Anthony Berkeley
Mrs Strattonin tapaus
WSOY 1988 - Sapo 315
Dead Mrs Stratton 1933
"Herraskartanossa Lontoon laitamilla on vauhdikkaat naamiaiset. Murhaajiksi ja uhreiksi pukeutuneet vieraat tanssivat, juovat, seurustelevat ja juoruavat. Juhlien koristeena on hirsipuu, josta killuu kolme olkinukkea. Sitten yhden olkinuken tilalla roikkuu kuristunut juhlavieras. Mysteeriä alkaa selvitellä paikalla oleva rikoskirjailija ja harrastelijapoliisi Roger Sheringham, jonka suurimpia intohimoja ovat kriminologia, ihmisluonteen tutkiminen ja hyvä olut. Mutta kohta hän huomaa olevansa itsekin vahvasti epäiltyjen listalla. Maineikkaan englantilaisen rikoskirjailijan jännittävimpiä ja viihdyttävimpiä teoksia, jonka äkkiyllätykset säilyvät viimeiselle riville saakka."
Naamiaisissa hirtettyjen olkinukkien tilalle ilmestyykin Mrs. Stratton. Lukijaa johdetaan ovelasti harhaan ja vasta viimeisellä sivulla paljastuu oikea murhaaja. Liian pitkäveteisesti kerrottu. Piti ihan harppoa välillä. Brittiläinen Anthony Berkeley Cox kirjoitti myös pseudonyymeillä Francis Iles ja Anthony Berkeley.
Teosarvio Arvostelevassa kirjaluettelossa 6/1988: "A.B. Cox (1893-1971) oli englantilainen 20- ja 30-luvun ahkera jännityskirjailija, joka julkaistuaan vähintään kolme mestariteosta (Anthony Berkeleyn nimellä Minä olen syyllinen sekä Francis Ilesin nimellä Rakkaani, paholainen ja Vakain tuumin ja harkiten) yllättäen vaikeni ja tyytyi alan kriitikoksi. Nyt suomennettu Mrs Strattonin tapaus (alkuteos 1933) on käänteinen ja epäsovinnainen romaani siinä kuin nuo mestariteoksetkin. Sen lukija joutuu sitä paitsi nielemään harvinaisen hankalan säädyllisyysongelman: murhattavasta naisesta tehdään alusta alkaen niin kertakaikkisen epämiellyttävä, että hänen tappamisensa tuntuu likimain oikeutetulta teolta. Kun tämän peruspulman unohtaa, on edessä jälleen yksi muunnelma käänteisestä dekkarista, romaani, jossa perinteinen harrastelijasalapoliisi omistautuu koko tarmollaan sotkemaan kuviota eikä suinkaan selvittämään sitä. Tulos on nautittava, elleikään ihan yhtä nerokas kuin alussa mainitut kolme lajissaan ylittämätöntä teosta. Sapo-sarjan ansioita on nimenomaan tällaisten menneen ajan löytöjen jäljittäminen, jatkukoon se myös Berkeley/Ilesin parissa."
Janwillem van de Wetering
Taidekauppiaan kuolema
WSOY 1988 - Sapo 316
The Japanese corpse 1977
"Japanilaisravintolan tarjoilijatar ilmoittaa Amsterdamin poliisille sulhasensa katoamisesta. Jakusa, japanilainen mafia, oli pestannut miehen palvelukseensa. Ruumis löytyy, ja samalla ylikonstaapeli de Gier ja apulaiskomisario Grijpstra saavat selville, että ravintola on jakusan tukikohta, joka salakuljettaa paitsi taidetta myös heroiinia. de Gier kumppaneineen matkustaa Japaniin esiintyen taiteen ja heroiinin kauppiaina. He pääsevät yhä lähemmäksi pahuuden pesää, kunnes tapahtumat huipentuvat dramaattiseen loppunäytökseen. Janwillem van de Weteringin perehtyneisyys Amsterdamin poliisin toimintaan ja buddhismin tuntemus antavat vankan pohjan tälle jännittävälle romaanille, joka poikkeaa virkistävällä tavalla tavanomaisesta machomaisesta väkivaltaviihteestä."
