308. Arley, Catherine: Olkinainen

Catherine Arley
Olkinainen 
WSOY 1987 - Sapo 308
La femme de paille 1959

"Nuori saksatar on menettänyt Hampurin pommituksessa perheensä, ystävänsä, omaisuutensa ja yhteiskunnallisen asemansa. Hildegardella on kuitenkin jäljellä kunnianhimo, ja hän on valmis ottamaan suuriakin riskejä päästäkseen irti elämänsä mitättömyydestä. Hildegardea kiehtoo seikkailu. Mutta kaikki seikkailut eivät ole romanttisia, eikä mitään anneta ilmaiseksi. Tulee paholaismainen mies, joka vielä kerran, kylmäävästi, muuttaa hänen kohtalonsa.

Ranskalaisen Catherine Arleyn kirjoittama Olkinainen ilmestyi kuuluisassa Korppi-sarjassa 1959. Teoksen surullinen, vangitseva ilmapiiri on jäänyt unohtumattomana lukijoiden mieliin."

Saksatar vastaa lehti-ilmoitukseen ja joutuu elämänsä seikkailuun. Tie vie upporikkaan, äksyn vanhuksen hoitajasta tämän vaimoksi. Pian hän huomaa olleensa vain häikäilemättömän juonen uhri.

309. Symons, Julian: Solomon Grundyn loppu

Julian Symons
Solomon Grundyn loppu 
WSOY 1987 - Sapo 309
The End of Solomon Grundy 1964

”Notko oli pieni asumalähiö Lontoon liepeillä, hyvin toimeentulevien, sovinnaisten ihmisten ikioma pikku juppila. Solomon Grundy oli kiusallinen poikkeus. Kaikki tiesivät, että hän oli lahjakas mainosmies ja naimisissa viehättävän naisen kanssa. Mutta muutoin hän oli arvoitus, outo veikko, joka käveli rystysillään sanattomasti sovittujen käyttäytymissääntöjen ylitse. Kun Solomon Grundy joutui syytettyjen penkille kauniin prostituoidun murhasta, hänellä ei ollut montaakaan puolestapuhujaa. Mutta oliko hän syyllinen, ja miksi? Äärimmäisen nerokkaasti rakennettu psykologinen rikosromaani, kaiken jännityksen huippu. Huippusaavutuksia myös Julian Symonsin, rikoskirjallisuuden kirjailijan ja kriitikon tuotannossa.”

Hieman verkkaisesti alkava kirja – meinasin jo jättää kesken. Loppupuoli on kuitenkin parempi. Ei mikään takakannen lupaama huippukirja.

Teosarvio Arvostelevassa kirjaluettelossa 7-8/1987: "Julian Symonsin alkuteoksena jo 1964 ilmestynyt Solomon Grundyn loppu kuuluu hänen dekkarituotannossaan siihen osaan, jossa olennaista on kiinnostavan ihmiskuvauksen varaan rakentuva jännitys. Englantilaisittain lastenloruun kiedottu romaani alkaa terävänä yhteisökuvauksena. Ympäristönä on Lontoon lähiö, jonka sosiaalisista suhteista Symons vähitellen etenee kaikki kliseemäiset odotukset pettävään suuntaan. Symons hahmottaa skeptikonsilmällään raadollista maailmaa ja tutkii vastuun ja syyllisyyden vivahteita tavalla, joka saattaa hätkähdyttää "perinteisen salapoliisiromaanin" (näin kirja on takakannessa luokiteltu) lukijaa nimenomaan kokonaisnäkemyksen vuoksi, ei niinkään yksityiskohtien voimalla. Siitä, riittääkö Symonsin kehittelemä aineisto moisen näkemyksen kannattelijaksi, voidaan olla monta mieltä; omasta puolestani ehdotan, että alan harrastaja perehtyy itse tämän pulman ratkaisemiseen ja lukee tämän varsin omalaatuisen dekkarin."

