni, noin kymmenen ihmisen ryhmä, jolla
mahdollisesti olisi etua Boonen kuolemasta, tämä kun tietää liian paljon
Yhdysvaltojen kulissintakaisesta liike- ja teollisuusmaailmasta. Nero
Wolfe ryhtyy apulaisensa Archie Goodwinin kanssa ratkaisemaan arvoitusta
ja tekeekin sen, tapansa mukaan nojatuolissa istuen, vaikka toinenkin
murha on sotkemassa piirustuksia. Kadonnut ääni on Rex Stoutin parhaita
dekkareita kirjailijan 40-luvun huippukaudelta.”
Wolfe riitelee
poliisien kanssa ja epäiltyjä juoksutetaan hänen toimistoonsa.
Johtolankoja ei ole, eivätkä tutkimukset etene lainkaan. Lopussa Wolfe
saa kuitenkin neronleimauksen – jota ei kuitenkaan kerro Archielle – ja
teeskentelee hullua. Sitten hän löytää piilotetun vahalieriön
(sellaiselle tallennettiin saneluja muinoin) ja kuulee sieltä murhaajan
nimen. Raskas lukea.
Freeman Wills Crofts
Salaperäinen laatikko
WSOY 1954 – Sapo 15
The Sea Mystery 1928
”Amatöörikalastajan
rauhaisa kalareissu Walesin etelärannikolla saa yllättävän käänteen,
kun vastaan kelluu kookas puulaatikko, joka sisältää pahoin ruhjotun
miehen ruumiin. Kyseessä on ilmeinen rikos, mutta sen selvittäminen
näyttää aluksi täysin mahdottomalta. Poliisitarkastaja Joseph French
Scotland Yardista saa panna kaiken älynsä ja päättelykykynsä liikkeelle
ennen kuin onnistuu saamaan johtolankoja ja pääsemään rikollisten
jäljille.”
Kirjassa kuvataan yksityiskohtaisesti etsivän
päättelyä ja rikostutkintaa. Hän seuraa eri johtolankoja ja muodostaa
teorioita, joita sitten tarkistaa. Monista vastaavista kirjoista
poiketen tämä ei tunnu jaarittelulta, vaan johdonmukaisuudessaan pitää
lukijan mielenkiinnon yllä koko ajan. French tutkii vuorovesitaulukkoja
ja kokeilee miten puulaatikko ajautuu todennäköisestä pudotuspaikasta
merelle. Kokeellisesti hän myös tarkistaa, olisiko yövartijalle
mahdollista antaa unilääkettä.
"French lähti ulos, soitti toimiston
ovikelloa, juoksi sitten pääovelle, meni sisään sen pikkuovesta, löysi
teepullon ja laski kymmeneen, sulki sen ja lukitsi pikkuoven. Sitten hän
alkoi odottaa. Kului kolme minuuttia ennen kuin Gurney saapui. Asia oli
sitä myöten selvä. Kuka tahansa, jolla oli mahdollisuus saada
toimistossa säilytettävä avain, oli voinut sekoittaa unijuomaa
teepulloon."
Kyseessä on mukava ja mielenkiintoinen tarina, joka jaksoi viihdyttää toisenkin lukukerran.
John Dickson Carr
Keisarin nuuskarasia
WSOY 1955 - Sapo 16
The Emperor’s Snuff-Box 1942
"John Dickson Carr on on jäänyt klassisen salapoliisiromaanin historiaan lukitun huoneen arvoituksen ainutkertaisena mestarina. Carrin ura alkoi vuonna 1929. Se kesti lähes kaksi vuosikymmentä ja hän kirjoitti vähintään kaksi kirjaa vuodessa. Ne kaikki ovat muunnelmia lukitun huoneen teemasta - ja Carrin kekseliäisyy oli kutakuinkin rajaton.
Keisarin nuuskarasia (1942) on yksi Carrin tuotannon kirkkaimmista helmistä - hämäävä, härnäävä ja karmaiseva tarina arvossapidetyn aatelismiehen, pinttyneen vanhan keräilijän, kylmäverisestä hiilihankomurhasta."
Eve, nuori englantilaisneito joutuu Ranskassa epäillyksi kihlattunsa isän murhasta. Juttuun liittyy rikkoontunut nuuskarasia, jonka väitetään kuuluneen keisari Napoleonille. Tapauksen selvittää rikospsykologi Dermot Kinross.
Raymond Chandler
Pitkät jäähyväiset
WSOY 1956 - Sapo 17
The long good-bye 1953
"Nukkavieru, reissussa rähjääntynyt yksityisetsivä Philip Marlowe lähtee selvittelemään mutkikasta murhajuttua Los Angelesin ylelliseen rahamaailmaan. Monimiljoonikon tytär murhataan huvilalla, ja todisteet viittaavat selvästi murhatun aviomieheen. Marlowe joutuu sekaantumaan tapahtumien kulkuun ensin sattumalta, avustaessaan ystäväänsä pakenemaan maasta, mutta pian hän tajuaa, ettei rikos olekaan niin yksinkertainen kuin näyttää. Pitkistä jäähyväisistä tulee sananmukaiset."
Los angelsilainen yksityisetsivä Philip Marlowe auttaa juopunutta ystävänsä Terry Lennoxia, tietämättä että Terryn vaimo on juuri murhattu. Marlowe pidätetään epäiltynä murhasta, mutta vapautetaan kun Lennox löydetään kuolleena, vierellään tunnustus. Seuraavassa jaksossa Marlowen apua pyydetään juopon kirjailijan tapauksessa. Tämäkin lopulta kuolee. Nämä amerikkalaisten yksityisetsivien jutut eivät ole minun mieleeni.