Teosarvio Arvostelevassa kirjaluettelossa 9/1988: "Tasonsa huolellisesti säilyttävä Sapo-sarja voisi ehkä lakata
käyttämästä takakansissa kolmijakoa, jossa eri tunnuksin yritetään
luokitella teokset perinteisiksi, moderneiksi tai klassikoiksi - paras
uusi jännityskirjallisuus ei lokeroihin asetu. Juuri tuota parasta
edustaa alankomaalainen Janwillem van de Wetering (s. 1931), joka
monipuolisen uransa aikana on paitsi toiminut vapaa-aikanaan poliisina
Amsterdamissa myös asunut jokseenkin kaikissa maanosissa ja tuntee
erityisen hyvin buddhalaisuuden. Taidekauppiaan kuolema alkaa
rikosarvoituksena Amsterdamissa, mutta tuo juoni ratkeaa kuin ohimennen
jo romaanin puolivälissä. Olennaista on se, mitä Weteringin
vakiohenkilöt ylikonstaapeli de Gier ja vanha commissaris kokevat
Japanissa selvitellessään paikallisen mafian ja huumekaupan lonkeroita
sekä se, miten he henkilökohtaisella tasolla suhtautuvat tavallista
arvoitusta monin verroin mutkikkaampaan todellisuuteen."
John Wainwright
Tuomion jälkeen
WSOY 1988 - Sapo 317
The Distaff Factor 1982
"Oikeuden tyly päätös jysähtää Carol Drewerin keski-luokkaiseen elämään kuin moukari: hänen moitteeton aviomiehensä, englantilainen pikkuporvari William Drewer tuomitaan kolmen prostituoidun raa'oista murhista. Lisäksi käy ilmi, että William on kavaltanut työnantajaltaan suuren summan rahaa. Kaikki on selvää, ainakin pitäisi olla...John Wainwright rakentaa pirullisen kuvion, hän kaataa kulissit ja repii esiin ihmisen tummat puolet. Tuomion jälkeen on luja tarina, jossa pääosia esittävät tunne-elämässään epäonnistuneet naiset."
Kirja kuvaa vaimon, sisarien, lasten ja isovanhempien suhtautumista asiaan. Aika paljon tuli harpottua, mutta tulipahan luettua.
Teosarvio Arostelevassa kirjaluettelossa 10/1988: "John Wainwrightin neljäs suomennettu dekkari alkaa tutunomaisesti oikeussalista, jossa kunnon kansalaisen kirjoissa kulkenut keski-ikäinen ja -luokkainen perheenisä tuomitaan kolmen prostituoidun murhasta. "Uudeksi viiltäjäksi" häntä lehdissä sanotaan. Kehittely jatkuu kuitenkin aivan toiseen suuntaan kuin lukija odottaisi: romaanin suomenkielinen nimi pitää tosiaan paikkansa. Olennaista on, miten jäljelle jäävän perheen ja suvun keskinäiset suhteet alkavat tuomion jälkeen muotoutua, miten niiden kuvio syntyy taidokkaasti hahmotettujen tilanteiden kautta. Viime vuonna suomennettu Umpikuja jo osoitti Wainwrightin olevan myöhäistuotannossaan matkalla poliisiromaaneista kohti psykologista jännitystä, ja Tuomion jälkeen jatkaa linjaa kiinnostavasti. Yhtä ehjä kuin Umpikuja tämä uutuus ei valitettavasti ole: loppuratkaisu putoaa intensiivisen arkirealismin tasolta ja jää kaikessa yllättävyydessäänkin teennäiseksi. Siitä huolimatta Wainwright on edelleen mitä suurimmassa määrin seuraamisen arvoinen kirjailija."