310. Wainwright, John: Umpikuja

John Wainwright
Umpikuja 
WSOY 1987 - Sapo 310
Cul-de-sac 1984

"Maude Duxbury oli melkoinen oikkupussi, muttei mikään silti ollut todella hullusti Mauden ja Johnin pitkässä avioliitossa. Siksi oli kuin kohtalon ivaa, että vaimon piti kuolla juuri kun John oli varannut heille yhteisen loman viihtyisässä merenrantahotellissa. Sanottiin että Maude liukastui ja taittoi selkänsä. Mutta ketään ei ollut paikalla silloin, kun onnettomuus tapahtui. Sivu sivulta kiristyy jännitys tässä omaperäisessä dekkarissa, jota Georges Simenon on sanonut yhdeksi parhaimmista Wainwrightin laajassa tuotannossa. Entinen käytännön poliisimies on kirjoittanut yli 60 kirjaa, josta Huhtikuun murhat on ilmestynyt Sapo-sarjassa 1968."

Kuolema julistettiin tapaturmaksi, mutta hermoromahduksen partaalla oleva miekkonen väittää nähneensä Johnin työntäneen vaimonsa jyrkänteeltä. Johtolankojen ja konkreettisten lähtökohtien puuttuessa tapausta tutkiva sinnikäs etsivä koettaa tutustua Johnin elinpiiriin. Kautta rantain haastatellen hän saa kuvan tilanteesta. Ilman mitään kouriintuntuvaa todistetta hän lopulta murtaa syytetyn ja totuus tulee ilmi.

Teosarvio Arvostelevassa kirjaluettelossa 9/1987: "John Wainwright (s. 1921) on tuottelias ja etevä englantilainen poliisiromaanien tekijä, jonka tuotantoa on suomennettu yllättävän vähän: ensin Sapo-sarjassa 1968 Huhtikuun murhat ja sitten Viihdeviikarien Top Crime -sarjassa 1986 Kurja päivä kuolla. Nuo molemmat olivat itsekin pitkään poliisina toimineen kirjailijan kiinnostavia työnäytteitä, jotka eivät kuitenkaan vielä viitanneet Umpikujan (alkuteos 1984) mestaruuteen. Tässä myöhäistuotantonsa helmessä Wainwright yhdistää jonkun Francis Ilesin sisältäpäin nähdyn psykologisen ihmiskuvauksen poliisiromaanin perinteeseen tavalla, jolle en ainakaan minä muista edeltäjää. Tekniikkoja yhdistelemällä hän yltää rikoksen, tutkimisen, syyllisyyden ja vastuun ongelmien erittelijänä harvinaisen vivahteikkaaseen tulokseen, oikean kirjailijan saavutukseen."

311. Engel, Howard: Palaneen käryä

Howard Engel
Palaneen käryä 
WSOY 1987 - Sapo 311
The Suicide Murders 1980

"Kanadanjuutalainen yksityisetsivä Benny Cooperman epäilee, että maineikkaan urakoitsijan Chester Yatesin itsemurha onkin murha. Sitten kuolee Yatesin psykiatri, ja Cooperman joutuu itse hengenvaaraan juttua penkoessaan. Kovapäinen ja helläsydäminen Cooperman kestää loukkaantuneiden poliisiupseereiden ja palkkamurhaajien hyökkäykset ratkoessaan kiperää ongelmaa - ja voittaa puolelleen jännärifanien sympatiat. Taitavan kanadalaisen rikoskirjailijan kansainvälinen menestysteos."

Kanadalainen yksityisetsivä on paljon yhdysvaltalaista kollegaansa siedettävämpi. Tässäkin tosin on pakollinen kiista typeriksi kuvattujen poliisien ja yksityisetsiväsankarimme välillä.

Teosarvio Arvostelevassa kirjaluettelossa 1/1988: "Kanadalainen Howard Engel on niin tuore tekijä, ettei häntä ole vielä noteerattu esim. Twentieth Century Crime and Mystery Writers -hakuteoksessa (1985). Suomeksi häneltä ei Sjöblomin bibliografian mukaan ole ilmestynyt mitään. Vaikka SaPo-sarjaa on tullut moitituksi mitäänsanomattomuuksista, Engelin teos edustaa parhaimpia jenkkidekkareiden perinteitä notkeine dialogeineen, yhteiskuntakuvauksineen, rappeutuneine etsivineen. Jos SaPon valinnat alkavat olla tätä luokkaa, lukijoita alkaa taatusti löytyä. Harry Forsblomin kaltainen sanaseppo ja vanha Fleming-kääntäjä on tällaisiin kielikuvioihin omiaan. Ainoastaan sivulla 81 pistää silmään eräs kömpelyys, liekö se sellainenkaan. Tarjoilija kysyy päähenkilöitä: - Superjuutalaisia ja sen jälkeen tarkentaa: - Soppaa vai juissia? Alkukielessä vitsi menee varmasti näin: Superjews? .. Soup or juice? Suomeksi se pitäisi kääntää vastaavalla idiomilla, esim: Päivän pannu? .. Eikun koko yön ryypänny -lauseparilla. Mutta mikäpä minä olen kääntäjiä neuvomaan."