Tämä on kuuluisa, Edgar -palkinnon saanut tarina, ja Robert Altman ohjasi kirjaan perustuvan elokuvan The Long Goodbye (1973 USA). Dekkariseuran äänestyksessä Pitkät jäähyväiset valittiin parhaaksi SaPo -sarjan kirjaksi.
Josephine Tey
Ajan tytär
WSOY 1956 - Sapo 18
The Daughter Of Time 1951
"Scotland Yardin poliisiupseeri Alan Grant, jonka erikoisharrastuksena on
ihmisten kasvonpiirteiden tutkiskelu, makaa sairaalassa. Hänen
näyttelijätärystävättärensä tuo sinne historiallisten ja muiden
henkilöiden kuvia tarkasteltavaksi; niiden joukossa on myös Richard
III:n kuva. Grant huomaa ilmeisen ristiriidan tämän hallitsijan
hirviömäisen maineen ja kasvonpiirteiden välillä ja niin hänelle avautuu
mitä mielenkiintoisin salapoliisitehtävä viiden vuosisadan takaa: oliko
Richard III veljenpoikiensa murhaaja kuten historia yleisesti todistaa?
Oliko hän tunnoton, häikäilemätön tappaja joka raivasi tieltään kaksi
veljensä poikaa päästäkseen käsiksi kruunuun?"
Scotland Yardin mies makaa jalka kipsissä ja äityy tutkimaan vuosisatojen takaista arvoitusta: oliko Richard III veljenpoikiensa murhaaja? Muuten olisi voinut olla kivakin, mutta nimien ja historiallisten tapahtumien paljous vei koko jutun liian sekavaksi. Tarinassa putkahtelee esiin mielenkiintoisia historiallisia tapahtumia ja myös "Tonypandya" eli sitkeitä huhuja.
Agatha Christie
Salaperäiset rukiinjyvät
WSOY 1956 - Sapo 19
A pocket full of rye 1953
”Sinä
aamuna oli konekirjoittajan vuoro keittää tee. Sen tarjoili herra
Fortescuelle viehättävä ’yksityissihteeri’ neiti Grosvenor. Neiti
Griffith, konekirjoitusosaston rautainen esinainen, puolestaan valvoi
firman teeseremonian sujuvan asianmukaisesti. Niinpä useammalla kuin
yhdellä henkilöllä näytti olleen tilaisuus tipauttaa myrkkyä esimiehen
teekuppiin. Ruumiin vaatteiden taskuista löytyivät ne tavalliset
tavarat: nenäliina, avaimet, lompakko ja pikkurahaa. Ja sitten jotakin
kerrassaan omituista. Rex Fortescuen takin oikeanpuoleisessa taskussa
oli viljaa…Salaperäiset rukiinjyvät on klassinen Neiti Marple-mysteeri
vuodelta 1953.”
Tarinaa kuljettaessaan Christie tarjoaa
lukijalleen tapansa mukaan eri henkilöitä mahdolliseksi murhaajaksi.
Tällä kertaa ehdokkaina on erinomainen taloudenhoitaja, yksinkertainen
sisäkkö, huomattavasti vainajaa nuorempi vaimo rakastajineen, vainajan
poika vaimoineen, Afrikasta palaava hunsvottipoika ja tyttären
epämääräinen miesystävä. Tarkastaja Neel alkaa tutkia juttua, mutta
kaksi ruumista tulee vielä lisää. Toinen näistä, yksinkertainen sisäkkö,
on ollut aiemmin Neiti Marplen palveluksessa. Niinpä tarkkanäköinen
neiti saapuu myös paikalle ja yhdistää muutamat vähäpätöiset seikat
vanhaan lasten loruun. Näin tapahtumatkin vihdoin selviävät. Tyylipuhdas
salapoliisiromaani.
Tässä, niin kuin muutamassa muussakin
Agathan romaaneissa tapahtumat kiertyvät lasten lorun mukaan. Nyt
kyseessä on vanha "Sing a Song of Sixpence."
Sing s song of sixpence,
A pocket full of rye.
Four and twenty blackbirds,
Baked in a pie.
When the pie was opened,
The birds began to sing;
Wasn't that a dainty dish,
To set before the king?
jne.
Viidestä pennistä minä laulan,
taskuntäydestä ruista.
Viisitoista rastasta piirakkaan pantiin
linnanpihan puista.
Syömään kun sitten ryhdyttiin,
ne alkoivat lauleskella.
Eikös ollutkin sukkela herkku
kuninkaan lautasella?
jne.
Michael Gilbert
Katedraalin varjossa
WSOY 1956 - Sapo 20
Close Quarters 1947
Kirja vie lukijan englantilaisen katedraaliyhteisön maailmaan. Joku lähettelee häväistyskirjeitä. On kaniikkeja, kanttori, kuoron ohjaajia, koulupoikia ja ruumis. Scotland Yardin miehet paljastavat monta salaisuutta hyveellisen ulkokuoren alta. Tämä on Gilbertin ensimmäinen romaani. Ennen lakimieheksi ryhtymistään Gilbert toimi lyhyen ajan katedraalikoulun opettajana Salisburyssä ja hyödynsi kokemuksiaan tässä kirjassa. Scotland Yardin Inspector Hazelrigg esiintyy viidessä muussakin Gilbertin kirjassa. Gilbertin myöhäisemmät teokset ovat tätä mielenkiintoisempia.