Howard Engel
Lunnaspeli
WSOY 1988 - Sapo 318
The Ransom Game 1981
"Nukkavieru mutta terävä yksityisetsivä Benny Cooperman on tuttu Sapo-sarjassa aikaisemmin ilmestyneestä teoksesta palaneen käryä. Nyt Cooperman saa vetävältä vaaleaveriköltä tehtäväkseen etsiä käsiinsä tämän kadonneen poikaystävän, ehdonalaisessa olleen kidnappaajan Johnny Rosan. Kateissa on paitsi mies myös puolen miljoonan dollarin lunnassumma, joten ei ole ihme, että Johnny Rosaa etsii monta muutakin henkilöä. Kuolema kylpyammeessa ja muut juttuun liittyvät seikat selvitetään kanadalaisen rikoskirjailijan nasevaan tyyliin."
Tästä voi sanoa saman kuin kirjailijan aiemmasta teoksesta Palaneen käryä (Sapo 311). Päähenkilö on amerikkalaisia kollegoitaan siedettävämpi, eikä nyrkkitappeluja ole yhtä paljon. Tarina on keskinkertainen, mutta on vaarassa sotkeutua omaan näppäryyteensä lukuisien henkilöiden kanssa. Päähenkilön monisivuinen loppuselvittelykin on liian monimutkainen.
Teosarvio Arvostelevassa kirjaluettelossa 10/1988: "Raymond Chandlerin ja Ross Macdonaldin yksityisetsiväromaanin perinne elää häkellyttävän voimakkaana. Kanadalaisen Howard Engelin molemmat tähän mennessä suomennetut romaanit, viimevuotinen Palaneen käryä ja tämä Lunnaspeli, alkavat uhittelevan klassisesti: asiakas kävelee mitenkuten kitkuttavan yksityisetsivän nuhjuiseen toimistoon ja antaa tehtävän. Engelin etsivä Benny Cooperman on ammattikuntansa sympaattisimpia tuttavuuksia, sinnikäs uurastaja, joka kokoaa palapeliä pikku yksityiskohdista. Kummankin romaanin rakenne on tiukka ja looginen, miljöö (kartalta löytymätön Granthamin kaupunki) elää, kielen kuvat ja dialogi säkenöivät. Kihelmöivä jännitys nousee ihmisten kohtaamisista, keskustelusta, suhteista, ei toiminnallisesta väkivallasta. Rinnan hiukan rajumman Stephen Greenleafin kanssa Engel on meillä tunnetuista perinteen jatkajista innostavin."
Donald Westlake
Apua minua pidetään vankina
WSOY 1988 - Sapo 319
Help, I Am being Held Prisoner 1974
"Harry Künt rakastaa kepposia. Missä ikinä hän liikkuu, hänen jäljiltään löytyy räjähtäviä savukkeita, vuotavia laseja, muovisia koiranläjiä ja narahtelevia istuintyynyjä. Mutta siinä Harry menee liian pitkälle, kun hän laittaa alastoman mallinuken maata retkottamaan vilkasliikenteisen tien laitaan pysäköidyn autonsa konepellille. Seurauksena on ketjukolari, josta monta ihmistä, joukossa kaksi Yhdysvaltain kongressin edustajaa, joutuu sairaalaan ja Harry itse osavaltion kuritushuoneeseen. Täällä Harry osuu pahasti erään kovanaamakoplan tielle ja hänet pakotetaan apuriksi suuren luokan ryöstösuunnitelmaan. Nyt ovat hyvät kepposet tarpeen."
Künt (siinä on umlaut...) on mies, joka ei ole tehnyt mitään rikollista ja nyt hänet pakotetaan rikokseen. Kuukausitolkulla hän kykenee tekemään konnien aikeet tyhjiksi, mutta lopulta mikään ei enää auta, ryöstö tehdään. Lopputuloksena on kuitenkin se, että vankila tekee hänestä yhteiskuntakelpoisen ihmisen - kepposet saavat jäädä.