312. Griffiths, Ella: Tappava särky

Ella Griffiths
Tappava särky 
WSOY 1987 - Sapo 312
Vann-enken 1977

"Gjert Brårudin hammasta särkee. Hammaslääkärin oven avaa surupukuinen hahmo. Gjert jäykistyy pelosta; muuta hän ei ehdikään... Tästä alkaa Oslon rikospoliisin murharyhmää pitkään askarruttava tapahtumaketju murhineen, kiristyksineen ja huumeineen. Mikä on hammaslääkäri Brennerin todellinen tausta, miksi kaikki murhat liittyvät tavalla tai toisella veteen, kuka tai mikä on kaiken takana? Norjalainen Ella Griffiths on maansa tuotteliaimpia nykykirjailijoita. Hän on julkaissut romaaneja, lastenkirjoja ja rikosromaaneja liki 30 vuoden ajan, ja hänen teoksiaan on ilmestynyt Pohjoismaiden lisäksi myös Englannissa."

Tavanomainen poliisiromaani, jossa työlleen antautunut poliisi selvittelee rikosta perhe-elämänsä kustannuksella. 

Teosarvio Arvostelevassa kirjaluettelossa 1/1988: "Kelpo yksineläjän ankara hammassärky ja salaperäinen kuolema hammaslääkärin vastaanottotiloissa käynnistää tapahtumien vyöryn, johon Oslon rikospoliisin murharyhmä on läkähtyä sitä mukaa, kun yhä uusia nimekkäitä kaupunkilaisia ilmaantuu vyyhtiä sekoittamaan ja kaunis tyttö toisensa jälkeen kohtaa kuolemansa. Lopulta päästään sentään siihen, että Norjan oloissa suurisuuntaisesta tyttövälityksestä ja huumekaupasta on kysymys. Ihan hyvä, että Sapo-sarja on alkanut hakuammunnan myös Pohjoismaihin päin anglosaksisen Christie-perinteen lomassa, mutta pakko on samalla myöntää, ettei ainakaan tämä norjalainen kilpaile edukseen alan todellisten ammattilaisten kanssa. Juoni kiemurtelee löysästi ja päämäärättömästi, ja poliisiveljesten työtä ei juurikaan talonpoikaisjärki säätele, kunhan soittelevat yhä uusia ovikelloja, jotta lukija ei ihmiskatraan paljoudelta erottaisi juonen hataruutta."

313. Moyes, Patricia: Yölautta tuonelaa

Patricia Moyes
Yölautta tuonelaan
WSOY 1988 – Sapo 313
Night Ferry To Death 1985

“Komisario Henry Tibbettillä ja hänen vaimollaan on takanaan rentouttava loma Amsterdamissa ja edessä paluu Lontooseen yölautalla. Pahaksi onneksi kaikki hyttipaikat ovat varatut, joten Tibbettit joutuvat viettämään yönsä lepotuoleissa. Yöstä tulee epämukava – kaikkein epämukavin sille matkustajalle, joka löydetään aamulla kuolleena Tibbettien vierestä. Hänet on murhattu, mutta kuka sen on tehnyt ja miksi? Moyesin suosittu dekkarihahmo on taas visaisen ongelman edessä.”

Kirjassa on monta mukavaa puolta: siinä matkustetaan, tutustutaan hieman hollantil… anteeksi alankomaalaisiin ja seurataan johtolankoja Scotland Yardin komisarion kanssa. Tibbettin vaimo Emmy on mukana tarinassa ja joutuu houkutuslinnuksi. Henkilöt kuvataan uskottavasti ja tarina etenee sujuvasti. Mainio kirja siis.

Teosarvio Arvostelevassa kirjaluettelossa 4/1988: ”Runsaahkosti suomennetun Moyesin dekkari tuotannon rikosten selvittäjänä ansioitunut komisario Tibbett on miehensä työtä mukavasti myötäilevän vaimonsa kanssa palaamassa yölautalla Hollannista koti-Lontooseen, kun laivan lepohytissä tapahtuu murha, ja aviopari joutuu lisäksi tietämättään kuljettamaan maihin ja kotiinsa melkoisen jalokivierän. Leppoisista lomamatkan tunnelmista juonen kulku vauhdittuu melkoiseksi ihmisten ja tapahtumien mylläkäksi ja selviää oikeastaan vasta perinteisten dekkarien tyyliin järjestetyssä yhteisessä istunnossa, jossa tapausten kulku ruoditaan yksityiskohtiaan myöten asiaan kuuluvilla yllätystekijöillä maustettuna. Lukijalla ei liene sanottavia ratkaisijan edellytyksiä tässä jalokivi-, suku- ja kiristysdraamassa.”

314. Christie, Agatha: Herra Quin esittäytyy

Agatha Christie
Herra Quin esittäytyy
WSOY 1988 - Sapo 314
The mysterious Mr. Quin 1930

“Kaksitoista kovakuorista rikospähkinää Agatha Christien parhaalta luomiskaudelta. Sankareina salaperäinen herra Quin, jonka miltei yliluonnollisen terävät aivot ovat apuna mysteereitä selvitettäessä, sekä herra Satterthwaite, joka liikkuu sulavasti hienoissa seurapiireissä. Herra Satterthwaite on sivistynyt poikamies ja suosittu kutsuvieras. Useimmiten juuri isäntiensä kodeissa hän törmääkin kiperiin ongelmiin – murhia, varkauksia, rakkausdraamoja joissa on kysymys elämästä ja kuolemasta… Vaikka hän taitavasti kerää tosiasiat ja johtolangat, lopullinen ratkaisu karttelee häntä, kunnes paikalle – aina yhtä yllättäen – ilmestyy herra Quin. Herra Quin-jutut olivat Agatha Christien omia suosikkeja hänen yli sadan lyhyen rikostarinansa joukossa.”

Kirja sisältää novellit: Herra Quin esittäytyy, Varjo ikkunassa, Majatalossa, Merkki taivaalla, Krupieerin sielu, Merestä noussut mies, Ääni pimeässä, Helenin kasvot, Kuollut Harlekiini, Siipirikko lintu, Maailman loppu, Harlekiinikuja.

Satterthwaite on joutilas, ikääntyvä heppu joka viettää suurimman osan ajastaan vieraana toisten joutilaiden kartanoissa, Rivieralla tai muissa lomaparatiiseissa. Erityisesti hän pitää herttuattarien seurasta. Hän ei ole mikään harrastelijasalapoliisi, vaan katsoo asioita ulkopuolisen ennakkoluulottomasti ja keksii selityksen vuosien takaisille mysteereille. Kaksi asiaa minua näissä novelleissa närästää: Satterthwaiten ja muidenkin henkilöiden elämäntapa joka tuntuu vieraalta, sekä Harley Quin, joka esitetään mystisenä hahmona. Jos tämä harlekiini olisi tavallinen kuolevainen, hänet voisi paremmin hyväksyä. Muuten tarinat kyllä menettelevät, lukuun ottamatta spiritismikohtausta.

Teosarvio Arvostelevassa kirjaluettelossa 6/1988: "Kaksitoista Agatha Christien rikoskertomusta 1930-luvulta, jota on luonnihdittu hänen luovaksi kultakaudekseen. Kertomuksia yhdistää toisiinsa kahden vanhan herran läsnäolo ja lähes paranormaaliksi katsottava yhteys heidän välillään. Tilanteiden taustat ja henkilöt luonnehtiva herra Satterthwaite on hienostopiirien suosima kuuntelija ja sivustakatsoja, eräänlainen Agatha Christien tohtori Watson, joka selostaa ja tekee johtopäätöksiä, kun taas arvoituksellinen herra Quin kriisitilanteissa paikalle saapuessaan on kuin itse kohtalo, jolla jo ennalta on kaikkien ratkaisujen avaimet hallussaan eli tavallaan kuin Sherlock Holmes ikään. Taitaaasti punottuja seurapiiririkoksia, rakkautta, yllätyksiä ja kuolemaa sisältäviä kertomuksia toki, mutta peräkkäin luettuna kertomusten teknisen rakennustavan samankaltaiksuus alkaa jo hieman kyllästyttääkin."