Michael Underwood
Kohtalon käsi
WSOY 1988 - Sapo 320
Hand Of Fate 1981
”Englantilaisen mestarijännäristin ovela rikos- ja oikeudenkäyntiromaani. Frank Wimble ei koskaan ole epäillyt omia kykyjään. Päätettyään tehdä täydellisen murhan hän luottaa itseensä kuin kallioon. Yhtäkkiä hänen vaimonsa vain katoaa jäljettömiin. Naapureilla ja pian poliisillakin on omat epäilynsä, mutta ilman ruumista tai muuta näyttöä rikoksesta ei paljoakaan ole tehtävissä. Kunnes sitten löytyy musertava todiste. Alkaa mestarillisesti kuvattu mutkikas oikeudenkäynti. Kun totuus lopulta paljastuu, lukijakin saa kokea järkytyksen.”
Kelpo jännäri. Vaikka oikeudenkäyntiä kuvataankin aika pitkään, se ei käy puisevaksi. Valamiesten ja tuomarin elämää sivutaan myös hieman ja se tuo lisäväriä kertomukseen. Tuomarin perhe-elämän sotku tosin jää jotenkin irralliseksi juonenpätkäksi ja ilman sitäkin olisi pärjätty. Lukemisen arvoinen kirja. Ja takakannen tekstin lupaama yllätyskin tulee lopussa.
Teosarvio Arvostelevassa kirjaluettelossa 12/1988: "Luulin tätä Underwoodia ensin tulokkaaksi, mutta vilkaisu hyvään hakuteokseen osoitti hänen olevan yksi Englannin tunnetuimpia oikeudenkäyntidekkarin tekijöitä - jolla kyllä on tilillään muunkinlaisia jännäreitä, thrillereitä, vakoilujuttuja, yksityisetsivätarinoita ja niin edelleen. Hän on syntynyt 1916, toiminut asianajajana ja syyttäjänä sekä julkaissut vuodesta 1954 lähtien nelisenkymmentä romaania. Tämä ensimmäinen suomennos on hyvää luettavaa, klassinen esimerkki intensiivisestä oikeudenkäyntiromaanista, jossa kiinnitetään huomiota yhtä paljon tuomareiden ja valamiesten toimintaan kuin itse rikosarvoitukseen. Varsinaiseen arvoitukseen lukija pääsee käsiksi vasta loppusivuilla, jotka tarjoavat kunnon yllätyksen. Monella tavalla mielenkiintoinen tuttavuus tämä Underwood."
Ngaio Marsh
Esirippu nousee
WSOY 1989 - Sapo 321
Light thickens 1982
"Korkeatasoisen rikostarinan puitteina yksi Shakespeare’in verisimmistä ja ahdistavimmista murhenäytelmistä. Ngaio Marshin viimeisessä romaanissa yhdistyvät hänen kaksi intohimoaan: teatteri ja salapoliisikirjallisuus.
Dolphin-teatterissa harjoitellaan Machbethia teatterin johtajan,
Pregrine Jayn ohjauksessa. Näytelmään liittyvät uskomukset ja häijyt
kepposet lisäävät näyttelijöiden välisiä jännitteitä entisestään. Joku
haluaa muistuttaa, että Machbethia pidetään pahan onnen näytelmänä. Sen
huono maine alkaa tuntua oikeutetulta, kun melkein näyttämöllä tapahtuu
murha.
Rikostarkastaja Roderick Alleyn ryhtyy selvittämään hämmentävää
tapausta. Epäiltyjä on monta, mutta yhdelläkään heistä ei ollut
tilaisuutta murhaan."
Tämä on Uudessa Seelannissa syntyneen brittiläisen kirjailijattaren viimeinen romaani.
